Veden valmistus ja jakelu
Hanaveden valmistuksesta ja jakelusta vastaavat vesilaitokset. Ne valmistavat ottamastaan raakavedestä turvallista ja laadukasta talousvettä, ja toimittavat sen vesijohtoverkostoja pitkin kuluttajien hanoihin. Raakavetenä vesilaitokset käyttävät joko pohjavettä taikka järvi- tai jokivettä. Osa vesilaitoksista tekee tekopohjavettä.
Suomessa isoimmat vesilaitokset omistaa yleensä kunta tai useampi kunta yhdessä. Kunnallisten vesilaitosten ohella kunnassa voi olla yksi tai useampi asiakkaiden omistama vesiosuuskunta, joka jakaa vettä asiakkailleen. Kunnallisten ja asiakasomisteisten vesilaitosten palvelut eivät useinkaan ulotu harvaan asutuille seuduille. Vesijohtoverkoston ulottumattomissa olevat kiinteistöt järjestävät vedenhankinnan itse omasta kaivostaan.
Vesilaitokset harjoittavat yhteistyötä yksityisten yritysten kanssa. Yritykset tekevät vesilaitoksille vedenhankintaan liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia, suunnittelevat ja rakentavat vesijohtoverkostoja sekä toimittavat vesilaitoksille niiden tarvitsemia laitteita ja kemikaaleja. Vesilaitokset voivat ulkoistaa myös tiettyjä operatiivisia toimintoja, kuten laitoksen ja verkostojen hoidon.
Lisää tietoa:
Vesi.fi:
Miten vesijohtovettä tehdään?
Vettä kaivosta vai vesijohtoverkosta?
Muualla verkossa:
https://thl.fi/aiheet/ymparistoterveys/vesi