Uhanalainen vesiluonto

Sisävesien luonnonkirjo kapenee, koska rehevöityminen, vesirakentaminen ja muu vesien käyttö ja kuormitus ovat muuttaneet vesistöjä. Huomattava osa sisävesien luontotyypeistä on uhanalaisia, samoin useat vesien eliölajit.

Sisävedet ovat tärkeä osa Suomen luonnonkirjoa; vesistöt kattavat noin kymmenesosan Manner-Suomen pinta-alasta. Olennaista ei kuitenkaan ole vain vesistöjen määrä vaan myös niiden laatu: vesiluonnon monimuotoisuus ja siinä tapahtuvat muutokset.

Monimuotoisuuden näkökulmasta vesistöillä ei mene kovin hyvin. Tästä kertoo se, että huomattava osa sisävesien luontotyypeistä on uhanalaisia, samoin monet eliölajit. Olemme toisin sanoen vaarassa menettää tämän osan vesiemme luonnonkirjosta.

Tilanne ei ole kohentunut 2000-luvulla sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan maailmassa. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna, luontokato on nopeampaa makeissa vesissä kuin maa- ja meriympäristöissä.

Neljäsosa sisävesien luontotyypeistä uhanalaisia

Luontotyypit ovat ylätason monimuotoisuutta. Ne ovat maa- tai vesialueita, joilla on tietyt ympäristöolot ja luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Sisävesien luontotyyppien syntyyn vaikuttavat muun muassa ilmasto, valuma-alueen maaperän laatu sekä vesistön hydrologiset ja morfologiset ominaisuudet. Luontotyypeiksi on määritelty esimerkiksi suuret humusjärvet, savimaiden latvapurot ja lähdelammikot.

Luontotyyppien uhanalaisuus arvioitiin Suomessa viimeksi vuonna 2018. Asiantuntijoiden tekemässä arvioinnissa noudatettiin luontotyyppien arviointiin tarkoitettua kansainvälistä menetelmää. Tarkastelussa oli mukana 42 järvien, lampien, virtavesien ja lähteikköjen luontotyyppiä. Niistä 11 arvioitiin koko maassa uhanalaiseksi. Lisäksi 15 luokiteltiin silmälläpidettäviksi, mikä tarkoittaa, että luontotyyppi on lähes uhanalainen, mutta ei täytä kaikkia uhanalaisuuden kriteerejä.

Tarkastelu tehtiin myös erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle. Tämä on perusteltua, koska ihmisen vaikutus on hyvin erilainen maan etelä- ja pohjoisosissa. Kaikkia luontotyyppejä ei myöskään esiinny kautta maan. Etelä-Suomessa lähes puolet alueella esiintyvistä sisävesien luontotyypeistä arvioitiin uhanalaiseksi, Pohjois-Suomessa uhanalaisten osuus oli vain 13 prosenttia.

Heikoin tilanne virtavesien ja lähteikköjen luontotyypeillä

Luontotyyppien uhanalaisuuden tarkastelu antaa mahdollisuuden verrata erilaisten sisävesien – järvien, lampien, virtavesien ja lähteikköjen – tilannetta. Vertailu osoittaa, että luontokato uhkaa erityisesti virtavesiä ja lähteikköjä. Järvien ja lampien tilanne on parempi, vaikka niissäkin osa luontotyypeistä on uhanalaisia.

Virtavesistä heikoimmin menee erittäin suurilla joilla sekä savimaiden joilla. Lähteikköjen luontotyypeistä tarkasteltiin kahta; molemmat ovat Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisia mutta Pohjois-Suomessa säilyviä.

Paljon uhanalaisia vesilajeja

Luontotyyppien ja lajien kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Jos jokin luontotyyppi häviää, siihen sidoksissa olevat kasvi- ja eläinlajit joutuvat vaikeuksiin. Luontotyyppi taas ei säily ilman sille ominaista lajistoa.

Suomen eliölajien uhanalaisuus arvioidaan noin kymmenen vuoden välein. Tuoreimman, vuoden 2019 arvion mukaan sisävesissä elävistä eliölajeista 265 on uhanalaisia. Niistä lajeista, joille sisävedet ovat ensisijainen elinympäristö, uhanalaisia on 127. Uhanalaisten lajien osuus elinympäristön koko lajimäärästä on suurin lähteiköissä, joiden lajistosta noin viidesosa on arvioitu uhanalaiseksi. Järvissä ja joissa uhanalaisten osuus on vain kuutisen prosenttia.

Monet sisävesien uhanalaiset lajit ovat hyönteisiä. Tämä selittyy sillä, että hyönteiset ovat ylipäätään vesistöjen suurin lajiryhmä. Prosentuaalisesti eniten uhanalaisia lajeja on kuitenkin lintujen ryhmässä – sekä sammakkoeläimissä, joita tosin on lajistossa vain kaksi. Niistä lintulajeista, joille sisävedet ovat ensisijainen elinympäristö, yli 40 % luokitellaan uhanalaiseksi. Kaloista kaksi, monni ja jokiin noussut sinisampi, ovat hävinneet Suomesta. Äärimmäisen uhanalaisiksi arvioidaan järvilohi sekä Saimaan alueen nieriä.

Rehevöityminen ja vesirakentaminen suurimmat uhat

Sekä luontotyyppien että lajien uhanalaisuuden taustalla on kaksi suurta syytä: vesien rehevöityminen ja vesirakentaminen. Osuutensa on toki myös muilla asioilla, kuten vesistöjen ja rantojen käytöllä sekä lähteikköjen ja muiden pienvesien muutoksilla. Useimmiten luontotyypin heikkeneminen tai eliölajin taantuminen johtuu monen tekijän yhteisvaikutuksesta.

Vesirakentaminen vaikuttaa erityisesti jokiluontoon. Lähes kaikki Suomen suurjoet on padottu, mikä on muuttanut huomattavasti niiden luonnontilaa ja estänyt muun muassa vaelluskalojen kulun tai heikentänyt sitä. Padot ja muut vaellusesteet pilkkovat myös valtaosaa pienemmistä jokivesistöistä. Vesirakentamisen ja säännöstelyn vaikutukset ulottuvat myös järviin.

Vesien rehevöityminen ja muu likaantuminen on maanlaajuinen ongelma. Valuma-alueelta tuleva rehevöittävä ravinnekuormitus aiheuttaa vesikasvillisuuden ja planktonlevien runsastumista ja lajistomuutoksia. Kiintoaine- ja humuskuormituksesta seuraa vesien tummumista ja samenemista sekä pohjien liettymistä. Kuormituksen aiheuttamat muutokset ovat pääsyy siihen, että yli puolella sisävesien luontotyypeistä kehityssuunta on heikkenevä.

Lisää tietoa aiheesta:

Muualla verkossa:

• Luontotyyppien punaisen kirjan verkkopalvelu (Syke)
• Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1 ja Osa 2.
• Suomen lajien Punaisen kirjan verkkopalvelu (Suomen Lajitietokeskus)