Julkaistu: 24.8.2023
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Merialueella on havaittu pieni sinileväesiintymä (Pohjalaismaakunnat)
Viikolla 34 on pieniä sinileväesiintymiä havaittu merialueella ja muutamassa järvessä. Muuten levätilanne on rauhallinen. Epävakainen säätyyppi hillitsee leväkukintoja, joita esiintyy aurinkoisessa ja tyynessä säässä. Järvien ja meren pintavesien lämpötila on noin 17–19 astetta.
Pietarsaaren edustan merialueella Luodossa on havaittu pieni sinileväesiintymä sekä ympäristöhallinnon havaintopisteellä että kansalaishavaintona. Viikon alussa on Maalahden edustan merialueella myös raportoitu kansalaishavainto.
Ähtärinjärvessä havaittiin pieni leväkukinta yhdessä paikassa, mutta Ähtärinjärven muilla havaintopisteillä ei ole tällä viikolla havaittu sinilevää. Lapuan Kauhajärvellä on myös raportoitu yksi kansalaishavainto sinileväkukinnasta.
Sinilevien esiintyminen on usein paikallista, ja sinilevää voi esiintyä myös muilla kuin yllä mainituilla alueilla. Sinieväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana, ja tilanne voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden muuttuessa. Jos vedessä näkyy sinilevää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvetenä on syytä välttää. Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia.
Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-Meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne myös kansalaiset voivat tallentaa omia havaintojaan. Havaintolähetti-sovelluksella havainnon tallentaminen onnistuu helposti myös puhelimella. Sinilevähavainnoista voi myös ilmoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.
Lisätietoja:
Leväseurantapuhelin 0295 027 990
Järviwiki