Julkaistu: 15.7.2021

Sinilevät runsastuneet merialueilla, sisävesissä tilanne tavanomaisempi (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Sinilevätilanne on huonontunut merialueilla ja levää on havaittu laajoilla alueilla. Sisävesien osalta tilanne on tavanomaisempi, joskin yksittäisillä järvillä sinilevää voi esiintyä runsaastikin.

Merialueilla sinileväesiintymiä on havaittu koko Saaristomeren alueella. Sinilevää on ollut veteen sekoittuneena laajoilla alueilla, mutta suojaisimmissa paikoissa kuten lahdissa on saattanut muodostua pintaesiintymiä. Myös Selkämerellä tilanne on huonontunut ja levää on havaittu muun muassa Rauman vesillä ja Mannervedellä. Porin rannikon lähivesien tilanne on parempi, eikä ELY-keskukselle ole tullut tietoon sinilevähavaintoja. Tiedot perustuvat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantapaikkoihin, Rotarien havaintopisteisiin sekä muihin havaintoihin. Satelliittikuvissa on havaittu laaja sinileväesiintymä Selkämeren ulappa-alueilla, ja myös rajavartiosto havaitsi 13.7. laajoja sinilevälauttoja Selkämerellä. Satelliittihavainnot Saaristomereltä ovat samansuuntaisia kuin vakioseurannan havainnot. Suojaisissa saariston osissa sinilevä on voinut muodostaa pintaesiintymiä, kun taas ulappa-alueilla tuulet ovat todennäköisemmin sekoittanut sinilevän veden joukkoon.

Sisävesialueilla tilanne on tavanomaisempi. Yleinen kuva sisävesien tilanteesta on rauhallinen, joskin sinilevä on yleistynyt kesän edetessä ja sitä on paikoin havaittu runsaastikin. Järvissä sinilevätilanne on aina järvikohtainen ja tilanne voi vaihdella nopeastikin, minkä vuoksi järvistä ei voida tehdä suuria yleistyksiä.

Tarkemmat levätiedot havaintopisteittäin: www.järviwiki.fi > Havainnot

Levähavainnoista ilmoittaminen

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/. Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta (linkki alla) voi tarkastella kansalaisten ilmoittamia sinilevähavaintoja vuodesta 2003 tähän päivään. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi. Levänäytteen lähettämisestä tulee ensin sopia ELY-keskuksen kanssa (0295 022 530).

Linkkejä:

·       Levätilanne (Ely-keskus.fi)
·       Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
·       Havaintolähetti(jarviwiki.fi)
·       Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
·       Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)

Lisätietoja:

Harjoittelija Leevi Ahonen, puh 0295 022 530
Ylitarkastaja Heli Perttula, puh. 0295 022 925

Kuva: Levää kasautuneena rantaan, Lähde: ELY-keskuksen kuvapankki.

Tämän tiedon on tuottanut
ELY-keskus