Sinilevätilanne rauhoittunut, sisävesillä ja merialueilla sinilevähavainnot vähäisiä
Sekä sisävesillä että merialueilla sinilevätilanne on rauhoittunut. Lähes kaikki sinilevähavainnot koskevat vähäistä määrää sinilevää. Järvillä Riikka-rajuilma sekoitti pintavesiä, mikä johti sinilevän sekoittumiseen vesimassaan. Itämeren rannikkoalueilla sinilevää on huomattavasti vähemmän, mikä johtuu paikoin vesimassan sekoittumisesta. Sinilevää havaittu järvillä keskimääräistä vähemmän, havainnot puolittuneet viime viikkoon verrattuna Tällä viikolla sinilevää havaittiin tavanomaista vähemmän valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla. Viime sunnuntainen […]
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella levätilanne suhteellisen rauhallinen
Kuluneen viikon aikana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella havaittiin viidellä valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteillä sinilevää. Sisävesillä levää esiintyi hieman Ähtärinjärvellä Ähtärinrannan koulun havaintopisteellä ja Evijärvellä Sillankorvan havaintopisteellä. Rannikkoalueilla levää havaittiin hieman veteen sekoittuneena Kokkolan Tankarilla, Vöyrin Storbådanilla ja Maalahden Bergön edustalla. Valtakunnallisen leväseurannan ulkopuolinen viranomaishavainto saatiin Ähtärinjärven Ähtärinsalmelta kunnan ympäristösuojelutoimiston ilmoituksesta. Kohteessa levää raportoitiin olevan hieman. Kuluneen viikon […]
Viilennyt sää kääntänyt sinilevähavainnot laskuun Etelä-Savossa
Säiden viilennyttyä kuluvalla viikolla Etelä-Savon alueelta kirjattiin sinilevähavainto ainoastaan Pieksämäen Heiniöltä. Viileä ja tuulinen sää ehkäisee sinileväkukintojen muodostumista ja hajottaa jo syntyneitä leväesiintymiä. Kahden edellisen viikon aikana Etelä-Savossa on koettu kesän toinen selvä piikki sinilevähavainnoissa mutta myös havaintojen määrän tippuminen Riikka-rajuilman ja ilmojen viilenemisen myötä. Viikonvaihteessa Etelä-Savonkin yli kulkenut Riikka-rajuilma ja navakoituneet tuulet ovat sekoittaneet […]
Kaakon havainnot sinilevistä edelleen vähäisiä
Sinilevähavainnot ovat vakiohavaintopaikoilta vähäisiä, etenkin järvialueilla ei levää ole pääsääntöisesti havaittu. Itäisen Suomenlahden rannikkovesillä on paikoitellen sinilevää veteen sekoittuneena. Sinilevätilanne rauhallinen Sateet ja tuulet ovat sekoittaneet vesiä, eikä sinilevähavaintoja ole Kaakkois-Suomen järvistä vakiohavaintopaikoilta kuin Lappeenrannan Haapajärveltä ja sielläkin vain hieman levää veteen sekoittuneena, ei lauttoina. Itäisellä Suomenlahden muutamalla vakiohavaintopaikalla on levää havaittu vähäisiä määriä veteen sekoittuneena. Vedet ovat […]
Sinilevähavainnot vähentyneet viime viikosta
Viilentynyt sää on vähentänyt sinilevien esiintymistä. Lisäksi kovat tuulet ovat hajottaneet levälauttoja vedestä. Sinilevää havaittiin Pirkanmaalla vain kolmella valtakunnallisella havaintopaikalla viikolla 29. Vielä viime viikolla levää havaittiin yhdellätoista havaintopaikalla. Hieman sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä, Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä ja Lempäälän Mäyriänrannassa. Kansalaishavaintoja sinilevästä on kirjattu viikon aikana Toisvedeltä, Mäyhäjärvestä ja Vanajavedestä. Järviwikin leväbarometrista näkee, että sinilevähavaintoja […]
Lämmin sää on lisännyt sinilevien kasvua etenkin rannikkoalueilla pohjalaismaakunnissa
Viikolla 28 sinilevää on havaittu kolmella valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteellä pohjalaismaakunnissa. Hieman sinilevää havaittiin Kaskisten, Vöyrin Storbådanin ja Evijärven Sillankorvan havaintopisteillä. Lisäksi valtakunnallisen leväseurannan ulkopuolisia asiantuntijahavaintoja tehtiin Närpiön Pjelaxfjärdenissä, Kaskisten edustalla, Mustasaaren Köklotin saaristossa sekä Vöyrin Mikkelinsaarilla ja Oravaistenlahden pohjoisosassa. Mainituissa kohteissa levää havaittiin hieman pääosin veteen sekoittuneena. Kansalaishavaintoja vähäisistä levämääristä viikon 28 aikana pohjalaismaakunnista on […]
Eteläisellä Saimaalla jo levähavaintoja
Lappeenrannan Haapajärvellä on vain vähän sinilevää. Lämmin sää ei ole vielä lisännyt sinilevähavaintoja Kaakkois-Suomen vakiohavaintopaikoilla. Leväseurannan sisävesien havaintopaikoista ainoastaan Saimaan Huhtiniemessä on havaittu runsaasti levää. Rannikon havaintopaikoista Haapasaaren ja Virolahden Rautalanselän-Hurpun edustan levätilanne on edellisviikon kaltainen, jossa levää on ollut vähäisiä määriä pintaveteen sekoittuneena. Suomenlahdella on satelliittihavaintojen perusteella edellisviikkojen tapaan laaja-alaisesti veteen sekoittunutta pinnanalaista sinilevää, […]
Selkämeren ulapalla laajalti sinilevää, sisävesillä lämmin sää edistänyt sinilevien kasvua
Rannikolla ja avomerialueilla sinilevää on havaittu vaihtelevasti. Rannikolla havainnot painottuvat edelleen Saaristomerelle. Helle on edistänyt sinilevän kasvua sisävesillä, mutta havainnoissa sinilevää on pääosin vähäisesti. Järvillä havaittu sinilevää tavanomaista enemmän Järvillä sinilevää on havaittu valtakunnallisilla sinileväseurannan havaintopaikoilla tavanomaista enemmän. Hieman sinilevää on havaittu 57 virallisella havaintopaikalla, runsaasti sinilevää on havaittu kuudella havaintopaikalla ja erittäin runsaita sinilevähavaintoja […]
Sinilevät runsastuneet merialueilla, sisävesissä tilanne tavanomaisempi (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevätilanne on huonontunut merialueilla ja levää on havaittu laajoilla alueilla. Sisävesien osalta tilanne on tavanomaisempi, joskin yksittäisillä järvillä sinilevää voi esiintyä runsaastikin. Merialueilla sinileväesiintymiä on havaittu koko Saaristomeren alueella. Sinilevää on ollut veteen sekoittuneena laajoilla alueilla, mutta suojaisimmissa paikoissa kuten lahdissa on saattanut muodostua pintaesiintymiä. Myös Selkämerellä tilanne on huonontunut ja levää on havaittu muun […]
Sinilevää on nyt normaalia enemmän – helteiden jatkuminen näkyy levien määrässä
Sinilevää on nyt Järviwikin leväbarometrin mukaan ajankohdan keskiarvoon nähden normaalia enemmän. Viikolla 28 sinilevää havaittiin Pirkanmaalla 11 valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Viikolla 27 sinilevähavaintoja tehtiin neljällä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla Pirkanmaalla. Hieman levää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvellä, Nokian Tottijärvellä ja Pyhäjärvellä sekä Sastamalan Houhajärvellä. Järviwikin Leväbarometrin mukaan levää on tällä hetkellä ajankohdan pitkän ajan keskiarvoa vähemmän. Runsaasti sinilevää […]
Sinilevähavaintoja tehdään Etelä-Savossa tasaiseen tahtiin
Kahden edellisen viikon aikana helteet ovat jatkuneet Etelä-Savossa, mikä on suotuisaa sinileväkukintojen esiintymiselle. Yleisöilmoituksia lievistä sinileväesiintymistä on tehty ELY-keskukselle ja JärviWiki-sivustolle tasaisesti eri puolilta maakuntaa. Ilmoitusten määrässä näkyy hellejakson suotuisat vaikutukset sinilevän esiintymiseen, mutta määrät eivät silti ole erityisen poikkeuksellisia ajankohtaan nähden. Tällä viikolla ELY-keskuksen havaintoverkoston seurantapaikoilta, Rantasalmen Pieneltä Raudanvedeltä ja Pieksämäen Seunalan Vangasjärveltä raportoitiin […]
Merialueilla runsaasti sinilevää, järvillä sinilevän määrä lisääntynyt paikoitellen
Lämmin ja tyyni sää on edistänyt sinilevien kasvua etenkin merialueilla. Rannikolla sinilevähavaintoja on tehty erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä, ja Perämeren rannikolla on havaittu poikkeuksellisen runsaita kukintoja. Yksittäisillä järvillä sinilevää on havaittu viime viikkoa enemmän. Järvillä havaittu tavanomainen määrä sinilevää Sinilevä on runsastunut yksittäisillä järvillä. Kuitenkin sinilevätilanne järvillä on olosuhteisiin nähden keskinkertainen. Hieman sinilevää havaittiin 29 […]