Vesihuollon vastuut:

Tutkimus, kehitys ja innovaatiot (TKI)

Valtion tutkimuslaitosten ensisijainen tehtävä on hankkia, tuottaa ja välittää tietoa poliittisen päätöksenteon pohjaksi ja yhteiskunnan kehittämiseksi. Tutkimustehtävien lisäksi laitoksilla on vaihtelevasti erilaisia asiantuntija-, valvonta-, koulutus- ja neuvontatehtäviä sekä muita viranomaistehtäviä.​

Suomen ympäristökeskus (Syke) on vesihuollon osalta keskeinen tutkimus- ja asiantuntijalaitos. Se vastaa tutkimustoiminnan lisäksi esimerkiksi vesihuollon tietojärjestelmän (Veeti) ylläpidosta ja kehittämisestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tehtävänä on edistää vesiturvallisuutta sekä ehkäistä ja vähentää veden laadusta aiheutuvia terveyshaittoja. Myös monilla muilla valtion tutkimuslaitoksilla on yhtymäkohtia vesihuoltoon. Näihin kuuluvat esimerkiksi Geologian tutkimuskeskus (GKT), Luonnonvarakeskus (Luke) ja Ilmatieteen laitos.​

Suomalaisissa korkeakouluissa tehdään kansainvälisesti tasokasta vesihuollon tutkimus- ja kehitystyötä – yhteistyössä esimerkiksi vesihuoltolaitosten ja alan yritysten kanssa. Suomalaisten yritysten omalla kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla on iso merkitys muun muassa puhdistustekniikan ja -menetelmien kehittämisessä.

​Vesilaitosyhdistyksen alla toimii Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto, joka rahoittaa vesihuoltolaitosten toimintaa edistävää tutkimus- ja kehittämistyötä. Myös monet muut järjestöt ja säätiöt rahoittavat alan tutkimusta.

​Lisää tietoa:

vesi.fi:
Water solutions and expertise from Finland

Muualla verkossa:
Vesilaitosyhdistys
Finnish Water Forum