Sinilevätiedotteiden arkisto

Huom! Tämä on arkistoitu tilannekatsaus.
Uusimpaan sinilevätiedotteeseen pääset tästä

Julkaistu 5.8.2021

Sisävesillä ja Itämeren rannikoilla sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun. Sisävesillä tilanne on tavanomaista rauhallisempi. Yleensä sinilevää esiintyy elokuussa eniten. Avomerialueilla olosuhteet ovat rauhoittuneet tuulisen viikonlopun jäljiltä. Kuluneella viikolla Selkämeren sekä Suomenlahden suun sinileväesiintymien painopisteet ovat siirtyneet poispäin Suomesta.

Järvillä havaittu keskimääräistä vähemmän sinilevää

Sisävesillä esiintyy lähes koko maassa keskimääräistä vähemmän sinilevää. Hieman sinilevää havaittiin 23:lla ja runsaasti sinilevää havaittiin seitsemällä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Erittäin runsaita kukintoja ei havaittu havaintopaikoilla.
Runsaitakin kukintoja on havaittu tälläkin viikolla, mutta sinilevähavainnot koskevat pääasiassa vähäisiä määriä sinilevää. Sinilevätilanne järvillä on ajankohtaan nähden hyvin rauhallinen. Tavallisesti järvillä sinilevää ja sinileväkukintoja esiintyy runsaiten elokuussa.

Viimeisen viiden päivän aikana virallisen seurannan ulkopuolisia havaintoja on tähän mennessä tehty 46, joista 14:ssä on havaittu sinilevää.

Järvien pintalämpötilat ovat yhdestä kolmeen astetta pitkänajan keskiarvoa kylmempiä. Pintavesien lämpötila on maan etelä- ja keskiosissa 17–19 asteen välillä, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla 14–16 asteen välillä sekä Lapin alueella 10–14 asteen välillä.

Ruostesienen itiöt voivat muodostaa lauttoja järvillä

Loppukesällä järvissä voi esiintyä myös ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat ruostesienen itiöiden massaesiintymistä.

Kuusensuopursuruosteen (Chrysomyxa ledi) itiöitä esiintyy eniten heinäkuun lopusta elokuulle. Tyypillisesti kuusensuopursuruostetta esiintyy erityisesti idässä ja pohjoisessa, mutta paikoitellen lähes koko Suomessa kuusen ja suopursun levinneisyysalueella.

Ruostesienen itiöt ovat terveydelle vaarattomia. Runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa aiheuttaa uimarille samanlaisia silmäoireita kuin siitepölylautat.

Sekä Itämeren rannikoilla että avomerialueilla vähemmän sinilevää

Itämeren rannikoilla sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun. Havaintoja on huomattavasti vähemmän verrattuna vuosien 1998–2020 keskiarvoon tänä ajankohtana. Rannikolla on tapahtunut lähes kauttaaltaan kumpuamista, jossa alempi kylmä vesimassa nousee pintaan ja täten heikentää kukintoja.

Järvi-meriwikin mukaan sinilevää esiintyy edelleen Saaristomerellä sekä Selkämeren eteläisellä rannikolla. Havainnoista pääosassa on raportoitu vähäisiä määriä sinilevää, mutta myös runsaita esiintymiä on paikoin. Suomenlahden rannikolla leväesiintymät näyttävät sekoittuneen vesipatsaaseen lähes kokonaan, sillä sinilevähavaintoja on vain kolme. Perämeren, Merenkurkun ja pohjoisen Selkämeren rannikoilla ei ole havaittu sinilevää.

Suomen avomerialueilla olosuhteet ovat rauhoittuneet tuulisen viikonlopun jäljiltä. Kuluneella viikolla Selkämeren lautta on ollut pääosin sekoittuneena, mutta tyynissä olosuhteissa osia siitä on voinut nousta pintaan. Kuitenkin esiintymä on pienentynyt pinta-alaltaan verrattuna viikon takaiseen tilanteeseen, ja kukinnan painopiste on siirtynyt poispäin Suomesta. Tuulet ja virtaukset ovat kasanneet pintalevää myös Ahvenanmerellä, ja myös Aranda-merentutkimusaluksen seurantamatkalta raportoitiin Ahvenanmereltä keskiviikkona runsaita määriä levää.

Rannikkovesissä, etenkin Selkämerellä, on kuluneella viikolla havaittu satelliittihavainnoissa vaihtelevia määriä veteen sekoittunutta sinilevää. Satelliittikuvissa ei kuitenkaan ole näkynyt selkeitä pintalevän kasaumia lukuun ottamatta suljettuja merenlahtia, joiden vedenvaihto ympäristönsä kanssa on rajattua. Monilla rannikkoalueilla sekä Saaristomerellä pilvisyys on estänyt satelliittihavaintojen teon.

Suomenlahden suulla sinileväkukinta jatkuu ja on osittain noussut pintaan ja hieman vahvistunut verrattuna viikon takaiseen tilanteeseen. Varsinaista pintakukintaa ei ole kuitenkaan viime aikoina havaittu Suomen merialueilla, ja aivan viime päivinä Suomenlahden suun esiintymän painopiste onkin siirtynyt poispäin Suomesta. Sinileväpigmentin määrä on Alg@line-kauppalaivahavaintojen mukaan selvästi koholla koko Helsinki–Tallinna–Tukholma-kolmiossa. Utön tutkimusasemalla sitä vastoin sinilevän biomassa on voimakkaasti alentunut ja pysynyt vaatimattomana noin viikon ajan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan meriveden pintalämpötilat ovat Perämerellä 16–17 astetta, Selkämerellä 13–17 astetta, Saaristomerellä 18–19 astetta ja Suomenlahdella 12–16 astetta. Viikonloppuna on luvassa voimakasta tuulta Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä mutta muualla sää on tyyni. Ilman lämpötilan odotetaan pysyvän samankaltaisena.

Lisää tietoa:

vesi.fi/ajankohtaista