Pohjalaisjoet tulvivat selvästi normaalia aikaisemmin
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla jokien jäiden lähtö ja keväinen tulvahuippu ajoittuvat keskimäärin huhtikuun toiselle viikolle ja Keski-Pohjanmaalla huhtikuun loppupuolelle. Tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan joet saavuttivat kevään tulvahuipun pari viikkoa normaalia aikaisemmin eli välillä 30.3. – 3.4.2021. Toistuvuudeltaan Lapuanjoen, Kyrönjoen, Laihianjoen ja Maalahdenjoen tulva vastasi noin kerran 5–10 vuodessa toistuvaa tulvaa. Myös Lapuanjoen pohjoispuoliset joet ovat […]
Pohjalaismaakuntien tulvatilanne tasaantunut eikä tulvaluukkuja pengerrysalueille tarvitse avata
Pohjalaisjokien vedenpinnat ja virtaamat ovat yöpakkasten ja vähien sateiden ansiosta kääntyneet pääosin laskuun. Jääpatojen riski on edelleen olemassa erityisesti Kyrönjoen alaosalla, jossa jäät ovat toistaiseksi kasaantuneet useimmiksi pienemmiksi kohteiksi Vaasan (Vähäkyrö) ja Mustasaaren alueella. Tänään 3.4.2021 iltapäivällä Kyrönjoen vedenpinta Ilmajoen Nikkolassa on jo laskenut tasolle N43 +38,64 m (tulvaraja + 40,00 m) ja Lapuanjoen vedenpinta […]
Jäät ja jääpadot voivat aiheuttaa vaaratilanteita pohjalaismaakunnissa
Kevään tulo ja jäiden lähtö ovat aina kiinnostaneet jokivarsien asukkaita. Tänä vuonna nopeasti edennyt aikainen kevät on jo niin pitkällä, että jäillä ei voi enää liikkua. Erityisen vaarallista on mennä jääpatojen päälle tai irtonaisille jäälautoille, koska ne saattavat lähteä äkillisesti liikkeelle suuren virtaaman vuoksi. Varsinkin jääpatojen alapuolella voi syntyä vaaratilanteita, kun liikkeelle lähtevä jäämassa katkoo […]
Omatoimisella varautumisella voi suojautua monenlaisilta tulvahaitoilta
Keskiviikon 31.3.2021 aikana Kyrönjoen ja Lapuanjoen virtaamien nousu oli suhteellisen maltillista, mutta jäät liikkuivat monin paikoin Ylistaron (Kyrönjoki) ja Lapuan taajaman (Lapuanjoki) alapuolella. Ylistaron alapuolelle muodostui päivän aikana useita pienempiä jääsumia ja pidempi jääpato Isonkyrön keskustaan ja siitä edelleen ns. vanhan kirkon lahteen. Vaikka jäät eivät ole toistaiseksi muodostaneet suurta jääpatoa, jonkin verran tulvahaittoja on […]
Jään päällä oleva vesikerros vaikeuttaa liikkumista järvillä
Jään päällä oleva vesikerros vaikeuttaa liikkumista monilla järvillä ja lammilla Kainuussa. Lisäksi lämmin sää ja vesisateet nopeuttavat jään ohenemista. Vedenkorkeudet säännöstellyillä ja luonnontilaisilla järvillä ovat ajankohtaan nähden korkealla. Kevättulvista ennustetaan keskimääräisiä. Jään päällä oleva vesikerros voi vaikeuttaa liikkumista monilla järvillä ja lammilla. Lisäksi lämmin sää ja vesisateet nopeuttavat jään ohenemista erityisesti virtapaikoilla. Kevätauringon lämmittäessä jääpeitteen […]
Nopea sulaminen lisää Kyrön- ja Lapuanjoen jääpatoriskiä
Lämpimien säiden seurauksena lumet jatkavat edelleen nopeaa sulamista pohjalaismaakunnissa. Tiistaina 30.3.2021 Kyrön- ja Lapuanjoen vesipinnat jatkoivat nousuaan, vaikka tulvavesiä johdettiin merkittävästi tekojärviin ja säännöstelyihin järviin. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tulvavesiä alettiin varastoimaan myös Pitkämön tekojärveen Kurikassa. Tekojärvien hyödyntämisestä huolimatta on olemassa riski, että tulvavesiä joudutaan johtamaan Kyrönjoen yläosan pengerrysalueille. Lisäksi suurista virtaamista johtuen Kyrönjoella […]
Pohjalaisjokien tulvahuippuja pyritään pienentämään tekojärvien avulla
Tulvatilanteen helpottamiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut tulvavesien keräämisen tekojärviin ja säännösteltyihin järviin. Tästä aamusta (30.3.2021) lähtien Kalajärven ja Hirvijärven tekojärvien yläpuolelta tulevat sulamisvedet jäävät tekojärviin. Näin vähennetään Seinäjoen suunnasta Kyrönjokeen tulevaa virtaamaa ja Lapuanjoen virtaamaa Hirvijärven alapuolella noin 20–30 m3/s. Jo aikaisemmin on aloitettu tulvavesien varastoiminen Kivi- ja Levalammen tekojärveen Närpiönjoella ja Nurmonjoen säännösteltyihin latvajärviin […]
Lapin ELY-keskus ei tee jäänsahauksia tänä keväänä
Jäätilanne on heikko Lapin alueen vesistöissä. Teräsjäänpaksuuksia on mitattu viikoilla 10 ja 11 Tenojoella, Ivalojoella, Kemijoella, Ounasjoella, Muonionjoella, Tornionjoella ja Simojoella. Tenojoella teräsjäänpaksuudet ovat lähellä keskimääräistä. Muilla alueilla teräsjäänpaksuudet ovat selvästi keskimääräistä ohuemmat, minkä vuoksi jäänsahauksia ei tulla tänä keväänä tekemään. Teräsjäänpaksuuden tulee olla yli 50 cm, jotta se kantaisi jäänsahauskonetta. Taulukko: Teräsjäänpaksuudet keskimäärin Lapin […]
Tee ilmoitus ruoppaustyöstä ELY-keskukselle
Jos aikoo ruopata vielä tänä keväänä, kannattaa pitää kiirettä. Ruoppauksista on vesilain mukaan tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Ruopata voi pääsääntöisesti 1.9.–31.5. välisenä aikana. Suojelu- ja Natura-alueilla sekä linnustolle tärkeillä alueilla ruoppausaika voi olla tarkemmin säädetty. Ilmoita myös vesikasvien niitosta Kesäaikaan vesikasvillisuuden koneellisesta niitoista kannattaa myös ilmoittaa ELY-keskukselle […]
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 25.3.2021
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,06. Pinta on laskenut 11 cm maaliskuun alusta ja lienee nyt alimmillaan. Nyt taso on 14 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Konnuksen tulvakanava on jo avattu ja Naapuskosken säännöstelypato avataan maanantaina 29.3.2021. Ely-keskus varoittaa jäiden heikkenemisestä erityisesti Hartikansalon itäpuolisissa salmissa Naapuskosken yläpuolisella vesialueella. Juoksutuksen aloittaminen ei aiheuta nopeaa vedenpinnan alenemista […]
Pirkanmaan kevättulvista tulossa paikoin keskimääräistä suurempia
Lähipäivinä on odotettavissa Pirkanmaalla nopeaa lumen sulamista, mikä voi näkyä järvissä paikoin nopeanakin vedenkorkeuden nousuna. Lunta on saatu tänä talvena runsaasti viime vuosiin verrattuna. Kevättulvat ovat tästä syystä keskimääräistä suurempia monilla säännöstelemättömillä järvillä ja joilla. Pirkanmaan suurimpien säännösteltävien järvien talviaikaisilla juoksutuksilla on tehty tilaa sulamisvesille, mikä auttaa hillitsemään järvien rannoille aiheutuvia tulvia sekä alapuolisten vesistöjen […]
Sään lämpeneminen lisää tulvariskiä pääsiäisviikolla
Sään voimakas lämpeneminen sulattaa lumia ja nostaa jokien ja järvien pintoja seuraavan viikon aikana koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Suurin tulvariski on Pohjanmaalla, missä tulva voi jo ensi viikon alussa nousta paikoin rakennuksille, mikäli sää lämpenee nopeasti tai sataa paljon. Todennäköisesti kevättulva on Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa kuitenkin keskimääräinen tai vain hieman sitä suurempi. Seuraavan […]