HÄIRIÖ OHI: Syken paikkatietorajapinnoissa on ollut teknisiä häiriöitä
Häiriö on ohi ja Syken paikkatietorajapintojen palvelut toimivat jälleen normaalisti. —– Syken paikkatietorajapinnoissa on ollut teknisiä häiriöitä viikonlopun aikana. Niiden korjaaminen kestää arviolta maanantai 29.7.2024 asti. Häiriöt saattavat vaikuttaa moniin Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämiin palveluihin, kuten Vesi.fi:hin, Elinympäristön tietopalvelu Liiteriin, Tarkkaan, Järvi-meriwikiin sekä mahdollisesti muiden rajapintoja hyödyntävien tahojen palveluihin.
Etelä-Pohjanmaan järvissä sinilevää (Pohjalaismaakunnat)
Sisävesissä on havaittu hieman levää Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneen Kuortaneenjärvellä, Kauhavan Purmojärvellä ja Ähtärissä Ähtärinsalmella. Viime viikolla Pohjanlahdella tehtiin ensimmäiset sinilevähavainnot Pohjalaismaakuntien rannikolla. Tällä viikolla sinilevää on havaittu hieman Kaskisen edustalla ja Maalahdessa Rönnskärsgloppetin rannikkoalueella. Kulunut viikko on ollut lämmin koko maassa, mikä näkyy sinilevähavaintoina ympäri maata. Yksittäisiä sinilevähavaintoja on tullut nyt myös Pohjois-Suomesta, ja pintavesien lämpötila […]
Ajankohtaan nähden sinilevää on havaittu sisävesillä melko vähän, mutta rannikolla ja avomerellä havaintoja on runsaasti
Sinilevätilanne on pysynyt sisävesillä vakaana, ja sinilevää on havaittu ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä vähemmän kuin aikaisempina seurantavuosina. Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet rannikoilla, ja havaintoja on tehty runsaasti myös Selkämerellä ja Ahvenanmerellä. Valtakunnallisen sinileväseurannan sinilevähavaintojen määrä sisävesillä ei ole juuri muuttunut viime viikosta. Havaintopaikoilla sinilevää on havaittu tämänhetkisestä hellejaksosta huolimatta ajankohtaan nähden hieman vähemmän kuin tyypillisesti. Yhdellä […]
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa
Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sinilevähavainnot ovat lisääntyneet meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon. Merialueiden vakioseurantapaikoilla on tälläkin viikolla havaittu runsaasti sinilevää, ja tilanne on monin paikoin heikentynyt viime viikosta. […]
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet rannikoilla ja avomerialueilla
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet rannikoilla ja avomerialueilla, mutta sisävesillä tilanne on ajankohdalle tyypillinen. Rannikkoalueilla sinilevää on havaittu erityisesti Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson rannikoilla. Avomerialueella sinilevää esiintyy runsaasi koko Suomenlahden alueella. Valtakunnallisen sinileväseurannan havaintojen määrä sisävesillä ei ole juuri muuttunut viime viikosta, ja sinilevätilanne on tällä hetkellä ajankohdalle tyypillinen. Sinilevää esiintyy Etelä-Suomen lisäksi myös eri puolella Keski-Suomea. […]
Lämmin sää on lisännyt sinilevähavaintoja Pohjalaismaakunnissa
Merialueella Kaskisissa on havaittu hieman levää kahdella seurantapisteellä ja Mustasaaressa on havaittu runsaasti levää Raippaluodonselällä. Selkämeren rannikolla levähavainnot ovat lisääntyneet myös etelämpänä Uudenkaupungin ja Rauman edustalla. Sisävesissä levätilanne on rauhallinen. Kuluvalla viikolla seurannassa on havaittu hieman sinilevää Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla järven etelä- ja pohjoisrannalla. Kuluvan viikon sää on ollut lämmin, mikä on monin paikoin nostanut pintaveden […]
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella
Varsinais-Suomen ja Satakunnan sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää. Merialueilla sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin Saaristomeren rannikkoalueella sekä […]
Kesäkuun 2024 vesitilannekatsaus: Järvivedet alkukuusta keskimääräistä lämpimämpiä (Pohjalaismaakunnat)
Kesäkuun vesitilannekatsauksessa käydään tuttuun tapaan läpi muun muassa vesistöjen virtaamia, vedenkorkeutta, happamuustilannetta ja lämpötiloja. Pohjavedenpinnan tilanteen lisäksi katsauksessa kerrotaan kesäkuun sinilevätilanteesta. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toteuttaa myös levätilanteen viikoittaista seurantaa sekä tiedottamista yhdessä Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ja yksityishenkilöiden kanssa. Jokien ja järvien vedenpinnat lähellä tavanomaisia kesäkuun tasoja Pohjalaisjokien virtaamat ja järvien vedenkorkeudet olivat kesäkuussa lähellä tavanomaisia kesäkuun […]
Jyllinkosken padon purku Kankaanpäässä edistää erittäin uhanalaisen raakun elinympäristöjen laajentumista
Heinäkuun alussa aloitettu Jyllinkosken voimalaitospadon purku Kankaanpäässä on herättänyt paljon huolta paikallisten keskuudessa. Purkutöiden takia Karvianjoen vedenpintaa on laskettu, mikä on paljastanut jokitörmiä ja siellä eläviä simpukoita. Jokihelmisimpukoita eli raakkuja tai muita uhanalaisia simpukkalajeja ei kuitenkaan ole menehtynyt veden laskun myötä. Tiedetyt suurimmat Karvianjoen raakkujen esiintymät ovat tehtyjen selvitysten mukaan Jyllinkosken padon alapuolella. Pato on […]
Kesäkuu oli Pohjois-Karjalassa lämmin ja vähäsateinen
Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun aikana useita hellepäiviä, minkä vuoksi myös pintaveden lämpötilat olivat ajankohdan keskiarvoon verrattuna korkeita. Vesistöjen vedenkorkeudet ovat pääosin palautuneet ajankohdan keskitasolle. Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuu oli Pohjois-Karjalassa keskimääräistä lämpimämpi. Sekä Valtimon että Joensuun mittauspisteellä kesäkuun keskilämpötila oli 2,7–3,3 astetta pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi. Kuukauden sademäärä oli Pohjois-Karjalan maakunnassa pääosin keskimääräistä vähäisempi. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen […]
Sinilevähavainnot sisävesillä lisääntyneet hieman
Sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet sisävesillä koko maassa, ja havaintoja on tehty aina Lappia myöten. Avomerellä sinilevää on nyt Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Selkämeren eteläosassa sinilevä on vasta kehittymässä. Rannikkoalueella sinilevää on havaittu edelleen pääasiassa Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikolla, eikä havaintojen määrä ole juurikaan muuttunut. Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on hieman kasvanut viime viikosta mutta määrä on ajankohdalle […]
Levätilanne on jatkunut viime viikon tapaan rauhallisena (Pohjalaismaakunnat)
Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan Purmojärvellä on havaittu hieman levää. Muualla Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan tai Keski-Pohjanmaan vesistöissä levähavaintoja ei ole tehty. Valtakunnallisessa seurannassa viime viikolla saatiin myös aiempaa vähemmän havaintoja. Satelliittikuvista on nähtävissä pintalevää Suomenlahdella. Epävakainen ja tuulinen sää sekoittaa ja viilentää pintavesiä, jolloin olosuhteet eivät ole otolliset sinilevälle ja sekoittanut levähiukkaset vesimassan eri kerroksiin. Tyyni, aurinkoinen ja lämmin […]