Julkaistu: 1.8.2024

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Tuulinen ja sateinen sää on hillinnyt sinileväkukintoja järvillä ja merialueilla

Epävakainen sää on vähentänyt sinileväkukintoja viime viikosta. Viilentynyt ja sateinen sää sekä tuulet ovat sekoittaneet vesimassaa ja vähentäneet sinileväkukintoja avomerialueilla etenkin Suomenlahdella. Myös rannikolla ja sisävesillä sinilevän määrä on vähentynyt viime viikkoon verrattuna, mutta yksittäisiä runsaita sinileväesiintymiä on yhä havaittavissa.

Sinilevää on havaittu sisävesillä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla vähemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä. Epävakainen sää hillitsee sinilevien runsastumista, sekoittaa sinilevämassaa veteen ja vähentää kukintojen muodostumista. Yhdelläkään valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla ei esiintynyt erittäin runsaasti sinilevää. Seitsemällä havaintopaikalla on havaittu runsaasti sinilevää, ja hieman sinilevää on havaittu 18 havainnointipaikalla. Sinilevähavaintoja on lähinnä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla sekä Pirkanmaalla, mutta yksittäisiä havaintoja on tehty myös eri puolilla keskistä Suomea.

Rannikon sinilevätilanne on ajankohdalle melko tyypillisellä tasolla, ja kukintojen määrä on laskenut viime viikosta. Sinilevää on havaittu 24:llä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Kolmella havaintopaikalla havaittiin runsaasti sinilevää ja 21 paikalla hieman sinilevää. Sinilevää havaittiin lähinnä Varsinais-Suomen rannikolla, mutta havaintoja tehtiin myös Uudenmaan, Kymenlaakson Satakunnan sekä Pohjanmaan rannikoilla.

Levätilanne on rauhoittunut viileämmän ja tuulisen sään seurauksena erityisesti Selkämerellä. Vielä viikonloppuna Suomenlahdella esiintyi runsaasti sinilevää sekä lahden itä- että länsipäädyissä, Suomen puoleisella rannikolla, sekä Saaristomereltä pohjoiselle Itämerelle ulottuvalla alueella. Alkuviikosta kukinnat kuitenkin sekoittuivat veteen ja hajaantuivat, eikä levää ole enää juuri havaittu. Vähäisiä määriä on kuitenkin havaittu mm. Utön ja Jurmon ympäristössä sekä Hangon läntisellä selällä. Pilvisyys on paikoin estänyt kattavien satelliittihavaintojen teon.

Virallisen seurannan lisäksi tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös kansalaisilta. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä 34 kansalaishavaintoa. Näistä 11:ssä havaittiin sinilevää.

Kartta valtakunnallisen sinileväseurannan havainnoista viikolla 31 (Järviwiki.fi)

Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.

Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.

Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai ajalla 20.6.-8.8.2024. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.

Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:

THL:n verkkosivuilla
Myrkytystietokeskuksen verkkosivuilla
Terveyskirjasto.fi-verkkosivuilla

Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.

Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa

Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä. Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Sinileväkukintojen kesän 2024 riskiarvio:

Merialueilla laajojen sinileväkukintojen riski on yhä huomattava

Satelliittihavaintoja:

TARKKA, satelliittikuvien karttapalvelu

Lisätietoja:

(Puhelimitse klo 13–15)
Sisävedet: puh. 050 573 43 47 tai yritysnumero 0295 251 326
Itämeren tila: puh. 050 569 32 97 tai yritysnumero 0295 251 314 Huom! 29.7.-2.8. Itämeriasiantuntijamme palvelee englanniksi.
Satelliittihavainnot: puh. 0295 251329, s-posti: EOtuki@syke.fi

 

Kuva: Vertailukuva sinilevätilanteesta läntisellä Suomenlahdella Hangon edustalla viikon 30 lopussa (vasen kuva) ja viikon 31 alussa (oikea kuva). Tuulinen ja sateinen sää on vähentänyt alueen leväkukintoja merkittävästi viime viikosta. © USGS/NASA Landsat & Copernicus, Syke (26. ja 30.heinäkuuta 2024).