Julkaistu: 16.6.2022

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Sinilevähavainnot lisääntyneet hieman sisävesillä ja merellä

Sinilevästä on tehty joitakin havaintoja sisävesillä ja merialueilla, mutta tilanne on alkukesälle tyypillisesti rauhallinen. Merellä sinilevää on havaittu pinnanalaisissa vesikerroksissa, mutta pintakukintoja ei ole vielä juuri havaittu. Järvet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä, mutta tämä ei ole vielä vaikuttanut sinilevähavaintojen määrään merkittävästi.

Järvet hieman keskimääräistä lämpimämpiä, mutta sinilevää vielä vähän

Sisävesillä sinilevähavainnot ovat lisääntyneet edellisviikosta. Hieman sinilevää on havaittu yhdeksällä havaintopaikalla, mutta runsaita sinilevähavaintoja ei toistaiseksi ole tehty. Lisäksi kansalaisilta on tullut sisävesiltä viisi sinilevähavaintoa. Vedessä voi edelleen esiintyä havupuiden siitepölyä.

”Havaintojen lisääntymisestä huolimatta sisävesien sinilevätilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen. Riski sinileväkukintojen muodostumiselle kasvaa, kun sää on pitkään lämmin ja heikkotuulinen”, toteaa erikoistutkija Laura Härkönen Suomen ympäristökeskuksesta.

Lämmin sää on nostanut järvien pintalämpötiloja, jotka ovat monin paikoin yhdestä kolmeen astetta keskimääräistä korkeampia. Etelä- ja Keski-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla järvien pintalämpötilat vaihtelevat 16–19 asteen, ja pohjoisimmassa Suomessa 11–16 asteen välillä.

Merialueilla sinilevätilanne rauhallinen

Suomenlahden rannikolla ja Saaristomerellä on tehty joitakin paikallisia sinilevähavaintoja. Toistaiseksi sinilevää on havaittu pääosin vähäisiä määriä. Satelliittihavainnoissa Suomen merialueilla ei ole havaittu vielä sinilevää.

Avomerialueilla Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Suomenlahden suulla sinilevää on pinnanalaisissa vesikerroksissa. Varsinainen sinilevien pintakukinta vaatii kehittyäkseen yleensä ainakin parin viikon suotuisat lämpötila-, tuuli- ja valo-olosuhteet.

”Sinilevätilanne Suomen merialueilla on alkukesälle tyypillisesti hyvin rauhallinen. Merivesi on edelleen alkukesäisen viileää. Runsaimmat sinileväesiintymät Itämerellä saadaan yleensä vasta vesien lämmettyä kunnolla heinä-elokuussa”, kertoo tutkija Heidi Hällfors Suomen ympäristökeskuksesta.

Vedessä esiintyy edelleen paikoin siitepölyä, joka näyttää erehdyttävästi sinilevältä. Kaikkiin veden värjäytymiin tulee suhtautua asianmukaisella varovaisuudella, koska sinilevän voi erottaa siitepölystä varmasti vain mikroskooppitutkimuksella.

Merivesi on hivenen lämmennyt viime viikosta. Meriveden pintalämpötila Ilmatieteen laitoksen Meripalvelujen mukaan on Perämerellä 6–11 astetta, Selkämerellä 11–13 astetta, Saaristomerellä 12–15 astetta ja Suomenlahdella 11–13 astetta. Aivan rannikon tuntumassa vesi voi olla jonkin verran lämpimämpää.

SYKE seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen Meripalveluiden kanssa.

Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.

SYKE tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Sinileväesiintymät voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.

Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa. Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi -palveluissa

Itämeri.fi ja Vesi.fi -palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja SYKEn satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.

Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Sinileväkukintojen kesän riskiarvio

Sinilevätilannekooste

Satelliittihavaintoja

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

  • ErikoistutkijaLaura Härkönen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 009, etunimi.sukunimi@syke.fi (17.6. asti)
  • Erikoistutkija Kristiina Vuorio, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 757, etunimi.sukunimi@syke.fi (20.6. alkaen)

Merialueilta

Rannikon sinilevähavainnot

Avomeren sinilevähavainnot

Itämeren tila

  • Tutkija Antti Takolander, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 206, etunimi.sukunimi@syke.fi (17.6. asti)
  • Tutkimuspäällikkö Samuli Korpinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 811, etunimi.sukunimi@syke.fi (20.6. alkaen)

Viestintä

Kuva: Ilkka Lastumäki / SYKE