Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.6.2024

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,28.  Taso on 3 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Lisäjuoksutukset Konnuksen tulvakanavasta ja Naapuskosken padosta lopetettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Pinnan aleneminen on ollut silti huomattavan nopeaa. Kesäkuun alusta 40 cm. Iisalmen reitillä on saavutettu kesäkorkeudet ja juoksutukset on pienennetty pintojen säilyttämiseksi hyvällä kesäkorkeudella. Sama koskee myös Pohjois-Savon muita säännösteltyjä vesistöjä […]

Lue lisää

Sinilevähavainnot lisääntyneet runsaasti sekä meri- että sisävesialueilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Sinilevähavainnot Lounais-Suomesta ovat lisääntyneet. ELY-keskuksen vakioseurannassa sinilevää on havaittu runsaasti sekä Saaristomerellä että sisävesillä. Havaintoja on myös Selkämereltä. Myös Rotarien seurantaan ja Vesi.fi-palveluun on tallennettu runsaita sinilevähavaintoja. Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannassa havaittiin runsaasti sinilevää Mynälahden sisäosissa, ja myös kansalaishavaintojen mukaan Mynälahdessa on kuluneella viikolla ollut runsaasti sinilevää.  Runsaasti sinilevää on ollut myös Kaarinan ja Paraisten […]

Lue lisää

Lämmin sää lisäsi sinilevähavaintoja sisävesillä, rannikoilla sekä Suomenlahden alueella

Sinilevähavaintojen määrä on lisääntynyt viime viikosta. Lämpimien säiden seurauksena sinilevää esiintyy sisävesillä ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä enemmän. Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet merkittävissä määrin Suomenlahden merialueella ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa. Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on lisääntynyt viime viikosta. Etelä-, Itä- ja Länsi-Suomessa seitsemällä valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista on havaittu runsaasti sinilevää. Hieman sinilevää on havaittu 34:llä sisävesien havaintopaikalla Etelä- […]

Lue lisää

Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla sinilevähavaintoja järvissä (Pohjalaismaakunnat)

Keski-Pohjanmaalla Vetelin Räyringinjärvellä on havaittu runsaasti sinilevää. Etelä-Pohjanmaalla Ähtärin Ähtärinjärvellä havaittu hieman ja Peränteenjärvellä runsaasti sinilevää. Myös Alajärvellä on havaittu runsaasti sinilevää. Pohjalaismaakuntien merialueilla ei ole toistaiseksi lainkaan havaintoja. Tiedot koskevat sinileväseurannan virallisia havaintopisteitä ja sinilevän esiintyminen on hyvin paikallista, sekä säätilan myötä muuttuvaa. Suomen ympäristökeskuksen viime viikolla 20.6. julkaiseman tiedotteen mukaan valtakunnallinen sinilevätilanne Suomenlahden […]

Lue lisää

Merialueiden sinilevähavainnot aikaistuneet, sisävesillä tilanne alkukesälle tyypillinen

Alkukesän lämmin sää ja varhaisessa vaiheessa lämmennyt merivesi aikaisti sinilevähavaintoja Suomenlahden avomerialueilla. Tällä viikolla pintaleväesiintymien havainnot ovat lisääntyneet Suomenlahden rannikolla. Sisävesillä sinilevähavainnot ovat viime viikoista hieman lisääntyneet, mutta tilanne on alkukesälle tyypillisesti rauhallinen. Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on lisääntynyt hieman viime viikosta, mutta tilanne on alkukesälle tyypillisesti rauhallinen. Pirkanmaalla yhdellä valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista on havaittu runsaasti […]

Lue lisää

Juhannuksena Hämeessä uidaan pääosin ilman sinilevää

Juhannusviikolla Hämeessä havaittiin hieman sinilevää kahdella valtakunnallisen leväseurannan seurantapaikalla. Leväseuranta alkoi kesäkuun alussa ja se jatkuu syyskuun loppuun. Hämeen leväseurantapaikat Valtakunnallinen leväseuranta aloitettiin kesäkuun alussa, ja se jatkuu syyskuun loppuun. Hämeessä seuranta aloitettiin yhdellä uudella paikalla. Se sijaitsee Iitin Kirkkojärven Heinlahden uimarannalla.  Kaikki muut seurantapaikat ovat samoja kuin viime vuonna. Useimmat seurantapaikat sijaitsevat yleisillä uimarannoilla. […]

Lue lisää

Pohjanmaalla tehty ensimmäiset sinilevähavainnot (pohjalaismaakunnat)

Sinilevää on havaittu Pohjanmaalla sisävesissä vähäisiä määriä Luodonjärvellä, Isolla-Seljesjärvellä Kruunupyyssä ja Karperonjärvellä Mustasaaressa. Kyse on vähäisistä määristä levää yksittäisillä havaintopisteillä. Suurimmassa osassa Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan sisävesiä sinilevää ei ole tavattu, eikä merialueella lainkaan. Eteläisessä Suomessa sinilevää on tavattu paikoitellen sisävesissä ja suojaisissa merenlahdissa. Tähän mennessä pohjoisimmat havainnot valtakunnallisessa seurannassa ovat Sotkamosta ja Pihtiputaalta. Runsaita […]

Lue lisää

Saaristomerellä runsaasti sinilevähavaintoja, esiintymiä myös Lounais-Suomen sisävesillä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet tällä viikolla runsaasti monin paikoin Saaristomerta, ja havaintoja on tullut myös Lounais-Suomen järviltä. Sinilevää on havaittu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannassa. Havaintoja on tallennettu myös Rotarien seurantaan sekä Vesi.fi-palveluun. Lämpimällä säällä leväesiintymät voivat runsastua entisestään. Tuulinen sää puolestaan sekoittaa vesimassaa ja estää laajojen levälauttojen muodostumista. Merialueilla sinilevää on havaittu ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla vähäisiä määriä Kemiönsaaren […]

Lue lisää

Valtakunnallisia ympäristökasvatuksen avustuksia erityisesti vesiimme liittyviin hankkeisiin

Miten joki ja sen valuma-alue liittyvät toisiinsa? Miten paljon lähijärvessämme on mikromuoveja ja mistä ne tulevat? Millaista elämää vedessä on? Miten saadaan ihmiset entistä innokkaammin mukaan talkoilemaan pienvesien parhaaksi? Muun muassa näiden kysymysten äärellä ollaan ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeissa, jotka saavat tänä vuonna ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta Keski-Suomen ELY-keskuksesta. Avustushaku oli valtakunnallinen. Vesiluonto oli pääteemana […]

Lue lisää

Varsinais-Suomen ELY-keskus myöntänyt avustuksia vesien tilaa parantaville hankkeille (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt kevään aikana avustuksia vesien tilaa ja käyttöä parantaville hankkeille (16 kpl) Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä 909 200 €. Lisäksi pohjavesien suojelusuunnitelmien laadintaan on myönnetty avustuksia 26 500 € kolmelle hankkeelle. Käynnistyvillä hankkeilla toteutetaan vesien- ja merenhoitosuunnitelmien toimenpiteiden toteutusta ja vesien tilan parantamiseen tähtäävät hankkeet kohdistuvatkin alueille, joissa vesien ekologinen tila on […]

Lue lisää

Hanke pienruoppauksen ohjeistuksen kehittämiseksi alkaa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa on alkanut pienruoppauksia koskeva kehittämishanke, jonka aikana tuotetaan uutta ohjemateriaalia kansalaisille, urakoitsijoille sekä kaavoittajien käyttöön. Hanke toteutetaan yhteistyössä muiden rannikon ELY-keskusten ja ympäristöhallinnon asiakaspalvelukeskuksen kanssa. Uudet ja selkeämmät ohjeet pienruoppaajille Hankkeen aikana tuotetaan uutta ohjemateriaalia kansalaisille, urakoitsijoille sekä kaavoittajien käyttöön.  Hankkeen tavoitteena on vähentää ilmoitusmenettelyn alaisten ruoppausten eli niin kutsuttujen pienruoppausten haitallisia vaikutuksia […]

Lue lisää

Toukokuun 2024 vesitilannekatsaus: vähäsateisuutta, vedenpintojen laskua ja kohtuullista happamuustilannetta (Pohjalaismaakunnat)

Pohjalaisjokien vedenpinnat lähtivät huhtikuun lopulla uudestaan noususuuntaan säiden lämmetessä ja loppujen lumien sulaessa.  Toukokuun alussa pohjalaisjokien virtaamat olivat vielä melko suuria ja järvien pinnat korkealla. Kuun edetessä virtaamat kääntyivät melko nopeaan laskuun. Myös sademäärät jäivät toukokuussa vähäisiksi. Toukokuu oli vähäsateinen Toukokuun puolivälistä eteenpäin jokien virtaamat olivat tavanomaista toukokuuta pienempiä. Esimerkiksi Kyrönjoen alaosalla virtaama pieneni toukokuun […]

Lue lisää