Monimuotoiset rannikkovetemme jaetaan usein sisäsaaristoon, välisaaristoon ja ulkosaaristoon. Maantieteellisesti alueet jakautuvat Suomenlahteen, Ahvenanmereen, Saaristomereen, Selkämereen, Merenkurkkuun ja Perämereen. Useimmille rannikkovesille on ominaista veden mataluus ja heikko vaihtuvuus sekä vähäinen suolapitoisuus. Suojaisat rannikkoalueet ja sisäsaaristo tarjoavat eliöille erilaisen ympäristön kuin ulkosaaristo, jonka avoimia rantoja aallot pieksevät. Myös merenpohjan laatu vaikuttaa paljon siihen, millaiseksi rannikon eliöstö muokkautuu.

Viime jääkausi on jättänyt perinnöksi maankohoamisilmiön. Ilmiön seurauksena maa kohoaa merestä koko ajan pikkuhiljaa, millimetreistä jopa lähes senttimetriin vuodessa. Tämä on luonut rannikon luontotyypeille erityisiä piirteitä. Maankohoamisen synnyttämät fladat ja kluuvijärvet ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia elinympäristöjä.

Kluuvijärven synty

Maan kohotessa merenlahdet kuroutuvat vaivihkaa irti merestä niin, että osa muuttuu lopulta järviksi. Tällaista merestä kuroutunutta järveä kutsutaan kluuvijärveksi. Rannikon matalat painanteet muuttuvat maan kohotessa puolestaan turvepohjaisiksi soiksi, ja niittyrannat kehittyvät pensaikoiksi ja lehtimetsiksi sekä edelleen havu- ja sekametsiksi.

Katso kuvasarja kluuvijärven syntyvaiheista.

Kuva: © Suomen vesistösäätiö