Pirkanmaalla ei havaittu sinileviä
Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla Pirkanmaalla ei havaittu sinileviä viikolla 24. Yleisöhavainto sinileväesiintymästä oli kirjattu Järviwikiin Näsijärven Luhtaanrannasta. Veden paha haju voi viitata leviin Monet levät kuten kulta-, pii- ja sinilevät aiheuttavat veteen hajuhaittoja. Kultalevät viihtyvät suhteellisen puhtaissa ja viileissä järvivesissä ja saavat veden haisemaan kalalle. Sinilevät haisevat ummehtuneelle maalle tai jopa antibiooteille. Alkukesästä vedenpinnalla on runsaasti […]
Valtakunnallinen leväseuranta alkoi Hämeessä, seurantapaikkoihin yksi muutos (Kanta-Häme ja Päijät-Häme)
Valtakunnallinen leväseuranta alkoi 2.6 ja päättyy syyskuun lopussa. Viikoittaiset levähavainnot tehdään ja tallennetaan Järviwiki -verkkopalveluun tiistaisin tai keskiviikkoisin. Seurannan ensimmäisellä viikolla yhdelläkään Hämeen seurantapaikalla ei havaittu sinilevää veden pinnalla. Hämeessä on tänä kesänä yksi valtakunnallinen seurantapaikka enemmän kuin viime vuonna, sillä seuranta aloitettiin Vesijärven Pirppulan uimarannalla Asikkalassa. Yhteensä Hämeessä on tänä vuonna 14 valtakunnallista seurantapaikkaa. Niistä useimmat […]
Valtakunnallinen leväkatsaus 11.6.2020: Sekä merialueilla että järvillä sinilevähavainnot hieman lisääntyneet
Sinilevätilanne ei ole merkittävästi muuttunut viime viikosta, eteläisessä Suomessa sekä merialueilla että järvillä havainnot ovat vain hieman lisääntyneet. Kaikkien havaintojen kohdalla on kyse vähäisistä määristä levää, kuten ajankohdalle on tyypillistä. Vedessä esiintyy edelleen myös paikoin männyn siitepölyä, joka veden pinnalla näyttää erehdyttävästi sinilevältä. Suomen merialueilla sinilevähavainnot hieman lisääntyneet Suomen merialueilla ei ole havaittu sinileväkukintoja. Avoimella […]
Sateet eivät pahentaneet tulvatilannetta – Tornionjoella tulvahuippu loppuviikosta, muualla vedenpinnat pääosin laskusuunnassa
Lapin ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat Viikonlopun sateet eivät nostaneet vedenpintoja Lapin vesistöissä ja vedenpinnat ovat laskemassa kohti kesävedenkorkeuksia. Tornionjoella tulvahuippu on loppuviikosta ja Tenojoella virtaamat ovat korkeimmillaan parhaillaan. Tornionjoen tulvahuipusta on tulossa hieman tavanomaista kevättulvaa suurempi ja Tenojoen Alakönkäällä virtaamat ovat lähellä ennätyslukemia. Lumien sulanta ja sateet ovat nostaneet myös Inarijärven vedenkorkeuden nopeasti ja se […]
Kerro mielipiteesi vesistöjen tilan parantamisesta!
Suomen ympäristökeskuksen uutinen 4.6.2020 EU:ssa alkaa vuonna 2021 tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelma Horisontti Eurooppa. Ohjelma sisältää myös missiolähtöisen tavan toteuttaa ja rahoittaa tutkimusta ja innovointia. Missioilla pyritään ratkaisemaan suuria globaaleja haasteita, ja niiden toivotaan olevan vahva väline yhteiskunnan palautumisessa koronakriisistä ja sen varmistamisessa, että yhteiskunta on jatkossa entistä kestävämpi kriisien suhteen. Kansalaisten näkemyksiä tarvitaan Missioiden […]
Perhonjoen kalatien toimivuutta tehostetaan (Keski-Pohjanmaa)
ELY-keskuksen tiedote 4.6.2020 Perhonjoella Sääkskosken kalatien toimivuudessa on ollut puutteita alivirtaamien aikaan. Myös Kaitforsin voimalaitoksen lyhytaikaissäännöstelyn on todettu häiritsevän kutuvaelluksella olevia kaloja, ja meritaimen ei ole käyttänyt kalatietä, kun virtaama Perhonjoen vanhassa uomassa on ollut 1,1 m3/s. Suuremmilla virtaamilla kalatien on todettu toimivan kohtuullisesti. Uuden lupapäätöksen myötä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tehostaa Sääkskosken kalatien toimivuutta, kun kalatiehen […]
Tulvatilanne helpottaa Kemijoella, Ounasjoella ja Ivalojoella – Tornionjoella tulvahuippu ensi viikolla
Lapin ELY-keskus, Tulvakeskus ja Lapin pelastuslaitos tiedottavat Tornionjoella tulvahuippu on ensi viikolla. Vielä on suuria vedenkorkeuksia muillakin vesistöillä, mutta pääosin vedenpinnat ovat laskemassa kohti kesävedenkorkeuksia. Lähipäivien sateet voivat hidastaa vedenkorkeuksien alenemista tai voivat jopa pysäyttää sen. Tornionjoen tulvasta on tulossa tavanomaista kevättulvaa hieman suurempi ja sateet voivat nostaa virtaamia ennustettua suuremmaksi. Kittilässä, Ivalossa ja muissakin […]
Merialueilla paikoin sinilevää, järvillä ei juurikaan sinilevähavaintoja
Valtakunnallinen leväkatsaus 4.6.2020: Merialueilla paikoin sinilevää, järvillä ei juurikaan sinilevähavaintoja Suomen ympäristökeskus Syke on aloittanut kesän 2020 sinilevätiedotuksen tällä viikolla. Suomen merialueilla on havaittu paikoitellen vähän sinilevää. Järvillä sinilevähavaintoja on toistaiseksi tehty vain kaksi. Rantavedessä saattaa esiintyä männyn kellertävää siitepölyä, joka näyttää erehdyttävästi sinilevältä. Sinileväseurantaan voi osallistua kesän aikana älypuhelimissa toimivan Havaintolähetin avulla tai perustamalla […]
Toukokuun vesitilannekatsaus: Jokien virtaamat selvässä laskussa ja järvien pinnat tavanomaisilla kesätasoilla (Pohjalaismaakunnat)
Säännösteltyjen luonnonjärvien ja tekojärvien pinnat päätyivät toukokuun aikana lähelle tavanomaisia kesätasoja. Kuortaneenjärven pinta laski toukokuun loppupuolella kesän tavoitetason paikkeille. Myös pitkään korkealla ollut Lappajärven pinta laski toukokuun aikana noin 15 cm ja päätyi kuun lopussa viimein säännöstelyn tavoitevyöhykkeelle. Lappajärven juoksutus pieneni toukokuun aikana tasolta noin 30 m3/s tasolle 15 m3/s ja pienenee kesäkuun alussa lisää. […]
Lapin tulvatilanne on rauhallinen – ennustettua suuremmat sateet voivat pahentaa tilannetta
Lapin ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat Tulvatilanne Lapissa on vähitellen rauhoittumassa. Rovaniemellä vesi on laskenut hieman, mutta se on edelleen vahinkorajan yläpuolella. Tulvan arvioidaan lähtevän alenemaan lähipäivinä. Kittilässä vedenkorkeus on pysynyt hieman vahinkorajan alapuolella useita päiviä. Lähipäivien sateet voivat nostaa veden vahinkorajan yli, mutta tulvan arvioidaan jäävän selvästi alle vuoden 2005 tulvan tason. Ivalossa vedenkorkeudet ovat olleet viikonvaihteen […]
Kuusamon seudulla tulvahuippu tällä viikolla, Iijoen tulvat laskussa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa tulvatilanteesta yhteistyössä Tulvakeskuksen kanssa. Kuusamon seudulla järvien tulvahuiput saavutetaan tämän viikon aikana tai seuraavan viikon alussa, koska lumet ovat sulaneet lähes kokonaan. Tulvahuiput nousevat pääosin vuoden 2015 tasolle tai hiukan sitä alemmas. Oulankajoen suuri virtaama on aiheuttanut tulvimista, minkä vuoksi Karhunkierros on poikki ainakin tämän viikon perjantaihin asti. Iijoen vesistöalueella tulvatilanne helpottaa. […]
Pirkanmaan lauha ja sateinen talvi aikaisti järvien vedenkorkeuksien nousua ja lisäsi fosforikuormitusta
Viime talvi oli Suomessa hyvin lämmin ja sateinen. Etelä-Suomessa jokien virtaamat ja järvien vedenkorkeudet nousivat huippuunsa poikkeuksellisen aikaisin jo maaliskuussa. Runsaat sateet tulivat talven aikana pääosin vetenä ja huuhtoivat erityisesti kiintoainesta ja fosforia jokiin ja järviin. Talven sademäärät olivat reilusti keskimääräisiä suuremmat kaikkina talvikuukausina. Lumikertymä näistä sademääristä jäi kuitenkin lauhan sään vuoksi hyvin pieneksi ja […]