Julkaistu: 26.8.2021

Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus

Sinilevähavainnot edellisen viikon tasolla Pirkanmaalla

Pirkanmaalla on tehty tällä viikolla sama määrä sinilevähavaintoja kuin viikko sitten. Runsaasti sinilevää on havaittu Kangasalan Kirkkojärvessä ja Pyhäjärven Lehtiniemessä Nokialla. Vähän sinilevää havaittiin Pyhäjärvessä Vesilahden kirkonkylän rannassa, Sastamalan Houhajärvessä ja LIekovedessä, Pirkkalan Kranstolpan uimarannassa, Lempäälän Lempoisten uimalassa ja Mäyriänrannassa, Nokialla Pyhäjärven Maatialanlahdella, Kangasalan Ukkijärvessä sekä Kyrösjärven Hämylänlahdella Ikaalisissa. Huolimatta useasta levähavainnosta järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden hieman keskimääristä vähemmän.

Leväesiintymät mahdollisia pitkälle syksyyn

Sinileväesiintymät eivät ole poikkeuksellisia syksyisin, vesimassan syystäyskierto nostaa ravinteita levien käytettäväksi. Tyynellä säällä sinilevä muodostaa veden pinnalle harsomaisen vihertävän kalvon tai pahimmillaan vihreää tai kellertävää maalia muistuttavan kukinnan. Hajotessaan sinileväsolut vapauttavat sinistä väriainetta, joka voi värjätä esiintymän sinivihreäksi tai turkoosiksi.

Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun. Viikoittaiset levähavainnot voi tarkistaa Vesi.fi- ja Järviwiki-palvelusta, jonne voi myös toimittaa omia havaintojaan (www.jarviwiki.fi/wiki).

Järviwiki.fi:

Levähavaintopaikat ja levätilanne Pirkanmaalla (jarviwiki.fi)
Leväarkisto (jarviwiki.fi)
Havaintolähetti (jarviwiki.fi)

Muut verkkopalvelut:

Ajankohtaista vesitietoa (vesi.fi)
Lisätietoa kalakuolematapauksissa toimimisesta (ruokavirasto.fi)

Yhteyshenkilö:

Ylitarkastaja Anu Peltonen, p. 0295 036 367
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

www.twitter.com/pirvesi (vesiasiat Pirkanmaalla)
www.twitter.com/pirkanmaanely (Pirkanmaan ELY-keskus)

Pääkuva: Sinilevää voi esiintyä myös syksyllä. © Jussi Iso-Tuisku