Julkaistu: 22.7.2021
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Sinilevähavainnot vähentyneet viime viikosta
Viilentynyt sää on vähentänyt sinilevien esiintymistä. Lisäksi kovat tuulet ovat hajottaneet levälauttoja vedestä. Sinilevää havaittiin Pirkanmaalla vain kolmella valtakunnallisella havaintopaikalla viikolla 29. Vielä viime viikolla levää havaittiin yhdellätoista havaintopaikalla.
Hieman sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä, Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä ja Lempäälän Mäyriänrannassa.
Kansalaishavaintoja sinilevästä on kirjattu viikon aikana Toisvedeltä, Mäyhäjärvestä ja Vanajavedestä.
Järviwikin leväbarometrista näkee, että sinilevähavaintoja on Pirkanmaalla vähemmän kuin edellisinä kesinä samaan aikaan. Barometri kuvaa sinilevätilannetta suhteessa aiempien vuosien 1998 – 2020 havaintoihin. Se lasketaan joka viikko valtakunnallisen leväseurannan kiinteiden havaintopaikkojen havaintojen perusteella. Alueelliset leväbarometrit löytyvät ELY-keskusten levätilanne-sivuilta. Edellisten vuosien leväbarometrejä voi tarkastella Leväarkistossa.
Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana. Järven eri osissa ja muissa vesistöissä tilanne voi olla erilainen.
Järviwiki.fi:
- Levähavaintopaikat ja levätilanne Pirkanmaalla (jarviwiki.fi)
- Leväarkisto (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
Muut verkkopalvelut:
- Ajankohtaista vesitietoa (vesi.fi)
- Lisätietoa kalakuolematapauksissa toimimisesta (ruokavirasto.fi)
Yhteyshenkilö:
Ylitarkastaja Anu Peltonen, p. 0295 036 367
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
www.twitter.com/pirvesi (vesiasiat Pirkanmaalla)
www.twitter.com/pirkanmaanely (Pirkanmaan ELY-keskus)
Kuva: Sinilevätilanne parani tällä viikolla Pirkanmaalla, kun helteinen ilma väistyi. © Sabina Mäki