Julkaistu: 9.5.2025

Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus

Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä

Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.

Vesijärven ja Kymijärven hoitokalastusta sekä Kymijärven alusveden suodatusta

Avustuksen turvin Lahden kaupunki jatkaa välttävässä ekologisessa tilassa olevan Kymijärven ja tyydyttävässä tilassa olevan Vesijärven hoitokalastusta. Lisäksi hankkeessa jatketaan Kymijärven alusveden suodatusta sedimentin ja vesikerroksen välillä kiertävän fosforin vähentämiseksi. Hankkeessa kokeillaan lisäksi esisuodatusmenetelmiä sekä seurataan suodattimen toimintatehoa.

Toimenpiteiden tarkoituksena on poistaa järvistä ravinteita, vähentää pohjalle kertyneiden ravinteiden kulkeutumista takaisin vesimassaan sekä parantaa järvien kalaston rakennetta. Lisäksi Kymijärven alusveden suodatuksesta saatavia kokemuksia ja tuloksia käytetään valtakunnallisesti arvioitaessa alusveden suodatuksen mahdollisuutta muilla järvillä.

Vesijärveä seurataan, kalastoa parannetaan ja valumavesiä puhdistetaan

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö jatkaa tutkimuksiin perustuvaa kunnostustyötä Vesijärvellä. Lisäksi hankkeessa tehdään petokalaistutuksia ja järjestetään pyydystalkoita, tehdään ruovikoiden talviniittoja, kunnostetaan kosteikkoja sekä jatketaan valumavesien suodatinkokeiluja sekä tehdään erilaisten rakenteiden toimivuusseurantaa. Keskeisessä asemassa ovat hankkeessa myös erilaiset tapahtumat ja monipuolinen viestintä Vesijärven tilasta ja hankkeen toimenpiteistä.

Vesijärvisäätiön tekemiin kunnostustoimiin voi tutustua säätiön nettisivujen ja etenkin karttapalvelun kautta: https://vesijarvi.fi/karttaohjelma/.

Heinolaan rakennetaan hulevesikosteikko

Heinolan kaupunki rakentaa keskustan puistoalueelle hulevesikosteikon. Kosteikon kautta kulkiessaan hulevedestä laskeutuu altaan pohjalle kiintoainesta mukanaan haitta-aineita ja kasvillisuus käyttää vedestä ravinteita kasvuunsa. Lisäksi kosteikko tuo puistoon vesielementin ja lisää viihtyisyyttä ja monimuotoisuutta. Hankkeessa tullaan lisäksi seuraamaan kosteikon toimintatehoa.

Vanajavesikeskus edistää vesistöjen kunnostamista

Vesineuvos II -hankkeessa Vanajavesikeskus suunnittelee ja avustaa toteutuksessa Vanajaveden vesistön valuma-alueen kunnostuskohteita. Kohteet toteutetaan yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa ja ne voivat olla virtavesiä, järviä tai valuma-aluekunnostuksia. Hankkeen tarkoituksena on kohentaa hyvää heikommassa tilassa olevien vesistöjen ekologista tilaa, sekä antaa asiantuntija-apua kunnostusten edistämiseksi.

Loppijärvellä jatkuu hoitokalastus

Loppijärvi on välttävässä ekologisessa tilassa ja kärsii voimakkaasta sisäisestä ravinnekuormituksesta. Loppijärven ystävät ry pyrkii hankkeessa vähentämään järven sisäistä kuormitusta kalastamalla särkikaloja. Särkikalat pöyhivät järven pohjaa, jolloin ravinteita pääsee vapautumaan vesimassaan. Lisäksi särkikalat saalistavat suurikokoisia vesikirppuja, jotka ovat kasviplanktonlevien syöjiä. Suurten vesikirppujen väheneminen mahdollistaa levämäärän lisääntymisen järvessä. Hoitokalastussaaliin mukana saadaan järvestä lisäksi poistettua huomattava määrä ravinteita.

Jänisjärvellä tutkitaan ojavesien laatua

Pro Jänisjärvi ry selvittää hankkeessa Hämeenlinnan Jänisjärven humuskuormitusta ja ruskettumista.  Tiedon perusteella tullaan arvioimaan kunnostustoimien tarvetta. Lisäksi hankkeessa saadaan uutta tietoa Jänisjärven vedenpinnan korkeuden ja ojavirtaamien vuosisyklistä.

Pohjavesien suojelusuunnitelmat

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien päivittämiseen myönnettiin avustusta kolmelle eri hankkeelle. Avustuksen turvin päivitetään Hämeenlinnan ja Hattulan vuonna 2016 valmistunut suojelusuunnitelma, Janakkalan vuonna 2014 valmistunut suojelusuunnitelma sekä Orimattilan vuonna 2014 valmistunut suojelusuunnitelma. Edellisten suojelusuunnitelmien laatimisien jälkeen on tehty pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutoksia sekä saatu uutta tutkimustietoa pohjavesialueista sekä pohjavesialueilla sijaitsevista riskeistä pohjavesille, joten päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi.

Vesistöjen kunnostukseen jaetaan vuosittain harkinnanvaraisia avustuksia eri rahoituslähteistä

Nyt jaetut ympäristöministeriön avustukset ovat tarkoitettu vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteutukseen. Hämeen ELY-keskus jakoi aiemmin keväällä maa- ja metsätalousministeriön myöntämät vesienkäyttöä edistävät vesitalousavustukset. Tämän lisäksi erilaisiin kunnostustoimiin ja ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin on mahdollista hakea avustusta maaseuturahastosta: https://www.ely-keskus.fi/maaseudun-kehittaminen

Lisätietoja

Vesistökunnostukset:

Katja Pellikka, vesienhoidon asiantuntija, Hämeen ELY-keskus
puh. 0295 025 204, katja.pellikka@ely-keskus.fi

Pohjavesiasiat:

Petri Siiro, hydrogeologi, Hämeen ELY-keskus
Puh. 0295025230, petri.siiro@ely-keskus.fi

Kuva: Maisemakuva Hämeestä © Katja Pellikka