Julkaistu: 11.7.2024

Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus

Levätilanne on jatkunut viime viikon tapaan rauhallisena (Pohjalaismaakunnat)

Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan Purmojärvellä on havaittu hieman levää.  Muualla Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan tai Keski-Pohjanmaan vesistöissä levähavaintoja ei ole tehty. Valtakunnallisessa seurannassa viime viikolla saatiin myös aiempaa vähemmän havaintoja. Satelliittikuvista on nähtävissä pintalevää Suomenlahdella. Epävakainen ja tuulinen sää sekoittaa ja viilentää pintavesiä, jolloin olosuhteet eivät ole otolliset sinilevälle ja sekoittanut levähiukkaset vesimassan eri kerroksiin. Tyyni, aurinkoinen ja lämmin sää saa sinilevän runsastumaan ja nousemaan vedenpintaan, jolloin se muodostaa vihertäviä lauttoja.

Sinilevät eli syanobakteerit viihtyvät lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä. Ennen veteen kastautumista tai sen käyttöä on hyvä tarkkailla vettä mahdollisten leväesiintymien varalta. Jos vedessä on havaittavissa vihertäviä hiukkasia tai vihreäksi värjäytynyttä vettä, on hyvä suorittaa vesilasitesti. Sinilevä nousee seisahtuneessa vedessä noin tunnin kuluessa veden pinnalle. Myös kepillä voi testata, onko kyseessä sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu levä, sinilevä ei taas tartu keppiin roikkumaan.

Mikäli on epäilys, että vedessä on sinilevää, veteen ei tule mennä uimaan tai käyttää vettä sauna-, kastelu- tai pesuvetenä. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa tilanteesta kesän ajan torstaisin. Sinilevän runsaus arvellaan silmämääräisesti asteikolla 0 (ei sinilevää) – 3 (erittäin runsaasti sinilevää). Seuranta toteutetaan yhdessä Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ja yksityishenkilöiden kanssa. Sinileväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana ja tilanne voi voi muuttua nopeasti sääolosuhteiden mukana.

Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-Meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne myös kansalaiset voivat tallentaa omia havaintojaan. Havaintolähetti-sovelluksella havainnon tallentaminen onnistuu helposti myös puhelimella. Sinilevähavainnoista voi myös ilmoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.

Lisätietoja:

Leväseurantapuhelin 0295 027 990

Järviwiki: www.jarviwiki.fi

Kuva: Sinilevät eli syanobakteerit viihtyvät lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä. Kuvituskuva. © Niina Hyttinen

ALT: Sinilevät eli syanobakteerit viihtyvät lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä. Kuvituskuva.