Julkaistu: 19.5.2022

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Vesikirjeessä asiaa vesi.fi-palvelun vahvistumisesta ja erilaisten hankkeiden vesistövaikutuksista

Uusimmassa Syken Vesikirjeessä kerrotaan muun muassa vesi.fi-palvelusta, joka sisältää jatkossa kattavimman tietopaketin vesistöistä ja vesivaroista. Loppuvuodesta 2022 uudistuvan ymparisto.fi-palvelun vesisisällöistä suuri osa on jo siirretty vesi.fi-palveluun.

Vesistöjen tilasta kiinnostuneille löytyy tietoa siitä, miten jätevesien satunnaispäästöt ja toisaalta Suomessa kielletyt kasvien torjunta-aineet voivat uhata vesistöjen tilaa sekä ihmisten ja eliöiden terveyttä. Myös mallinnuksen roolia vesistövaikutusten arvioinnissa avataan.

Uutiskirjeestä voit lukea myös siitä, mitä näkökulmia alueellinen viherkerroin toi mukanaan Malmin täydennysrakentamisen suunnitteluun ja minkälainen on maa- ja metsätalousministeriön uusi vesistalousstrategia.

Kirjeeseen on koottu myös poimintoja vesialan tiedotteista, uutisista, julkaisuista ja tapahtumista.

Mikä Vesikirje?

Vesikirje kokoaa noin neljästi vuodessa vesialan uutisia muun muassa hankkeista, tutkimuksesta, tapahtumista ja julkaisuista. Uutiskirje on suunnattu erityisesti vesialan asiantuntijoille, mutta siinä on mielenkiintoista sisältöä kaikille vesiaiheista kiinnostuneille.

Tilaa uutiskirje tai lue verkossa

Vesikirjeen voi tilata sähköpostiin uudelta kotisivulta, josta kaikki kirjeet ovat saatavilla myös verkkoversioina. Uutiskirje julkaistaan vain suomeksi.

Lisätietoja

Päätoimittaja, vesikeskuksen kehittämispäällikkö Milla Mäenpää-Engelbredt, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi
Viestintäasiantuntija Katri Haatainen, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi

Kuva: Vesikirje Syke

Pääkuva: Aurajoki virtaa © AdobeStock