Takaisin

Julkaistu: 21.3.2022

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Näin kevennetään metsäojituksen vesistövaikutuksia

Metsänkasvatusta edistettiin Suomessa 1900-luvun jälkipuoliskolla turvemaiden voimallisella ojituksella. Ojitukset kuormittavat yhä vesistöjä, mutta haittojen vähentämiseen on keinoja.

Metsäojitus oli Suomessa kansallinen projekti. Sen avulla vauhditettiin metsäteollisuuden nousua. Ojitus huipentui 1970-luvun alussa, jolloin noin prosentti Suomen maapinta-alasta ojitettiin vuosittain. Sen jälkeen ojitusala alkoi supistua. Uudisojitusten ajateltiin nyttemmin jo loppuneen, mutta uusin Valtakunnan metsien inventointi osoitti, että niitä tehdään edelleen. Myös kunnostusojitukset jatkuvat.

Turvemaiden ojitukset ovat suurin syy siihen, että metsätalous aiheuttaa Suomessa 14 prosenttia vesistöjen fosforikuormituksesta ja 12 prosenttia typpikuormituksesta. Kuormitus voi jatkua vuosikymmeniä uudisojituksen jälkeen. Myös orgaanisen aineen huuhtoutuminen voi lisääntyä, mikä näkyy vesien tummumisena.

Kuormituksen vähentämiseen on keinoja. Osalla ojitusalueista voidaan esimerkiksi luopua avohakkuista ja siirtyä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. Se vähentää ojien kunnostamistarvetta, koska haihduttava puusto pitää huolen siitä, ettei pohjaveden pinta nouse liian ylös.

Ojia ei pidä kaivaa tarpeettoman syviksi, ja ojiin voidaan myös tehdä erilaisia vesiensuojelurakenteita. Vesistöjen varsille pitää lisäksi jättää riittävän leveät suojavyöhykkeet, joiden puusto ja maaperä pidättävät ravinteita ja kiintoainetta. Osa alueista voidaan ennallistaa eli palauttaa suoluonto takaisin.

Parhaat tapauskohtaiset ratkaisut löytyvät, kun turvemetsät kytketään osaksi valuma-alueen kokonaisvaltaista vesienhallintaa. Tällöin valuma-alueen tai osavaluma-alueen erilaisia vesiasioita tarkastellaan kokonaisuutena.

Kuva: Yrjö Huusko, Vastavalo