Sisävesillä sinilevähavainnot hieman lisääntyneet, merialueiden levätilanne vaihteleva (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sisävesillä sinilevähavaintoja on tehty hieman enemmän kuin viime viikolla. Järvien osalta tilanne on kuitenkin ajankohtaan nähden tavanomaista parempi. Saaristomerellä sinilevää on edelleen paikoin runsaasti etenkin sisäsaaristossa. Sinilevätilanne on Lounais-Suomen merialueilla ajankohtaan nähden tavanomaista huonompi. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoista neljällä ja Rotarien ylläpitämistä havaintopaikoista kymmenellä on havaittu sinilevää. Havaintoja runsaista sinileväesiintymistä on kolme, mitkä kaikki ovat Saaristomeren […]
Merialueella on havaittu pieni sinileväesiintymä (Pohjalaismaakunnat)
Viikolla 34 on pieniä sinileväesiintymiä havaittu merialueella ja muutamassa järvessä. Muuten levätilanne on rauhallinen. Epävakainen säätyyppi hillitsee leväkukintoja, joita esiintyy aurinkoisessa ja tyynessä säässä. Järvien ja meren pintavesien lämpötila on noin 17–19 astetta. Pietarsaaren edustan merialueella Luodossa on havaittu pieni sinileväesiintymä sekä ympäristöhallinnon havaintopisteellä että kansalaishavaintona. Viikon alussa on Maalahden edustan merialueella myös raportoitu kansalaishavainto. […]
Sinilevät runsastuivat Pirkanmaalla – nyt leviä keskimääräistä enemmän
Sinilevähavainnot ovat selvästi runsastuneet viime viikosta. Sinilevää havaittiin kahdeksalla paikalla viranomaisseurannassa Pirkanmaalla. Ajankohtaan nähden leviä on hieman keskimääräistä enemmän. Viikolla 34 havaittiin sinilevää kahdeksalla järvellä Pirkanmaalla. Erittäin runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä ja runsaasti Kangasalan Ukki-järvessä sekä Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä. Vähän sinilevää havaittiin Sastamalan Houhajärvessä ja Liekovedessä, Kangasalan Vesijärvessä, Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa sekä Valkeakoskella Vanajavedessä […]
Sinilevätilanne pysynyt tasaisena niin järvillä kuin merellä
Järvien ja rannikon sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet viime viikosta. Tilanne on kuitenkin ajankohtaan nähden tavanomainen ja järvillä jopa tavanomaista parempi. Merialueilla pinnanläheistä sinilevää on havaittu pääasiassa Suomenlahden itäosissa. Muualla avomerellä sinilevää esiintyy sekoittuneena vesipatsaaseen. Sinilevätilanne on ajankohtaan nähden rannikolla tavanomainen ja järvillä hieman tavanomaista parempi. Sinilevähavainnot ovat viime viikosta hieman lisääntyneet sekä järvillä että rannikolla. […]
Tuulinen ja epävakainen sää hillinnyt sinilevien esiintymistä (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
Viikolla 33 sinilevää on havaittu hieman Kaskisten Österfjärdenillä sekä Luodonjärvellä. Tuulinen ja epävakainen sää on hillinnyt sinilevien massaesiintymien muodostumista, eikä kansalaisilta ole tullut tällä viikolla havaintoja sinileväesiintymistä. Järvien pintaveden lämpötilat ovat ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä korkeammat, esimerkiksi Lappajärven pintalämpötila on noin 20 astetta. Sinilevien esiintyminen on usein paikallista, ja sinilevää voi esiintyä myös muilla kuin […]
Sinilevätilanteessa ei suuria muutoksia Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevätilanne ei ole merellä olennaisesti muuttunut viime viikosta. Levää on merellä hieman enemmän kuin tähän aikaan kesästä keskimäärin. Järvissä sinilevää on edelleen tavanomaista vähemmän. Runsaita leväesiintymiä on havaittu yhteensä muutamia. Tyyni ja lämmin sää voi kuitenkin nostaa sinilevät jälleen pintaan erityisesti merialueilla. Merialueilla sinilevää havaittiin kuluvan viikon aikana vähäinen määrä kahdeksalla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikalla. Suurin osa […]
Sinileviä on edelleen keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla
Pirkanmaalla havaittiin sinilevää neljällä järvellä viranomaisseurannassa tällä viikolla. Ajankohtaan nähden sinileviä on edelleen keskimääräistä vähemmän. Leviä voi esiintyä pitkälle syksyyn. Viikolla 33 runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä. Vähäisiä sinilevähavaintoja tehtiin Sastamalan Houhajärvessä, Kangasalan Ukki-järvessä sekä Valkeakoskella Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla. Valtakunnallisten havaintopaikkojen lisäksi sinilevistä oli tällä viikolla kirjattu yksi yleisöhavainto Längelmävedeltä. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä […]
Sinilevätilanne hieman parantunut merialueilla, sisävesillä tilanne pysynyt hyvänä (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Alkuviikon myrskyn seurauksena pintavedet sekoittuivat ja sinilevähavaintoja tehtiin merialueilla vähemmän kuin viime viikolla. Sinilevän havaitseminen on kuitenkin vaikeampaa, koska levä voi olla sekoittuneena vesimassaan. Lounais-Suomen sisävesillä tilanne on edelleen ajankohtaan nähden tavanomaista parempi ja ainoastaan kahdella järvellä on havaittu sinilevää. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannassa sinilevää on havaittu hieman kuudella merialueiden havaintopaikalla. Havainnoista suurin osa on Saaristomeren […]
Voimakkaat tuulet ovat hajottaneet sinilevän pintakukintoja sisävesillä ja merellä
Järvien sinilevätilanne on ajankohtaan nähden rauhallinen. Merialueillakin sinilevää on havaittu satelliittikuvilta vain pinnanalaisissa kerroksissa itäisellä Suomenlahdella. Lämmin ja tyyni sää saattaa kuitenkin vielä edistää sinileväkukintojen kehittymistä. Kuluneen viikon voimakkaat tuulet ovat monin paikoin sekoittaneet sinileväkukinnat vesipatsaaseen. Valtakunnallisessa sinileväseurannassa tehdyt havainnot runsaista sinileväkukinnoista ovat vähentyneet viime viikosta, ja sinilevähavaintojen määrä on ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa matalammalla tasolla. […]
Sinilevätilanne on melko rauhallinen Pohjalaismaakunnissa (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
Viikolla 32 sinilevätilanne on ollut melko rauhallinen epävakaisen ja tuulisen sään seurauksena. Enimmät havainnot on tehty merialueilla ja sisävesialueilla on raportoitu yksittäinen havainto. Ympäristöhallinnon havaintopaikoilla sisävesialueilla pintaveden lämpötila on tavanomainen vuodenaikaan nähden, Lappajärven Halkosaaressa 20,2 astetta ja Hinjärvellä 19,1 astetta. Merialueilla rotarien sinileväseurannassa Kaskisteneteläpuolella on havaittu hieman sinilevää. Samalla seudulla on tehty myös yksi kansalaishavainto. […]
Etelä-Savon sinilevätilanne runsastunut
Kuudella valtakunnallisella sinileväseurannan havaintopaikalla on tehty sinilevähavaintoja Etelä-Savossa. Mikkelissä Pitkäjärven ja Launialan uimarannoilla, Pieksämäen Pieksänjärvellä, Kangasniemen kirkonkylän uimarannalla, Sulkavan Alinanniemen uimarannalla sekä Rantasalmen Pienellä Raudanvedellä on havaittu hieman sinilevää. Lisäksi kansalaishavaintoja sinilevästä on tehty muutamia. Kansalaishavaintojen mukaan hieman levää on Pieksämäen Maavedellä, Haukivuoren Ankeleenjärvellä ja Sulkavan Siikavedellä. Viikon levätilanne Etelä-Savossa on hieman runsaampi kuin mitä […]
Sinilevähavaintoja vain kahdella järvellä – levää nyt selvästi keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla
Ainoastaan kahdella järvellä Pirkanmaalla näkyi sinilevää viranomaisseurannassa tällä viikolla. Ajankohtaan nähden sinilevää on nyt keskimääräistä selvästi vähemmän. Viikolla 32 havaittiin sinilevää Kangasalan Kirkkojärvessä, jossa sinilevää oli runsaasti. Vähän levää havaittiin Pyhäjärven Mäyriänrannassa Lempäälässä. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden selvästi keskimääräistä vähemmän. Yleensä elokuu on sinileville otollisinta aikaa, jolloin niitä voi olla järvissä runsaastikin. […]