Julkaistu: 29.4.2021
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Ennuste: Lapin jokien tulvahuiput vasta touko–kesäkuun vaihteessa
Kylmä sää viivästyttää Lapin kevättulvia. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan useimpien Pohjois-Suomen jokien tulvahuiput ajoittuvat toukokuun loppupuolelle tai jopa kesäkuun alkuun.
Kevättulvien ennustetaan olevan suuruudeltaan pääosin keskimääräisiä tai sitä hieman pienempiä. Tästä poikkeuksena on Tornionjoki, jossa keskimääräistä hieman suurempi tulva näyttää melko todennäköiseltä. Tornionjoen alueella lunta on hiukan keskimääräistä enemmän. Muiden Lapin jokien alueilla lumen vesiarvot ovat keskimääräistä tasoa tai hieman sitä pienempiä.
Epävarmuudet ovat kuitenkin suuria. Kun tulvien ajankohta siirtyy pitkälle kevääseen tai alkukesään, kasvaa mahdollisuus sille, että sää lämpenee äkillisesti ja lumet sulavat hyvin nopeasti. Jos samoihin aikoihin sattuu runsaita vesisateita, ovat suuretkin tulvahuiput mahdollisia. Tulvien lopulliset suuruudet riippuvat voimakkaasti sulamisajan säästä. Tulviin on varauduttu muun muassa tekemällä säännösteltyihin järviin varastotilaa, joka loiventaa virtaamahuippua.
Jäät ovat keskimääräistä selvästi ohuemmat, joten jääpatojen aiheuttamien tulvien riski arvioidaan pieneksi. Paikoitellen jokiosuudet ovat jo sulia. Jäälle ei tule enää mennä, vaikka se joissakin paikoissa vielä näyttäisikin siltä, että se voisi kantaa.
Simojoki
Simojoessa Lapin eteläosassa virtaama kasvaa huippuunsa hieman aiemmin kuin pohjoisempana. Tulvahuippu ajoittuu todennäköisimmin toukokuun puolivälin paikkeille ja on ennusteen mukaan suuruudeltaan lähellä keskimäärästä. Simojoki on jo osittain sula.
Tornionjoki ja Muonionjoki
Tornionjoessa ja Muonionjoessa tulvahuiput ajoittuvat tämänhetkisten ennusteiden mukaan vasta kesäkuun alkuun tai mahdollisesti aivan toukokuun lopulle. Virtaamahuippujen ennustetaan olevan hieman keskimääräistä suurempia. Tornionjoen alajuoksulla on jo laajoja sulia alueita, pohjoisempana jäänlähtö tapahtunee toukokuun alkupuolella.
Kemijoki
Kemijoen virtaama on jo hieman kasvanut, kun Kemijärven juoksutusta on kasvatettu ja järveen tehty näin tilaa sulamisvesille. Virtaama pysynee nyt jonkin aikaa nykyisissä lukemissa tai mahdollisesti pienenee hieman, ja alkaa taas kasvaa toukokuun puolivälin tienoilla. Tulvahuippu on ennusteen mukaan todennäköisimmin toukokuun lopulla, mahdollisesti vasta kesäkuun alussa. Suuruudeltaan huipun ennustetaan olevan keskitasoa ja selvästi viime vuoden kevättulvaa pienempi. Jäät Kemijoessa ovat erittäin ohuet, ja monin paikoin ne sulavat paikoilleen.
Ounasjoki
Ounasjoen virtaama pysyy varsin pienissä talvisissa lukemissa vielä pari viikkoa ja lähtee sen jälkeen nousuun. Tulvahuipun todennäköisin ajankohta on tämänhetkisen ennusteen mukaan kesäkuun alku, ja suuruudeltaan se on todennäköisesti hiukan keskimääräistä pienempi. Kittilässä vahinkorajan ylittyminen ei ole kovin todennäköistä, mutta se on kuitenkin mahdollista, jos lumi sulaa erittäin nopeasti sitten, kun sulaminen kunnolla alkaa. Jäät ovat myös Ounasjoessa tavanomaista heikommat ja jääpatojen riski on pieni.
Ivalojoki
Ivalojoen virtaaman ennustetaan lähtevän nousuun hieman ennen toukokuun puoliväliä ja saavuttavan huippunsa toukokuun loppupuolella. On myös mahdollista, että tulvahuippu ajoittuu kesäkuun puolelle. Tulvahuipun ennustetaan olevan lähellä keskimääräistä tasoa. Myös Ivalojoella jäät ovat heikot, ja niiden oletetaan purkautuvan rauhallisesti.
Tenojoki
Tenojoen virtaama lähtenee nousuun vasta toukokuun puolivälin paikkeilla. Virtaamahuipun ennustetaan ajoittuvan touko–kesäkuun vaihteeseen ja olevan suuruudeltaan keskimääräistä pienempi.
Lisätietoja:
Johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki, puh. 0295 037 282 (Lapin ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Juha Kuivalainen, puh. 0295 037 391 (Lapin ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Juha-Petri Kämäräinen, puh. 0295 037 406 (Lapin ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354 (Lapin ELY-keskus)
Johtava hydrologi Noora Veijalainen, puh. 0295 251 159 (Suomen ympäristökeskus)
Lapin ELY-keskuksen tulva-asioiden sähköpostiosoite: tulvat.lappi(at)ely-keskus.fi
Tulvatilanteen seuranta
Tulvatilannetta ja ennusteita voi seurata vanhalla Tulvakeskuksen tulvatilanne-sivulla sekä uudessa vesi.fi-palvelussa. Lisäksi voi hyödyntää seuraavia:
- Vesitilanne kartalla ja tulvavaroitukset kartalla
- Tulvakeskuksen tilannetiedote: Tuoreimmat ennusteet vesi-, merivesi- ja rankkasadetilanteesta sekä Ilmatieteen laitoksen 5 vrk sää (päivittyy tulva-aikana päivittäin, muulloin kaksi kertaa viikossa)
- Liikennetilanne-palvelu (Fintraffic)
- Lapin ELY-keskuksen tulvasivut
Kuva: Tornionjoen alajuoksulla on jo laajoja sulia alueita, © Lapin ELY-keskus