Liukkaudentorjunta-aineiden riskejä pohjavedelle

Suomessa pohjavedellä on keskeinen merkitys vedenhankinnassa. Tiet ja lentokentät on monilla alueilla rakennettu pohjavesialueille, ja liukkaudentorjunta-aineet ovat lianneet pohjavesiä.

Suomessa pohjavettä käytetään runsaasti talousvetenä ja vesihuoltolaitosten raakaveden lähteenä. Vesihuoltolaitosten jakamasta talousvedestä noin 65 prosenttia on pohjavettä. Tähän määrään sisältyy myös tekopohjavesi. Lisäksi haja-asutusalueilla talousvetenä käytetään pääasiallisesti pohjavettä.

Pohjaveden suojelua ohjaa lainsäädäntö.

Suomen vedenhankintaa varten tärkeitä (luokat 1 ja 1E) pohjavesialueita on yhteensä noin 1700 aluetta ja muita vedenhankintakäyttöön soveltuvia (luokat 2 ja 2E) pohjavesialueita on yhteensä noin 2400 aluetta. Näillä 1-, 1E-, 2E- ja 2E-luokan pohjavesialueilla noin 21 %:lla (n. 860 kpl) kulkee runsaimmin suolattavia (Ise, Is ja Ib -hoitoluokan) teitä noin 2600 km. Näistä pohjavesialueista on lähes 800 sellaisia (1E- ja 2E-luokan) alueita, joihin liittyy pohjavedestä suoraan riippuvaisia maa- tai pintavesiekosysteemejä. Näillä alueilla noin 24 %:lla (n. 190 kpl) kulkee noin 930 km suolattavia teitä.

Liukkaudentorjunta aiheuttaa riski pohjaveden pilaantumiselle

Sekä Suomessa että muualla maailmassa liukkaudentorjunta-aineiden käyttö on liannut pohjavesiä. Näiden kemikaalien aiheuttamia haittoja pohjavedelle ovat mm. raskasmetallien liukeneminen, kemikaalijäämät ja orgaanisten aineiden käytöstä aiheutuva veden happikato seurannaisvaikutuksineen (esimerkiksi pohjaveden liukoisen raudan pitoisuuden nousu). Pohjaveden korkea kloridipitoisuus voi lisäksi aiheuttaa esimerkiksi vesijohtoverkostojen korroosiota (syöpymistä). Liukkaudentorjunnasta ei voida kuitenkaan luopua liikenneturvallisuuden vuoksi. Liukkaudentorjuntaan tulee myös jatkossa etsiä ratkaisuja, joilla teiden suolauksen pohjavesihaitat voitaisiin minimoida ilman että liikenneturvallisuus heikkenee.

Perinteiselle tiesuolalle natriumkloridille on vaihtoehtoja

Laajassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimuksessa vertailtiin natriumkloridin, kalsiumkloridin, magnesiumkloridin, kalsiummagnesiumasetaatin, kaliumformiaatin ja kaliumasetaatin mahdollisia pohjavesivaikutuksia. Tutkimuksessa kaliumformiaatti osoittautui parhaaksi vaihtoehtoiseksi liukkaudentorjuntakemikaaliksi.

Tiesuolan vaihtoehdoksi sopii kaliumformiaatti

Kaliumformiaatti soveltuu hyvin liukkaudentorjuntaan tie- ja lentokenttäolosuhteissa. Kaliumformiaatin etuja natriumkloridiin verrattuna on sen tehokkuus mustan jään aiheuttaman liukkauden torjunnassa ja vähäisempi suolasumun muodostuminen liikenteessä. Polanteen poistamiseen kaliumformiaatin soveltuu natriumkloridia huonommin.
Kaliumformiaattia suositellaan käytettäväksi liukkaudentorjuntaan erityisesti tieosuuksilla, jotka sijaitsevat tärkeillä pohjavesialueilla, joilla suolaantumisriski on suuri, ja lentokentillä kun liukkaudentorjunnan pinta- ja pohjavesivaikutuksia halutaan vähentää.
Kaliumformiaatin käytöllä voidaan merkittävästi vähentää talvihoidon pohjavesivaikutuksia. Jatkossa on suositeltavaa kiinnittää huomiota käytäntöihin, ratkaisuihin ja osaamiseen, joiden avulla kaliumformiaattia voidaan käyttää kustannustehokkaasti. Natriumkloridia voidaan yhä käyttää kaliumformiaatin rinnalla vähäisessä määrin myös pohjavesialueilla esimerkiksi polanteen poistoon.

Lue lisää kaliumformiaatin käytössä huomioitavista seikoista Tietokortista.