Julkaistu: 5.7.2021

Pohjois-Karjalan järvien vedenkorkeudet olivat kesäkuun lopussa yleisesti tavanomaista ylempänä

Kesäkuun keskilämpötila oli lähes viisi astetta tavanomaista lämpimämpi. Kuukauden sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi. Loppukuusta esiintyi voimakkaita ukkoskuuroja.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuun keskilämpötila oli Pohjois-Karjalassa lähes viisi astetta tavanomaista lämpimämpi. Esimerkiksi Valtimolla mitattiin kesäkuun keskilämpötilaksi 17,9 astetta, kun se tavallisesti on 13,6 astetta. Vastaavasti Joensuun lentoasemalla mitattiin kesäkuun keskilämpötilaksi 19 astetta, kun pitkän ajan keskiarvo on 14,1 astetta.

Kesäkuu oli pitkään varsin kuiva. Kuukauden lopulla ukkoset voimistuivat ja Aatun päivänä 23.6. liikkui Pohjois-Karjalan yli itään voimakas rajuilma. Lopulta kesäkuun kokonaissademäärä jäi maakunnassamme kolmanneksen tavanomaista pienemmäksi. Vettä on satanut 29-52 millimetriin, kun kesäkuussa sataa keskimäärin 65 milliä.

Maakunnan järvien vedenkorkeudet olivat kesäkuun lopussa yleisesti tavanomaista ylempänä. Poikkeuksena Kajoonjärvi ja Ruunaa, joiden vedenpinnat ovat ajankohdan keskimääräistä vedenkorkeutta alempana. Edellinen 5 cm ja jälkimmäinen 12 cm.

Orivesi-Pyhäselän vedenpinta on 33 cm ajankohdan keskitason yläpuolella. Vedenkorkeus on kääntynyt hitaaseen laskuun, ja vedenkorkeuden ennustetaan laskevan 15-25 cm heinäkuun loppuun mennessä.

Pielisen vedenkorkeus on lähellä ajankohdan keskitasoa. Ennusteen mukaan vedenkorkeus laskee kesälle tyypilliseen tapaan 30-55 cm heinäkuun loppuun mennessä.

Kesäkuun lopussa oli pohjavedenkorkeus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä Kontiolahden Jakokoskella ja Jaamankankaalla, Nurmeksen Juutilankankaalla sekä Ilomantsin Kuuksenvaarassa 7-44 cm tavanomaista ylempänä.

Pielisjoen kesäkuun keskivirtaama oli hieman tavanomaista suurempi. Koitajoessa ja Lieksanjoessa vettä virtasi kesäkuussa normaali määrä. Pienempien jokien virtaamat olivat yleisesti keskimääräistä pienempiä.

Viime päivien tuulisuus on sekoittanut pintavettä alempiin vesikerroksiin ja siten hieman viilentänyt pintavesiä. Perjantaina 2. päivä heinäkuuta Pielisjoen pintavesi oli 21,1 asteista ja Pielisen 17,5 asteista. Pielisjoen pintavesi on 3,7 astetta normaalia lämpimämpää. Pielisen pintaveden lämpötila on lähes tavanomainen.

Lisätietoja vesitilanteesta:

Esa Päivinen
vesitaloussuunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
puh. 0295 026 218

Pohjois-Karjalan vesitilanne, kesäkuu 2021 (PDF, sttinfo.fi)

Kuva: Pyhäselkä kesäkuun lopulla. ©  Ilkka Elo, Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Tämän tiedon on tuottanut
ELY-keskus