Sinilevähavaintoja tehdään Etelä-Savossa tasaiseen tahtiin
Kahden edellisen viikon aikana helteet ovat jatkuneet Etelä-Savossa, mikä on suotuisaa sinileväkukintojen esiintymiselle. Yleisöilmoituksia lievistä sinileväesiintymistä on tehty ELY-keskukselle ja JärviWiki-sivustolle tasaisesti eri puolilta maakuntaa. Ilmoitusten määrässä näkyy hellejakson suotuisat vaikutukset sinilevän esiintymiseen, mutta määrät eivät silti ole erityisen poikkeuksellisia ajankohtaan nähden. Tällä viikolla ELY-keskuksen havaintoverkoston seurantapaikoilta, Rantasalmen Pieneltä Raudanvedeltä ja Pieksämäen Seunalan Vangasjärveltä raportoitiin […]
Merialueilla runsaasti sinilevää, järvillä sinilevän määrä lisääntynyt paikoitellen
Lämmin ja tyyni sää on edistänyt sinilevien kasvua etenkin merialueilla. Rannikolla sinilevähavaintoja on tehty erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä, ja Perämeren rannikolla on havaittu poikkeuksellisen runsaita kukintoja. Yksittäisillä järvillä sinilevää on havaittu viime viikkoa enemmän. Järvillä havaittu tavanomainen määrä sinilevää Sinilevä on runsastunut yksittäisillä järvillä. Kuitenkin sinilevätilanne järvillä on olosuhteisiin nähden keskinkertainen. Hieman sinilevää havaittiin 29 […]
Sinilevätilanne viimeviikon kaltainen, Saaristomerellä levähavaintoja eniten (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Merialueilla sinilevää on havaittu eniten välisaaristossa. Kemiönsaaren eteläisellä merialueella on myös havaittu paikoin runsaasti sinilevää. Sisävesialueilla tilanne on pysynyt rauhallisena. Merialueilla sinilevää on havaittu runsaimmin Korppoon, Nauvon, Houtskarin ja Iniön alueella. Kemiönsaareen eteläpuolella levää on havaittu Hiittisten ja Rosalan alueella. Selkämerellä, Pyhärannan edustalla sinilevää on havaittu viime viikkojen tapaan. Paikka paikoin tuulinen sää on sekoittanut vesiä, […]
Kansalaiset ovat havainneet sinilevää monissa järvissä Pirkanmaalla, kuivuus ei vielä juurikaan näy pohjavedenkorkeudessa
Järviwikiin kirjattiin viikon aikana runsaasti yleisöhavaintoja sinilevästä, mutta valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla levää havaittiin vähemmän kuin keskimäärin tähän aikaan. Pitkään jatkunut helle ei näy pohjavesien vedenkorkeuksissa. Pohjavesitilanne vaihtelee alueittain. Viikolla 27 sinilevähavaintoja tehtiin neljällä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla Pirkanmaalla. Hieman levää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvellä, Nokian Tottijärvellä ja Pyhäjärvellä sekä Sastamalan Houhajärvellä. Järviwikin Leväbarometrin mukaan levää on tällä […]
Kaakkois-Suomen vesillä ei vielä runsaasti sinilevähavaintoja
Vaikka sää on ollut aurinkoista ja lämmintä, tuulet ovat sekoittaneet vesiä ja runsaita sinilevähavaintoja ei vielä vakiohavaintopaikoissa ole havaittu. Pintavedet ovat sekä Suomenlahdella että järvialueilla lämpimiä, 21 ja 26 asteen välillä. Jos vedessä näkyy levää, kannattaa olla varovainen veden käytössä Poikkeuksellisen runsaat sinileväesiintymät lisäävät terveyshaittojen riskiä. Sinilevää sisältävään veteen pitää suhtautua aina siten, että se […]
Sinilevät runsastuneet koillisella Perämerellä – pintalämpötilat poikkeuksellisen korkeita
Perämerellä vesi on poikkeuksellisen lämmintä, mikä on edistänyt sinilevien kasvua. Viikonlopun ja alkuviikon aikana Järwi-meriwiki verkkopalvelun ja sinileväseurannan kautta on tullut useita ilmoituksia sinilevien runsastumisesta Kuivaniemen, Iin ja Oulun rannikkoalueella sekä Oulun ulkomerialueella. Rannikkovesien laadun seurannan yhteydessä havaittiin tiistaina vähäisiä määriä sinileviä Hailuodon, Iin ja Haukiputaan edustalla kauempana rannikosta. Suomen ympäristökeskuksen sunnuntain satelliittikuvatulkinnoissa on havaittu […]
Pohjois-Karjalan järvien vedenkorkeudet olivat kesäkuun lopussa yleisesti tavanomaista ylempänä
Kesäkuun keskilämpötila oli lähes viisi astetta tavanomaista lämpimämpi. Kuukauden sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi. Loppukuusta esiintyi voimakkaita ukkoskuuroja. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuun keskilämpötila oli Pohjois-Karjalassa lähes viisi astetta tavanomaista lämpimämpi. Esimerkiksi Valtimolla mitattiin kesäkuun keskilämpötilaksi 17,9 astetta, kun se tavallisesti on 13,6 astetta. Vastaavasti Joensuun lentoasemalla mitattiin kesäkuun keskilämpötilaksi 19 astetta, kun pitkän ajan keskiarvo […]
Kesäkuun vesitilannekatsaus: Lämmin kesäkuu näkyi pohjalaisvesistöissä
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla jokien vedenkorkeudet ja virtaamat olivat toukokuun sateiden seurauksena kesäkuun alussa selvästi ajankohdan keskimääräistä suuremmat. Kesäkuun vähäsateisuuden ja lämmön seurauksena kuun lopussa jokien virtaamat olivat puolestaan Ähtävänjokea lukuun ottamatta keskimääräistä pienenemmät. Virtaamat pienenivät ja vedet lämpenivät Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla jokien vedenkorkeudet ja virtaamat olivat toukokuun sateiden seurauksena kesäkuun alussa selvästi ajankohdan keskimääräistä suuremmat. […]
Vastaa kyselyyn eteläisen Pirkanmaan vesien kunnosta
Onko lähivesistössäsi sinilevää? Ovatko rannat kasvamassa umpeen? Pirkanmaan ELY-keskus kartoittaa eteläisen Pirkanmaan vesistöjen käyttäjien kokemuksia vesien tilasta ja kunnostustarpeesta. Vastaa kyselyyn! Kysely on osa eteläisen Pirkanmaan vesienhoitoverkosto -hanketta. Hankealue ulottuu Lempäälän, Vesilahden, Akaan, Valkeakosken, Urjalan, Pirkkalan ja Nokian kuntien alueelle. Kyselyn tarkoituksena on paikantaa vesistöt, joissa vastaajat ovat havainneet esimerkiksi rehevöitymisestä johtuvia ongelmia. Se on […]
Sinilevähavainnot lisääntyneet – järvivedet keskimääräistä lämpimämpiä
Sinilevää havaittiin kymmenellä havaintopaikalla. Helteisenä jatkuva sää saattaa aiheuttaa kalakuolemia. Laajoista kalakuolemista tulee ilmoittaa ELY-keskukseen. Viikolla 26 sinilevää havaittiin 9 valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Sinilevää havaittiin pääasiassa Pirkanmaan etelä- ja kaakkoisosissa. Sinilevää on edelleen leväbarometrin mukaan hieman pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Hieman sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä, Roineessa ja Vesijärvessä, Nokialla Pyhäjärvessä ja Tottijärvessä, Sastamalassa Rautavesi-Liekovedessä, Valkeakoskella […]
Saaristomerellä paikoitellen runsaasti sinilevää, järvillä sinilevätilanne valtaosin tavanomainen
Järvillä sinileväkausi alkanut pari viikkoa tavallista aiemmin “Sisävesillä sinileväkausi on alkanut paria viikkoa aikaisemmin kuin yleensä. Kuitenkin tämän viikon sinilevätilanne järvillä on monin paikoin ajankohtaan nähden tyypillinen”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen korkeakouluharjoittelija Jere Laine. Hieman sinilevää on havaittu noin kolmellakymmenellä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Runsaasti tai erittäin runsaasti sinilevää ei ole havaittu yhdelläkään virallisen seurannan havaintopaikalla. Tyyni ja […]
Sinilevät hieman lisääntyneet Saaristomerellä, sisävesillä tilanne rauhallinen (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevät ovat hieman lisääntyneet Saaristomerellä viime viikosta. Sisävesialueilla tilanne on ainakin toistaiseksi pysynyt rauhallisena ja viimeviikon kaltaisena. Tiedotteen kuva on kuvituskuva. Merialueilla sinilevät ovat runsastuneet Saaristomerellä sisä- ja etenkin välisaaristossa. Ulkosaaristossa on tehty vähäisiä sinilevähavaintoja. Tiedot perustuvat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantapaikkoihin, Rotarien havaintopisteisiin sekä muihin havaintoihin. Satelliittihavainnot ovat saman suuntaisia. Satelliittikuvissa sinilevää on havaittu erityisesti Korppoon […]