Tulvariskien alustava arviointi Uudenmaan rannikkoalueelle
Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi 2024-2030
Tällä sivustolla pääset tutustumaan Uudenmaan rannikon pienten valuma-alueiden ja merenrannikon tulvariskien alustavan arvioinnin tausta-aineistoon. Tarkastelun kohteena on ollut 29 Suomenlahteen laskevaa pientä valuma-aluetta, jotka sijoittuvat Raaseporin ja Loviisan väliselle alueelle sekä koko rannikkoalue Hangon ja Loviisan välillä. Uudenmaan rannikko on valtakunnallisesti katsoen poikkeuksellinen alue. Rannikolla sijaitsee kaksi Suomen suurimmista kaupungeista, ja alueella on merkittävää taloudellista toimintaa.
Merivesitulva on laaja-alainen ja voi vaikuttaa koko rannikon alueella samanaikaisesti. Pienille valuma-alueille tyypillisesti tulvaherkkyyteen vaikuttavat maaston tasaisuus, maankäyttö, järvisyys sekä valuma-alueen koko. Erityisesti rankkasateet voivat aiheuttaa paikallisesti merkittävääkin tulvimista.
Rannikko
Uudenmaan rannikolta merkittäväksi tulvariskialueiksi merivesitulvan osalta ehdotetaan Helsingin ja Espoon rannikkoaluetta. Ehdotuksessa on otettu huomioon ilmastonmuutoksen aiheuttama merivedenpinnan nousu, väestöennusteet ja tapahtuneet vahingolliset tulvat. Loviisan rannikkoaluetta ehdotetaan poistettavaksi merkittävistä tulva-alueista.
Perusteluina Helsingin ja Espoon rannikkoalueelle ovat:
- tulvariskin kasvu ilmastonmuutoksen myötä
- tuhansia asukkaita harvinaisen tulvan peittämällä alueella
- useita vaikeasti evakuoitava kohteita
- välttämättömyyspalvelun pitkäaikainen keskeytyminen
- sähkön ja lämmönjakelun keskeytyminen
- puhelin- ja tietoliikenneyhteyksien katkeaminen
- tieliikenneyhteyksien katkeaminen
- pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle
- useita vesihuollon rakenteita
- aiemmin esiintynyt tulvia yleiseltä kannalta katsoen vahingollisin seurauksin
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pieniltä valuma-alueilta ei ehdoteta tulvariskien hallinnasta annetun lain (620/2010) mukaisia merkittäviä tulvariskialueita. Tarkasteltavilla valuma-alueilla ei ole esiintynyt tulvia, joista olisi aiheutunut tulvariskien hallinnasta annetun lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuja yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia. Valuma-alueilla ei ole myöskään arvioitu esiintyvän tulevaisuuden tulvia, joista aiheutuisi edellä tarkoitettuja vahingollisia seurauksia. Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla ei ole myöskään tunnistettu muita tulvariskialueita.
Onko tulvariskialueet tunnistettu ja ehdotettu oikein?
Muutokset edelliseen suunnittelukauteen verrattuna
Rannikko
Loviisan rannikkoaluetta ehdotetaan poistettavaksi merkittävistä tulva-alueista. Perusteluina Loviisan rannikkoalueen merkittävyyden poistumiselle ovat:
- Alueella toteutettu tulvariskikartoitus, jonka perusteella mm. tulvavaarassa olevat yhdyskuntatekniikan rakennukset ovat tiedossa.
- Tiedossa olevissa tulvariskikohteissa tulvasuojelu voidaan hoitaa ilman hallintasuunnitelmaprosessia.
- Alueelle ei ole enää esittää uusia realistisia toimenpiteitä riskikohteiden suojaamiseksi.
- Loviisan ydinvoimalan varautumista on parannettu siten, että laitoksen normaalikäytössä on varauduttu erittäin harvinaisiin tulviin ja reaktorien jäähdytys varmistettu merenpinnan noustessa tasolle N2000+4,02 m.
- Jatkuvien toimenpiteiden osalta on määritelty vastuutahot tulvariskien hallintasuunnitelmassa.
- Tulvaryhmätyöskentelylle ei ole tarvetta, sillä tulvariskien hallintaa tehdään viranomaisten ja tulvariskikohteiden vastuuorganisaatioiden taholta jo muun varautumisen yhteydessä
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla ei ole esiintynyt merkittäviä vahinkoja aiheuttaneita tulvia edellisen suunnittelukierroksen jälkeen. Myöskään maankäytössä ei ole tapahtunut erityisiä muutoksia. Riskikohteiden ei voida arvioida lisääntyneen tulvariskit huomioivan maankäytön ja rakentamisen suunnittelun myötä. Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnissa ei ole tapahtunut tulvariskiä lisääviä muutoksia.
Espoonjoella tulvariski on pienentynyt Turunväylän VT1 korotuksen, Kirkkojärven alueen tulvasuojausten sekä pääuoman kunnostuksen myötä. Myös Loviisanjoen pääuoman vedenvälityskykyä on parannettu laajamittaisella kunnostushankkeella.
Mätäjoella ei ole raportoitu tulvavahingoista viime vuosina esiintyneistä paikallisista rankkasadetulvista huolimatta. Mätäjoen tulva-alue otetaan huomioon uutta maankäyttöä ja rakentamista suunniteltaessa.
Tehtyjen tulvariskien hallintaa tukevien toimenpiteiden vuoksi riskin voidaan katsoa pienentyneen niin, että Espoonjokea ja Loviisanjokea ei enää nimetä kansallisesti merkittäväksi muuksi tulvariskialueeksi. Myöskään Mätäjokea ei nimetä muuksi tulvariskialueeksi lisääntyneen tietopohjan sekä tulvariskin huomioivan maankäytön suunnittelun vuoksi.
Pää- ja sivu-uomien kunnostustarve voi olla paikoin kasvanut liettymisen ja lisääntyneen vesikasvillisuuden myötä. Paikallisten kunnostustöiden tarvetta voi olla tarpeen arvioida erikseen lähinnä maatalouden tulvariskien pienentämiseksi.
Kuulemisen perusteella tehdyt muutokset
Kuuleminen tulvariskialueista järjestettiin 15.3.2024–17.6.2024. Kuulemisaineisto, ml. palautekooste sekä tarkistetut ehdotukset, ovat saatavilla tulvariskien aluesivujen kautta. Myös tätä alustavaa arviointia on tarvittaessa päivitetty saadun palautteen pohjalta. Maa- ja metsätalousministeriö nimesi 19.12.2024 vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvien tulvien merkittävät tulvariskialueet vuoteen 2030 ja asetti tulvaryhmät näille alueille. Nimeäminen tehtiin ELY-keskusten ehdotuksien mukaisesti.
Yleistä tulvariskien alustavasta arvioinnista
Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tunnistetaan tulvien aiheuttamia riskejä muun muassa asutukselle, yhteiskunnan toiminnoille, liikenteelle, ympäristölle ja kulttuuriperinnölle. Arviointi tehdään kaikille vesistö- ja rannikkoalueille ja arvioinnin perusteella nimetään merkittävät tulvariskialueet. Tulvariskialueiden tunnistaminen perustuu aiempiin tulviin sekä saatavissa oleviin tietoihin ilmasto- ja vesiolojen kehittymisestä.
Ne alueet, joilla tulvariski saattaa olla alustavan arvioinnin perusteella merkittävä, nimetään merkittäviksi tulvariskialueiksi. Näillä alueilla vesistöjen tai merivedenpinnan nousu voi aiheuttaa huomattavia tulvavahinkoja. Merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat.
Alustava arviointi tarkistetaan kuuden vuoden välein. Tältä sivustolta löydät tulvariskien alustavan arvioinnin taustatiedot sekä tiedot vuonna 2024 ehdotetuista tulvariskialueista. Osa taustatiedoista, esimerkiksi kartat ja raportit, päivittyvät automaattisesti vuosittain tai jopa useammin.
Tutustu alta tarkemmin alueen alustavan arvioinnin yksityiskohtiin
Uudenmaan rannikolta on laadittu meritulvavaarakartat koko tarkastelualueelta Hangosta Loviisaan. Tulvariskikohteita on rannikolta kartoitettu vain Helsingistä, Espoosta, Loviisasta ja Porvoosta. Rannikon pienistä valuma-alueista on laadittu tulvavaarakartat Espoonjoelle, Espoon Pitkäjärvelle sekä Loviisanjoelle. Tulvariskikohteita ei kuitenkaan ole kartoitettu näiltä alueilta. Muilta osin tulvariskien arviointia tai paikkatietoanalyysiä ei ole tehty valuma-alueiden suuren lukumäärän takia.
Viime vuosina uusien rakennusten ja toimintojen sijoittamisessa on otettu huomioon tapahtuneet tulvat sekä suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista. Näin ollen riskikohteiden määrän ei voida arvioida kasvaneen em. aiemmin tehdyn tarkastelun jälkeen.
Onko tulvariskejä tarkasteltu mielestäsi riittävän kattavasti?
Ehdotetut tulvariskialueet
Ehdotettujen merkittävien tulvariskialueiden sekä tunnistettujen muiden tulvariskialueiden rajaukset.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Ehdotetut merkittävät tulvariskialueet
Ehdotetut merkittävät tulvariskialueet perusteineen tarkastellulta vesistö- tai merialueelta.
Tulvariskit ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle
Nimettäessä tulvariskialueita tarkastellaan erityisesti tulvan aiheuttamia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen. Riskiä lisäävät tulvalle altistuvan väestön suuri määrä sekä tulvavaara-alueella sijaitsevat vaikeasti evakuoitavat kohteet, kuten sairaalat, terveyskeskukset, vanhainkodit, päiväkodit ja koulut. Vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle voi johtua myös altistumisesta tulvan mukana leviäville taudinaiheuttajille.
Rannikko
Uudenmaan rannikolla arvioinnin kriteerinä käytetyn tulvan alueella asuu tuhansia ihmisiä, joista valtaosa Helsingissä ja Espoossa. Muissa alueen kunnissa tulva-alueen asukasmäärät jäävät merkittävästi pienemmiksi. Asuinrakennuksista tulvan alueella valtaosa on Helsingissä ja Espoossa.
Helsingissä ja Espoossa sijaitsee myös terveydenhuoltorakennuksia, päiväkoteja ja oppilaitoksia, jotka ovat tulvariskikohteita. Loviisassa on yksi hoivakoti tulva-alueella. Muissa kunnissa ei tarkastelun perusteella ole vaikeasti evakuoitavia kohteita tulvavaarassa.
Varmistettuja riskikohteita ovat Helsingissä, Espoossa ja Loviisassa useat jätevedenpumppaamot, joihin tulvavesi voi päästä, mutta ylivuotoveden vaikutus kohdistuu vesialueeseen eikä suoraan väestöön.
Porvoossa asutus on levittäytynyt pitkin rannikkoa, ja tiivistä asutusta on vain Porvoon keskustassa, jossa vahinkoarvion mukaan tulvalle altistuu laskennallisesti noin 800 asukasta. Vahinkoarvion perustana ollut maastomalli on kuitenkin vuodelta 2020 eikä ole ajantasainen uusimman rakennuskannan alueelta esimerkiksi Porvoonjoen länsipuolella. Porvoon keskustan tulvalle altistuva asukasmäärä on alle 500 asukasta vahinkoarvion tarkistamisen jälkeen. Porvoon suurin jätevedenpuhdistamo Hermanninsaaressa sijaitsee etäällä asutuskeskittymistä eikä todennäköisesti aiheuta vaaraa ihmisten terveydelle,
Loviisan nykyisellä merkittävällä tulvariskialueella tarkastelutulvalle altistuu alle 300 asukasta. Alueella on yksi EU-uimavesidirektiivin mukainen uimaranta, jonne saattaisi tulvatilanteessa kulkeutua jätevesipumppaamoiden ylivuotovesiä tulvatilanteessa.
Pienet valuma-alueet
Kohteiden suuren lukumäärän takia rannikon pienille valuma-alueille ei ole muodostettu paikkatietoanalyysin alavia alueita, joten tulvalle altistuvaa väestöä tai rakennuksia ei voida esittää.
Suurimmat asukasmäärät ovat pääkaupunkiseudun pienillä valuma-alueilla, eli Mätäojan, Espoonjoen, Gräsanojan ja Krapuojan valuma-alueilla. Myös rakennusten lukumäärä ja kokonaisala ovat suurimmat em. alueilla. Asukastiheys on suurin Mätäojan ja Gräsanojan valuma-alueilla.
Aiemmin tapahtuneilla tulvilla on raportoitu vahingoista lähinnä yksittäisten asuinrakennusten kohdalla, eikä ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle ole aiheutunut merkittävää tulvariskiä.
Aiemmilla alustavan arvioinnin kierroksilla muuksi tulvariskialueeksi nimetyllä Mätäjoella ei ole raportoitu tulvavahingoista viime vuosina esiintyneistä rankkasadetulvista huolimatta. Mätäjoen tulva-alue otetaan huomioon uutta maankäyttöä ja rakentamista suunniteltaessa.
Aiemmin tapahtuneilla tulvilla ei ole raportoitu merkittävistä rakennusvahingoista vaikeasti evakuoitavissa kohteissa. Peruskarttatarkastelun pohjalta voidaan arvioida, että vaikeasti evakuoitavia kohteita ei sijaitse vesistötulvan välittömässä vaikutuspiirissä. Yleisesti ottaen tällaisten rakennusten kohdalla vaatimukset tulvariskien huomioon ottamisesta ovat tiukemmat kuin tavallisella asutuksella.
Tulvariskit yhteiskunnalle tärkeille palveluille
Yhteiskunnalle tärkeät palvelut muodostuvat asioista, jotka pitävät turvallisen arjen rattaat pyörimässä – esimerkiksi toimivasta lämmön- ja sähkönjakelusta, liikenne- ja tietoliikenneyhteyksistä ja vesihuollosta. Kun yhteiskunnan perustoiminnot ovat kunnossa, tulvan jälkeen voidaan palata normaaliin elämään ilman, että koko yhteiskunnan perusta järkkyy.
Rannikko
Helsingissä ja Espoossa sekä Loviisassa sijaitsee useita energiantuotantoon- ja siirtoon liittyvä riskikohteita, merkittäviä liikenneyhteyksiä, satamia sekä jätevedenpumppaamoja, joihin mitoitustulva voi vaikuttaa. Lisäksi Helsingissä ja Espoossa on tietoliikenteeseen liittyviä kohteita tulvavaara-alueella.
Porvoon haja-asutusalueilla on useita muuntajia, jotka ovat tulvariskikohteita. Tieyhteyksiä voi katketa myös Sipoossa, Porvoossa, Inkoossa ja Kirkkonummella. Inkoon Bärösundissa toimii paikallinen sopimuspalokunta, jonka tiloihin tulva voi vaikuttaa.
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla sijaitsee yhteensä 17 pohjavedenottamoa, 1 pintavedenottamo (Meikonjärvi) ja 7 muuta vedenottamoa. Peruskarttatarkastelun perusteella voidaan arvioida, etteivät vedenottamot pääsääntöisesti ole välittömän tulvariskin vaikutuspiirissä.
Energiantuotantorakennukset on sijoitettu tulvan vaikutuspiirin ulkopuolelle. Yksittäisiä muuntamoja voi suurtulvan sattuessa joutua tulvalle alttiiksi, jolloin paikallisia sähkökatkoja voi ilmetä.
Rannikon pienillä valuma-alueilla ei ole tiedossa sellaisia merkittäviä teollisuuslaitoksia, jotka voisivat sijaita vesistötulvien riskialueella.
Valtateiden ja muiden merkittävien tieyhteyksien käytölle ei tehtyjen tarkasteluiden perusteella aiheudu merkittäviä käyttökatkoksia.
Taustatietoa
Rannikko
Kulkuyhteydet
Tarkastelussa käytetty tulva aiheuttaisi huomattavia ongelmia tieliikenteessä. Helsingissä ja Espoossa tieyhteydet voivat katketa mm. Kehä I:llä Pohjois-Tapiolan ja Otaniemen kohdalla, Helsingin ja Espoon rajalla Turunväylällä sekä Itä-Helsingissä Karhusaarentiellä, missä Karhusaaren alue voi jäädä saarroksiin. Lisäksi useita kaupunkien sisäisiä yhteyksiä voi katketa Hermannissa, Sörnäisissä, Matinkylässä ja Suomenojalla. Kirkkonummella Länsiväylä on tulvavaarassa Heikkilän läheisyydessä.
Loviisassa Ruotsinpyhtään alue voi jäädä tulvan saartamaksi kuten myös Porvoossa Emäsalo ja Vessölandet. Inkoossa Bastubackantien katkeaminen voi myös jättää alueita eristyksiin. Sipoossa yhteydet Söderkullaan voivat heikentyä. Maantielauttaliikenteeseen tulva voi vaikuttaa mm. Porvoon Pellingissä, Inkoon Bärösundissa ja Raaseporin Skåldössä, sillä tulva voi nousta laiturialueille.
Helsingissä sijaitsee useita merenpinnan tason alapuolella olevia tunneleita, jotka voivat täyttyä muutamassa vuorokaudessa, mikäli merivesi pääsee niihin. Helsingin kaupunki on omassa toiminnassaan tiedostanut nämä riskit ja varautunut niihin.
Taloudellinen toiminta
Uudenmaan rannikkoalueen taloudelliseen toimintaan liittyvistä rakennuksista yli 700 sijaitsee tulva-alueella. Näistä rakennuksista noin 200 on liike- ja toimistorakennuksia, 230 liikenteen rakennuksia, 240 teollisuus- ja varastorakennuksia ja noin 60 on maa- ja metsätalousrakennuksia. Näistä suurin osa on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, Porvooseen, Raaseporiin ja Loviisaan.
Tulvat aiheuttavat vahinkoja myös pienemmille aluksille, veneille ja venesatamille. Esimerkiksi ponttonilaitureiden ankkuroinnit ja käyntisillat sekä kiinteisiin laitureihin kiinnitetyt veneet saattavat vaurioitua vedenpinnan nousun takia. Uudenmaan rannikkoalueella on yhteensä kymmeniätuhansia koti- ja vierasvenepaikkoja, joten vahinkojen kustannukset olisivat alueella suuret.
Talouselämän kannalta merkittäviä tulva-alueelle sijoittuvia alueita ovat mm. Hangon satama- ja ranta-alueet, Tammisaaren ja Inkoon keskusta-alueet, Pikkalanlahden rannat teollisuuslaitoksineen, Otaniemen teknologiakeskittymä, Helsingin keskusta, Hakaniemi ympäristöineen, Herttoniemen teollisuusalue, Tolkkinen, Porvoon keskusta ja Loviisan ranta-alueet.
Uudellamaalla merkittävimmät kauppamerenkulun- ja matkustajasatamat ovat Hangon Satama, Helsingissä Vuosaaren satama, Länsisatama, Eteläsatama, Katajanokka, Porvoossa Kilpilahden satama ja Tolkkisten satama, Inkoossa Inkoo Shipping ja Fortumin satama, Kirkkonummella Kantvikin Satama ja Loviisassa Loviisan satama. On mahdollista, että tarkastelutason mukainen tulva nousee satamakentille ja vaikuttaa satamien toimintaa.
Loviisassa tulva voi vaikuttaa myös raideliikenteeseen.
Energiantuotanto
Uudenmaan rannikkoalueella toimii merkittäviä energiantuotannon laitoksia. Tulva-alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat mm. Loviisan ydinvoimala ja Salmisaaren voimalaitos. Lisäksi tulva-alueelle sijoittuu useita sähkönjakeluverkon muuntajia sekä katujakokaappeja.
Tulvariskit ympäristölle
Tarkasteltaessa ympäristölle koituvaa tulvariskiä otetaan huomioon kohteet, jotka voivat aiheuttaa tulvatilanteessa äkillistä ympäristön pilaantumista tai vahingollisia seurauksia ihmisen terveydelle esimerkiksi talousveden pilaantuessa. Tulvariskin merkittävyyteen vaikuttaa vahingollisten seurausten laajuus ja kesto. Tulvan sattuessa ympäristölle voivat aiheuttaa vahinkoa muun muassa polttoainesäiliöt ja muut kemikaalisäiliöt sekä jätevedenpuhdistamot.
Rannikko
Jätevesihuollolle tulvat aiheuttavat monenlaisia ongelmia. Meriveden pääsy viemäriverkostoon tuottaa kapasiteettiongelmia, jolloin osa jätevesistä päätyisi sekaviemäriverkoston ylivuotokaivojen/-paikkojen kautta käsittelemättöminä luontoon. Myös jätevesipumppaamoista saattaa tulla ylivuotoja tulvien aikana.
Helsingin ja Espoon rannikolla sijaitsee useita jätevedenpumppaamoita, joihin mitoitustulva voi vaikuttaa. Myös Loviisassa merkittävällä tulvariskialueella sijaitsee jätevedenpumppaamoita. Porvoossa on mahdollista, että tulva vaikuttaa Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamon toimintaan.
Helsingissä, Espoossa ja Loviisassa sijaitsee useita tulvariskikohteita, jotka voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista, kuten pilaantuneet maa-alueet, polttoaine- tai kemikaalivarastot ja satamat sekä jätteenkäsittelyyn liittyvät toiminnot.
Muista alueen kunnissa Hangossa, Porvoossa, Inkoossa ja Kirkkonummella sijaitsee satamia, joissa tulva voi levitä satamakentille.
Meriveden tulviminen ei aiheuta rannikkoalueella korvaamattomia vahingollisia seurauksia luonnonsuojelualueille tai Natura-alueille, eikä merkittävää vahinkoa kasvillisuudelle, puustolle, kalastolle tai eläimistölle.
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla ei ole tiedossa tulvavaara-alueiden läheisyydessä olevia merkittäviä teollisuuslaitoksia, jätevedenpuhdistamoita tai muita mahdollista vesistön pilaantumisriskiä lisääviä toimintoja. Tulvilla vedenlaatu heikkenee etenkin valuma-alueelta tulvan hajakuormituksen takia. Myös paikallisista kiinteistökohtaisista jätevesijärjestelmistä voi aiheutua kuormitusta niiden kapasiteetin ylittyessä.
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla on useita kalataloudellisesti arvokkaita pienvesiä. Veden happitilanteen huonontuminen heikentää kalojen ja muiden eliöiden elinolosuhteita ja voi pahimmillaan aiheuttaa laajamittaisia kalakuolemia. Happea kuluttavat tulvan alle jäävien kasvien hajoamisprosessit, ja lisäksi vesistöön huuhtoutuu tulvaveden mukana muuta happea kuluttavaa ainesta. Hapenkulutusta lisäävät myös jokeen mahdollisesti laskettavat puhdistamattomat tai vain osittain puhdistetut jätevedet. Tulvat voivat heikentää vesistön happitilannetta merkittävästi lähinnä lämpimänä aikana.
Peruskarttatarkastelun perusteella voidaan arvioida, että tulviminen ei aiheuta korvaamattomia vahingollisia seurauksia luonnonsuojelukohteille.
Tulvariskit kulttuuriperinnölle
Kulttuuriperintöön kohdistuvaa tulvariskiä tarkasteltaessa otetaan huomioon aineellinen perintö, kuten rakennukset ja rakennelmat, jotka voisivat kärsiä korjaamatonta vahinkoa. Tulvavesi voi aiheuttaa monenlaista vahinkoa, esimerkiksi romahduttaa rakenteita tai kuluttaa pintoja. Vettyminen voi synnyttää myös mikrobiongelman tai aiheuttaa maaperän eroosiota perintökohteen alla.
Rannikon läheisyydessä Helsingissä ja Espoossa sijaitsee ainakin 25 muinaisjäännöstä ja Loviisassa kaksi muinaisjäännöstä, jotka ovat tiedossa olevia tulvariskikohteita. Porvoossa on yksi museo, joka tulvariskikohde. Lisäksi Porvoossa sijaitsee tulvan mahdollisessa vaikutuspiirissa useita valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Hangossa ja Raaseporissa sijaitsee useita merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä ja arkeologisia kohteita. Kohteita sijaitsee kuntien koko alueella, ja tulvan vaikutusta näihin ei ole yksityiskohtaisesti tarkasteltu.
Pienillä valuma-alueilla peruskarttatarkastelun perusteella voidaan arvioida, että tulviminen ei aiheuta vesistön lähialueella oleville historiallisille kohteille tai kulttuuriympäristöille merkittävää tulvariskiä. Kulttuuriperintökohteet sijaitsevat pääosin tulvavaara-alueen ulkopuolella, tai ne ovat suojattavissa tilapäisillä tulvasuojelurakenteilla.
Muut tulvariskit
Merivesitulva voi nousta nopeasti ja vaikuttaa laajalle alueelle. Merivesitulvaa ei voi myöskään hallita samalla tavalla kuin vesistötulvia. Tämän vuoksi on tärkeää, että rannikon asukkaat ja muut toimijat ovat itse varautuneet tulvaan ja ovat tietoisia tulvavaarasta. Ilmastonmuutoksen on ennustettu nostavan tulvakorkeuksia, mikä tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa.
Kokemusperäisen tiedon mukaan rannikon pienten valuma-alueiden jokien ja purojen tulvat aiheuttavat vahinkoja lähinnä maa- ja metsätalousalueille, paikallis- ja yksityisteille sekä yksittäisille rakennuksille. Jääpadoista tai hyydöstä aiheutuvia merkittäviä tulvia ei tiedetä esiintyneen.
Taustatietoa
Rannikko
Merivesitulvan luonne ja alueelliset olosuhteet
Merivesitulvia ei ole mahdollista hallita samaan tapaan kuten vesistötulvia esimerkiksi säännöstelyllä, vesirakenteilla tai veden pidättämisellä. Merivesitulvat ovat vesistötulviin verrattuna lyhyitä ja nopeita, mutta niiden vaikutus kohdistuu huomattavan laajalle alueelle. Uudenmaan rannikolle on ominaista, että asutusta on pitkin rannikkoa, mutta suurimmat väestökeskittymät sekä yhdyskuntien toiminnot ja tätä kautta suurimmat riskit ovat keskittyneet muutamiin taajamakeskustoihin.
Merivesitulvien aiheuttamiin tulvariskeihin Uudellamaalla vaikuttaa erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu sekä rannoille tapahtuva rakentaminen kasvavissa kunnissa. Merkittävistä tulva-alueista Helsingissä ja Espoossa tulvariskien on ennustettu kasvavan ilman toimenpiteitä merkittävästi vuoteen 2100 mennessä, kun taas Loviisassa riski pysyy ennallaan tai jopa laskee. Ennusteen mukaan väestö kasvaa voimakkaimmin Helsingissä, Espoossa, Sipoossa, Kirkkonummella ja Porvoossa, mikä osaltaan voi lisätä kaavoituspaineita rannikon läheisyydessä. Uudenmaan rannikon kunnissa on kuitenkin pääosin huomioitu tulvariskin kasvu eri kaavatasoilla ja rakennusjärjestyksissä.
Tulvariskien hallintasuunnitelman kustannustehokkuus
Merivesitulvien hallinnassa korostuu maankäytön ohjaus ja suunnittelu, valmiussuunnittelu ja tietoisuuden lisääminen sekä kriittisten kohteiden suojaaminen. ELY-keskus edistää tulvariskien huomioonottamista maankäytön ja rakentamisen suunnittelussa. Valmiussuunnittelu kuuluu jo nykyisellään sekä julkisten että yksityisten organisaatioiden normaaliin toimintaan ja on olennaista, että nämä toimijat ovat tietoisia heihin kohdistuvasta tulvariskistä. Yksittäisten kohteiden suojaus tapahtuu kohteiden haltijoiden toimesta ja riippuu pitkälti heidän käytettävissään olevista resursseista.
Tulvariskien hallintasuunnitelman hyödyt tulevat esiin, mikäli hallintatoimenpiteet ja niiden suunnittelu edellyttää laajaa yhteistyötä usean eri yhteiskunnallisen sektorin ja toimijan kesken. Helsingin ja Espoon rannikolla hallintasuunnitelman laatimisesta on hyötyä, sillä kyseisten kuntien organisaatiot ovat suuria ja valmiussuunnittelu edellyttää usean toimijan yhteistyötä. Muissa Uudenmaan rannikon kunnissa, joissa on tunnistettu tulvariskejä, voidaan näitä hallita tehokkaammin muiden olemassa olevien prosessien kautta.
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla on kaksi suurempaa patoa; Mankinjoen Dämmanin vesilaitospato ja Fiskarsinjoen Valsverksforsenin pato.
Dämmanin tekoaltaan pinta-ala ja tilavuus ovat melko pieniä. Välittömästi padon alapuolella on laajahko alava metsäalue. Järven lasku-uoma Gumbölenjoki kulkee kapeana ja meanderoivana metsäisten alueiden halki, ja asutusta on uoman reunoilla hyvin vähän. Rakennukset sijaitsevat pääasiassa korkealla. Mahdollisen patomurtuman sattuessa tulva-aallon vaikutusalue on verraten pieni.
Valsverksforsenin pato sijaitsee Fiskarsinjoessa Degersjön –järven luusuassa. Patorakenne on hyvin kapea ja betonirakenteinen, joten patomurtuman sattuessa tulva-aalto ei ole kovin massiivinen. Alapuolisessa uomassa olevat pienemmät patorakenteet voivat tosin lisätä paikallista tulvimista. Tällöin vaarassa olisivat pääasiassa Fiskarsin ruukin rakennukset. Tulvariskin ei kuitenkaan voida arvioida olevan merkittävä.
Valuma-alueiden pienempien patojen ja pohjakynnysten padotusvaikutus pienenee oleellisesti virtaaman kasvaessa, eikä niillä voida arvioida olevan merkittävää vaikutusta tulvariskeihin.
Esiintyneet tulvat
Uudenmaan rannikolla ajanjaksolla 2018–2022 ei ole esiintynyt erityisiä merivesitulvia, jolloin meriveden nousu olisi tiettävästi aiheuttanut merkittäviä vahinkoja. Suurin tulva koettiin vuonna 2005, jolloin merivesi nousi 1,51 metriä keskiveden yläpuolelle. Muita merivesitulvia on koettu Uudellamaalla vuosina 1967, 1975, 1984, 1986, 2001, 2003, 2006, 2007, 2011, 2015, 2018, 2020, 2021 ja 2023.
Uudenmaan rannikkoalueen pienten valuma-alueiden vedenkorkeushavainnot eivät kata suurimpia tapahtuneita tulvia. Uudellamaalla suurin havaittu tulva sattui vuonna 1966. Tulvan toistuvuudeksi on yleisesti arvioitu noin 200-500 vuotta paikasta riippuen. Hankalia kevättulvatilanteita on ollut vuosina 1984 ja 1999. Myös rankkasateesta johtuneella kesätulvalla 2004 vedenkorkeudet olivat poikkeuksellisen korkealla koko Etelä-Suomen alueella. Lumen sulamisesta ja rankkasateista on aiheutunut 2000-luvulla useampiakin läheltä piti tilanteita.
Yleisesti ottaen tulvat kohdistuvat rannikon pienillä valuma-alueilla maa- ja metsätalousalueisiin, lisäksi yksittäiset rakennukset ovat olleet tulvan vaikutuspiirissä. Myös tieyhteydet ja sillat ovat kärsineet tulvavahingoista. Laajempi asutus ja teollisuus ovat sijoittuneet pääsääntöisesti riittävän korkealle.
Onko tarkastelussa mukana kaikki keskeinen tieto tarkastellun alueen esiintyneistä tulvista?
Taustatietoa
Rannikko
Pelastustoimen tehtävät edellisen suunnittelukauden jälkeen
Vuoden 2018 jälkeen pelastuslaitoksella on ollut vahingontorjuntatehtäviä rannikolla arviolta noin 150 kappaletta. Näistä valtaosa on sijoittunut Helsingin (yli 50 kappaletta) ja Espoon (noin 40 kappaletta) alueelle. Tämän lisäksi Raaseporissa on ollut tehtäviä arviolta 30 kappaletta ja Porvoossa noin kymmenen. Muissa rannikon kunnissa on ollut vain yksittäisiä tehtäviä. (PRONTO)
Vuoden 2005 meritulva
Merkittävin merivesitulva Uudenmaan rannikolla koettiin tammikuussa 2005, jolloin tulvavesi nousi korkeimmillaan 1,51 m keskiveden yläpuolelle, joka vastaa 1,72 m N2000-järjestelmässä.
Helsingissä tulva nousi mm. Kauppatorille, Kaivopuiston Kompassitorille sekä kiinteistöjen kellareihin, katkaisi Pohjoisrannan ja Pohjois-Esplanadin liikenteen ja esti mm. Suomenlinnan lauttaliikenteen. Veden pääsyä keskustan kellareihin ehkäistiin pumppaamalla vettä viemäreistä mereen. Sörnäisten satamassa useita uusia tuontiajoneuvoja kärsi vesivahinkoja. Pääkaupunkiseudulla tulvavesi katkaisi Kehä I:n Otaniemen kohdalla, ja Kehä III:n ja Itäväylän risteysalue oli suljettu liikenteeltä.
Loviisassa tulva uhkasi myös Loviisan ydinvoimalaa, jonka valmiusastetta nostettiin. Lisäksi Loviisassa alakaupungin 170 cm korkeaa tulvapatoa korotettiin ja suoritettiin pumppauksia. Porvoossa Sikosaaren virkistyskeidas ja aseman alue joutuivat osittain saarroksiin, jolloin alueen asukkaita evakuoitiin veneillä.
Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa yhteensä noin 40 tiekohteessa ilmeni liikenteen häiriöitä ja keskeytyksiä, joiden kesto oli 1–2 päivää. Vesi nousi teille ja esti liikenteen, kun vesisyvyys oli yli 0,15 m. Tulvan jäljiltä korjattiin eroosiovaurioita, luiskien sortumia sekä teiden laitteita.
Vuoden 2005 meritulvan on arvioitu aiheuttaneen Suomessa yhteensä noin 12 milj. € vahingot. Lähes kaikissa Uudenmaan rannikkokaupungeissa tulva rikkoi rantarakenteita, mm. loma-asuntoja, laitureita, venevajoja ja poijuja. Vesi tulvi rantojen läheisyydessä olevien rakennusten kellareihin eri puolilla Uudenmaan maakuntaa. Suomenlinnassa tulva aiheutti rantojen syöpymistä ja paikallisia sortumia. (Uudenmaan ELY-keskus 2010)
Muita tapahtuneita merivesitulva
Lokakuu 1967
Lokakuussa merivedenpinta nousi etelärannikolla lehtitiedon mukaan korkeammalle kuin 30 vuoteen: Helsingissä 1,24 m ja Loviisassa 1,35 m keskiveden yläpuolelle. Porvoossa tulvavesi saartoi mm. kaupungintalon. Helsingissä merivesi tulvi Kauppatorille ja nousi Helsingin ja Porvoon väliselle tieosuudelle.
Syyskuu 1975
Lounaismyrsky nosti merivedenpinnan rannikolla toista metriä normaalia ylemmäksi. Helsingissä myrsky täytti veneitä ja katkoi niiden kiinnitysköysiä.
Joulukuu 1984
Tammikuun alkupäivien jatkuvat lounaisvirtaukset Pohjanmerellä ja Itämerellä nostivat mm. Helsingissä meriveden korkeimmillaan 1,33 m keskiveden yläpuolelle
Joulukuu 1986
Meritulva aiheutti Loviisassa merkittäviä vahinkoja, kun vesi nousi Loviisanlahdesta rakennuksiin ja katkaisi Rantatien liikenteen. Lisäksi useat veneet Sahaniemen talvisäilytyspaikalta huuhtoivat meren. Yhtenä syynä vahingoille oli tulvavallien pettäminen.
Marraskuu 2001
Voimakas myrsky nosti meriveden Helsingissä 1,28 m keskiveden yläpuolelle.
Joulukuu 2003
Joulukuussa Helsingissä merivesi nousi korkeimmillaan 1,17 m keskiveden yläpuolelle uhaten Kauppatoria. Tulva katkaisi myös maantien nro 170 Sipoon Östersundomissa Karhusaaren risteyksen kohdalla. Porvoossa ja Loviisassa vedenpinta nousi 1,70 m keskiveden yläpuolelle ja aiheutti liikenteen ongelmia Porvoossa sekä satama-alueen ja kellareiden tulvimista.
Tammikuu 2007
Merenpinta nousi korkeimmillaan Helsingissä 1,23 m ja Hangossa 1,02 m keskiveden yläpuolelle.
Joulukuu 2011
Tapani- ja Hannu-Myrskyt nostivat merivedenpinnan Loviisassa noin 1,3 m ja Porvoossa noin 1,2 m keskiveden yläpuolelle.
Joulukuu 2015
Merenpinta nousi Helsingissä korkeimmillaan 1,1 metriä keskiveden yläpuolelle aiheuttaen tulvimista ainakin rantojen kävelykaduilla ja Hakaniemessä. Porvoossa Rantakatu katkesi tulvan vuoksi.
Syyskuu 2018
Kuisma-syysmyrskyn aikana torstaina 27.9.2018 mitattiin korkeita merivedenkorkeuksia suhteessa keskiveteen: Helsingissä (92 cm), Porvoossa (98 cm) ja Haminassa 123 (cm).
Helmikuu 2020
22-23.2.2020 Helsingissä merivesi nousi kaduilla Kaivonpuiston rannassa, mutta ei aiheuttanut pelastuslaitokselle hälytystehtäviä.
Lokakuu 2021
Lokakuun 22. päivä merenpinta nousi keskiveden yläpuolelle 145 cm Haminassa ja Helsingissä 94 cm peittäen esimerkiksi puistoalueita Arabianrannassa.
Lokakuu 2023
Helsingissä 15.10.2023 merivesi peitti teitä ja puistoalueita ainakin Lauttasaaressa ja Kulosaaressa. Lisäksi Porvoossa koettiin tulvia. Korkeimmat mitatut merivedenkorkeudet olivat Helsingissä 105 cm ja Porvoossa 112 cm suhteessa keskiveteen (HS 2023).
Tulvien kuvaukset on kerätty Myrskyvaroitus.com-portaalista.
Pienet valuma-alueet
Espoonjoella tulvavedet aiheuttivat liikennehaittaa VT1:llä joulukuussa 2011, keväällä 2016 ja lokakuussa 2017. Myös Kirkkojärven alueen julkiset rakennukset olivat uhattuina. Tulvavahinkojen estämiseksi tehtiin tilapäisiä tulvasuojelurakenteita ja tehostettiin tulvavesien varastoimista Bodominjärveen.
Vuoden 2017 lopun ja alkuvuoden 2018 pitkäkestoinen tulvajakso uhkasi Loviisanjoella useampaan otteeseen rakennuksia joen keskiosalla mm. Hommansbyn alueella.
Lisätietoa esiintyneistä tulvista
Esiintyneistä tulvista ja niistä aiheutuneista vahingoista saadaan tietoa myös ilma- ja satelliittikuvien, maksettujen vakuutuskorvauksien sekä pelastuslaitosten tehtävien perusteella:
Ilma- ja satelliittikuvista voidaan arvioida esiintyneen tulvan laajuutta. Näiden perusteella rajattuihin tulva-alueisiin pääset tutustumaan Tulvakarttapalvelun laajassa versiossa (Havaitut tulva-alueet).
Vakuutusyhtiöiden maksamat korvaukset kuvaavat tulvista aiheutuneiden rakennus- ja irtaimistovahinkojen taloudellista arvoa yksityishenkilöille. Vuoteen 2013 asti valtio maksoi korvaukset. Vuodesta 2014 saakka korvauksia on maksettu koti- ja kiinteistövakuutukseen sisältyvän tulvaturvan kautta. Tulvaturva korvaa vain poikkeuksellisista tulvista (n. 2 %, 1/50 v) aiheutuvat vahingot. Tilastoihin vakuutuskorvauksista pääset tutustumaan: Tulvariskien hallinnan indikaattorit
Tiedot pelastustoimen tulviin liittyvistä tehtävistä löytyvät Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Prontosta. Pelastuslaitoksille tulvista aiheutuvat tehtävät ovat enimmäkseen vahingontorjuntatehtäviä, mutta sisältävät myös muita tehtävätyyppejä, kuten avunanto-, tarkastus- ja ihmisenpelastustehtäviä. Interaktiivisessa karttapalvelussa on mahdollista tarkastella tehtävien alueellista ja ajallista jakautumista sekä kehittymistä eri suodattimien avulla. Karttapalvelua pääset katselemaan vastaavasti Tulvariskien hallinnan indikaattorit -sivun kautta (Tulviin liittyvät pelastustoimen tehtävät).
Ylivedenkorkeudet
Raportilla on esitetty vesistöalueen menneitä tulvahuippuja perustuen hydrologiseen havaintosarjaan. Raportille on laskettu havaintojakson alin (NW), keskimääräinen (MW) ja ylin (HW) vedenkorkeus sekä ylimmän vedenkorkeuden esiintymisvuosi. Pylväskuvaajassa on esitetty vedenkorkeuden vuosimaksimit ja -minimit. Voit itse säätää pylväskuvaajan skaalauksen.
Ylivirtaamat
Raportilla on esitetty vesistöalueen menneitä tulvahuippuja perustuen hydrologiseen havaintosarjaan. Raportille on laskettu havaintojakson pienin (NQ), keskimääräinen (MQ) ja suurin (HQ) virtaama sekä suurimman virtaaman esiintymisvuosi. Pylväskuvaajassa on esitetty virtaaman vuosimaksimit ja -minimit. Voit itse säätää pylväskuvaajan skaalauksen.
Esiintyneiden tulvien vaikutus nykytilanteessa
Rannikko
Vuoden 2005 tammikuun tulvan korkeus oli +1,51 m teoreettisen keskiveden suhteen, mikä vastaa N2000-järjestelmässä korkeutta N2000+1,72 m vuoden 2023 muunnoksen perusteella. Tämä vastaa toistuvuudeltaan 1/20a–/50a tulvaa. Helsingin ja Espoon rannikkoalueella vahinkoarvion on näillä toistuvuuksilla arvioitu olevan 16,5–21,9 milj. euroa perustuen vuoden 2016–2017 rakennustietoihin ja tulvakarttoihin. Loviisan rannikkoalueella vahinkoarvio on vastaavasti 5,0–6,9 milj. euroa. Arvio sisältää mm. kokonaisrakennusvahingot sekä liikenteen ja pelastustoimen kustannukset. (Parjanne 2018)
Vastaavan tulvan alueella asuu Uudenmaan rannikolla noin 1000–1600 asukasta, joista suurin osa Espoossa, Helsingissä ja Porvoossa. Asuinrakennuksia tulvan alueella on noin 200–350 kappaletta.
Pienet valuma-alueet
Viime vuosina tapahtuneet lähinnä rankkasateista johtuneet tulvat ovat aiheuttaneet paikallisia vahinkoja Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla. Perinteisiä kevättulviakin on kuitenkin koettu esimerkiksi Espoonjoella ja Loviisanjoella. Vahingot ovat koskeneet lähinnä yksittäisiä rakennuksia ja liikenneyhteyksiä, eikä erityisen merkittäviä tulvavahinkoja ole raportoitu.
Espoonjoella tulvariskin voidaan katsoa oleellisesti pienentyneen Turunväylän VT1 korotuksen, Kuninkaantien uimahallin, lukion ja tuomiokapitulin tulvasuojausten sekä pääuoman kunnostuksen myötä. Loviisanjoen kunnostus on parantanut uoman vedenvälityskykyä.
Rantarakentaminen sijoitetaan kaavoituksen ja lupamenettelyjen avulla tulvariskialueiden ulkopuolelle, tosin taajaan asutuilla alueilla rakentamispaineet vesistön läheisyyteen ovat kasvaneet. Sillat ja siltarummut sekä tulva‐alueilla sijaitsevat tiet jäävät monin paikoin veden alle. Tierakenteiden vettyminen ja veden virtaus voivat heikentää tien kantavuutta ja aiheuttaa sortumavaaran. Pelastustöiden suunnittelun kannalta on tärkeä tietää, mitkä ajoyhteydet eivät ole tulvalla käytettävissä. Suuri virtaama saattaa myös vaurioittaa siltarakenteita ja aiheuttaa sortumavaaran. Aineellisten vahinkojen lisäksi liikenneyhteyksien katkeaminen hankaloittaa ihmisten päivittäistä elämää.
Vesihuollon kannalta pahin tulvan aiheuttama tilanne on raakavetenä käytettävän pohjaveden pilaantuminen pintavesien päästessä vedenottojärjestelmiin. Tulvavettä saattaa myös päästä jätevesiverkostoon ja aiheuttaa ylikuormitustilanteen. Tällöin jätevesien käsittely saattaa häiriintyä puhdistamojen tai verkoston kapasiteetin ylittyessä ja johtaa jätevesien laskemiseen vesistöön vain osittain puhdistettuina tai kokonaan puhdistamattomina. Verkoston ylikuormitustilanteessa voivat jätevedet purkautua myös rakennusten kellareihin ja aiheuttaa huomattavia vahinkoja. Myös vesistön äärellä olevien jätevesipumppaamoiden toiminta saattaa häiriintyä, jos tulvavesi nousee pumppaamolle.
Ilmastonmuutoksen vaikutus
Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin vesivaroihin, muuhun ympäristöön ja yhteiskuntaan. Vaikutusten voimakkuudessa on eroja Suomen eri osien välillä. Sisävesien hydrologisissa oloissa merkittävin muutos on se, että valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaiset vaihtelut lisääntyvät. Rannikkoalueilla maankohoamisella on merkitystä sille, kuinka paljon ennustetut muutokset Itämeren keskivedenkorkeuksissa vaikuttavat eri alueilla. Eniten merenpinta nousee Suomenlahden rannikolla.
Rannikko
Keskimääräisten skenaarioiden mukaan Uudenmaan merialueella merenpinta nousee 20–30 cm vuosisadan loppuun mennessä. Korkeimmissa skenaarioissa merenpinta voi läntisellä Suomenlahdella nousta jopa 80–90 cm nykytasosta vuosisadan loppuun mennessä. Korkeiden merivedenkorkeuksien todennäköisyyksien arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa Suomenlahdella. Vaikka arvioihin liittyy epävarmuuksia, niin vuosisadan loppupuolella kasvu voi olla selvää. Yleisesti ottaen tulvista aiheutuvat vuosivahingot kasvavat ilman toimenpiteitä tai sopeutumistoimia ottaen huomioon myös väestönkasvun ja talouskasvun. (Parjanne 2018, Parjanne 2020, Gregrow 2021)
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla tapahtuvien kevättulvien ennustetaan pääsääntöisesti pienenevän ja aikaistuvan. Talven maksimilumimäärien ennustetaan vähenevän, joten keväiset lumensulamistulvat jäävät pienemmiksi. Keväällä tulvahuipun ennustetaan esiintyvän hieman nykyistä aiemmin. Syys- ja talvitulvien puolestaan ennustetaan yleistyvän ja voimistuvan. Erityisesti syksyisten pakkasjaksojen aikana vielä sulana oleva meri voi aiheuttaa rannikon läheisyydessä runsasta lumisadetta. Ilman lämmetessä tuoreet lumikerrokset voivat sulaessaan aiheuttaa paikallista tulvimista. Kesäaikaisten rankkasateiden ennustetaan lisääntyvän, mikä voi aiheuttaa lisääntyvää tulvimista kasvukaudella.
Taustatietoa
Merenpinnan vuosimaksimien todennäköisyydet Uudenmaan mareografeilla on esitetty alla olevassa taulukossa (Parjanne 2020)
Merivedenkorkeus (cm, N2000) | |||||||||
Tulvan toistuvuus | 1/20a | 1/50a | 1/100a | ||||||
Vuosi | 2010 | 2050 | 2100 | 2010 | 2050 | 2100 | 2010 | 2050 | 2100 |
Hanko | 134 | 142 | 200 | 146 | 154 | 217 | 155 | 163 | 229 |
Helsinki | 159 | 168 | 225 | 174 | 183 | 243 | 185 | 194 | 256 |
Hamina | 194 | 204 | 258 | 212 | 222 | 278 | 225 | 236 | 293 |
Vesistötulvat ja ilmastonmuutos
Ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesistöjen virtaamiin ja vedenkorkeuksiin on tarkasteltu Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmän simuloinneilla WaterAdapt-hankkeessa (2012) sekä tuoreimpana ClimVeturi-hankkeessa (2020). Simuloinnit on tehty vertailujaksolle 1981–2010 sekä kahdelle tulevaisuuden jaksolle, 2010–2039 ja 2040–2069.
Tulokset osoittavat, että ilmastonmuutos muuttaa merkittävästi jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien vuodenaikaista vaihtelua. Keväällä lumen sulamistulvat lievenevät huomattavasti etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa, koska talvet ovat nykyistä lauhempia. Kesällä vedenpinta laskee entistä alemmas useissa järvissä siksi, että keväät tulevat aikaisemmin ja kesäinen haihdunta lisääntyy. Näin käy etenkin runsasjärvisillä alueilla, missä järvihaihdunta vaikuttaa voimakkaimmin. Kesän ja alkusyksyn kuivuus ja alhaiset vedenpinnat ovatkin tulevaisuudessa entistä suurempi ongelma joillakin järvillä. Syksyn sateet lisääntyvät, ja loppusyksyn virtaamat kasvavat tulevina vuosikymmeninä. Talviset vedenkorkeudet ja virtaamat kasvavat selvästi, kun entistä suurempi osa talvisateista tulee vetenä ja lunta sulaa talven aikana. Muutokset talven virtaamissa ja vedenkorkeuksissa ovat suurimpia Etelä- ja Keski-Suomessa, kun taas Pohjois-Suomessa luminen talvi säilyy pidempään.
Jaksolla 2010–2039 hydrologiset muutokset ovat Pohjois-Suomessa vielä melko pieniä, kun taas eteläisemmille alueille suurin osa ilmastoskenaarioista osoittaa melko selkeitä muutoksia jo lähivuosikymmeninä. Eri ilmastoskenaarioiden antamat tulokset poikkeavat merkittävästi toisistaan, mutta muutoksen suunta on kaikissa skenaarioissa samankaltainen.
Meritulvat ja ilmastonmuutos
Merivedenkorkeuden noususkenaariot (SSP1-2.6, SSP2-4.5 ja SSP5-8.5) ja niitä vastaavat meritulvakartat on määritetty eri todennäköisyyksille Itämerellä vuoteen 2100 saakka. Skenaarioissa ja kartoissa on otettu huomioon sekä meriveden pinnan nousu (ilmastonmuutos ja maankohoaminen huomioiden) että vedenkorkeuden lyhytaikaiset vaihtelut (Ilmatieteenlaitos, 2023). Merivedenkorkeuden lyhytaikainen vaihtelu johtuu Itämerellä muun muassa tuulesta, ilmanpaineesta ja jääpeitteestä.
Keskitason skenaarion (SSP2-4.5) ennustamat muutokset Suomen rannikon keskivedenkorkeuksissa (-28 cm–+31 cm) vaihtelevat alueittain, mikä johtuu ennen muuta maankohoamisesta. Vähiten merivesi nousee Perämerellä ja Pohjanlahdella, missä maankohoaminen on suurinta. Meriveden pinta nousee eniten Suomenlahden rannikolla, jossa sijaitsee myös paljon tulville alttiita kohteita.
Lue lisää ja tarkastele tuloksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista tulviin:
Ilmastonmuutoksen vaikutus vesistöihin -visualisointityökalu
Rannikkoalueen meritulvavaarakartat vuosina 2020 (nykytilanne), 2050 ja 2100 eri päästöskenaarioilla ja eri suuruisilla tulvilla
Ilmastonmuutoksen vaikutus vesistötulviin
Ilmastoskenaarioiden (25 kpl) antama keskimääräinen muutos ja maksimimuutos (verrattuna jaksoon 1981–2010) kerran 100 vuodessa toistuviin vesistötulviin eri puolella Suomea 2070–2099.
Ilmastonmuutoksen vaikutus meritulviin
Rannikkoalueen meritulvavaarakartat vuosina 2020 (nykytilanne), 2050 ja 2100 eri päästöskenaarioilla ja eri suuruisilla tulvilla.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Onko ilmastonmuutoksen ja muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus osattu huomioida arvioinnissa?
Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin
Väestön määrän kehittymistä ei ole arvioitu valuma-alueiden tai erikseen rannikkoalueen tasolla, mutta kuntakohtaisia arvioita voidaan käyttää suuntaa antavasti. Uudenmaan maakunnan kuntien asukasmäärien ennusteet vaihtelevat suuresti riippuen kunnasta.
Rannikko
Rannikon kunnista väestön ennustetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä Helsingissä noin 71 000 asukkaalla, Espoossa noin 57 000 asukkaalla, Sipoossa ja Kirkkonummella molemmissa noin 5000 asukkaalla, Porvoossa noin 1500 asukkaalla ja Siuntiossa noin 150:llä. Muissa rannikon kunnissa väestön ennustetaan pienenevän. (Uudenmaan liitto 2023)
Viime vuosina erityisesti pääkaupunkiseudulla ja sen läheisyydessä, mutta myös muualla Uudenmaan kasvukeskusten alueella on esiintynyt voimakasta painetta vesistöjen läheisyyteen sekä rannikkoalueille rakentamiseen. Tähän on johtanut erityisesti yhdyskuntarakenteen tiivistyminen ja rakentamiseen hyvin soveltuvien alueiden väheneminen. Lisäksi vesistön läheisyys koetaan positiiviseksi ja houkuttelevaksi asuinympäristön elementiksi. Asutus tulee jatkossakin keskittymään etupäässä kaupunkien ja kuntakeskusten ympäristöön sekä jokivarteen.
Alueiden käytön suunnittelussa on pääosin otettu huomioon suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista; mukaan lukien paikallisista olosuhteista riippuva aaltoiluvara. Rannikkoalueilla suosituskorkeus perustuu Ilmatieteen laitoksen vuonna 2014 päivittämiin arvioihin. Mitoitusperusteena on käytetty vuonna 2100 tapahtuvaa keskimäärin kerran 250 vuodessa toistuvaa tulvatilannetta (vuotuinen todennäköisyys 0,4 %). Rannikkoalueella varaudutaan siis paitsi riittävän harvinaiseen tulvatilanteeseen, myös ilmastonmuutoksen aiheuttamaan arvioituun keskivedenkorkeuden nousuun ja aaltoiluun.
Lähtökohtaisesti uutta rakentamista ja toimintojen sijoittelua ei ole sallittu toteutettavaksi tulvasuojausten taakse huomioimatta riittävää rakentamiskorkeutta. Tulvapenkereitä ja muita suojaustoimenpiteitä on toteutettu olemassa olevan vahinkopotentiaalin suojaamiseen, eikä jäännösriskiä ole syytä kasvattaa uutta rakentamista sallimalla. Tulvariski on otettu ja otetaan huomioon alueiden käytön suunnittelussa rannikon ja vesistöjen läheisyydessä.
Kokonaisuudessaan tulvariskin voidaan kuitenkin arvioida ilman toimenpiteitä kasvavan johtuen ilmastonmuutoksen aiheuttamasta merenpinnan noususta, kaavoituspaineista ja väestönkasvusta suurimmissa kunnissa.
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienille valuma-alueille sijoittuvien kuntien asukasmäärissä ei pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta ennusteta tapahtuvan suuria muutoksia vuoteen 2040 mennessä. Asutus tulee jatkossakin keskittymään etupäässä taajamien ympäristöön. Alueilla, joilla on nykyisinkin pysyvää asutusta, ovat tulvariskit joko nykyisen kaltaiset tai hieman suuremmat, jos ranta-alueille rakennetaan lisää. Myös rakentamisen teknistyminen voi lisätä tulvavahinkojen määrää. Toisaalta uudet rakennukset pyritään sijoittamaan tulvariskialueiden ulkopuolelle tai riittävän korkealle tasolle.
Pääkaupunkiseudun lisäksi asuinalueet tulevat laajenemaan tulevaisuudessa erityisesti kehyskunnissa. Lisääntyvät rakennetut ja päällystetyt alueet lisäävät tulvien äärevöitymistä nykyisestä. Maatalousalueilla väestömäärä kasvanee maltillisemmin. Pääkaupunkiseudun läheisyydessä olevilla rannikon pienillä valuma-alueilla asuvien ihmisten kokonaislukumäärä kuitenkin jatkaa kasvuaan. Tulvien äärevöitymisen hillitsemiseksi uusien alueiden rakentamismääräyksissä ja kaavoituksessa otetaan huomioon tulvavesien pidättämismahdollisuudet ja –keinot.
Rannikon pienillä valuma-alueilla ei ole tiedossa sellaisia hankkeita tai toimintoja, joilla voisi olla erityistä vaikutusta tulvien muodostumiseen tai tulvariskien lisääntymiseen. Laajat rakennetut ja päällystetyt alueet todennäköisesti lisäävät tulvien äärevöitymistä etenkin pääkaupunkiseudulla. Uomien suuosilla ranta-alueet voivat olla meritulvan vaikutuspiirissä varsinkin, jos merenpinta nousee ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Meritulvaa on tarkasteltu erillisessä raportissa.
Pitkällä aikavälillä katsottuna valuma-alueiden pellot painuvat ja kuluvat viljelyn vaikutuksesta. Myös aikaisemmin tehtyjen tulvasuojelutöiden hyötyvaikutukset vähenevät vähitellen. Penkereet painuvat ja uomat liettyvät. Nämä voivat osaltaan lisätä tulvimisherkkyyttä tulevaisuudessa.
Metsäojitusten lisääminen äärevöittää virtaamia ja sitä kautta voi lisätä tulvimista. Rannikon pienillä valmua-alueilla tullaan tekemään kunnostusojituksia myös tulevaisuudessa, koska ojitukset ovat tarpeellisia metsätaloudelle. Turvetuotannon tai metsätalouden erityistä lisääntymistä ei ole odotettavissa. Kasvun tapahtuessa näissä nykyisestään kuitenkin lisäisivät uudisojituksien sekä kunnostusojitusten määrää. Tämä puolestaan saattaisi lisätä tulvariskejä alueella. Metsäojitukset aiheuttavat myös ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä happamoitumista vesistöön.
Taustatietoa
Tulvariskin kehittymiseen vaikuttavat pitkällä aikavälillä ilmastonmuutoksen lisäksi etenkin maankäytön muutokset, väestökehitys ja talouskasvu. Alueelliset erot tulvariskin kehittymisessä kasvavat kaupungistumisen myötä. Rakennusten teknistyminen ja talouskasvu voivat lisätä tulvavahinkojen suuruutta. Väestön ikääntyessä haavoittuvuus tulville kasvaa.
Tulvariskiin voidaan vaikuttaa merkittävästi, kun maankäyttöä ohjataan erityisesti uusilla rakentamiskohteilla tulvavaara-alueiden ulkopuolelle esimerkiksi antamalla suosituksia alimmista rakentamiskorkeuksista. Maankäytön suunnittelussa tulvariskit tulisi ottaa huomioon muun muassa kaavoituksessa ja kuntien rakennusjärjestyksessä.
Merkittäville tulvariskialueille on laadittu arviot tulvariskin kehittymisestä vuoteen 2100 saakka. Tutustu arvioihin interaktiivisella raportilla:
Tulevaisuuden tulvariskit (PowerBI-raportti)
Tulvariskin merkittävyyden arviointi
Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset:
- vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle
- välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen
- yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen
- pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle
- korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle.
Taustatietoa
Maa- ja metsätalousministeriön nimittämä valtakunnallinen tulvariskien hallinnan koordinointiryhmä on antanut esimerkkikriteereitä merkittävästä tulvariskistä muistiossaan 22.12.2010. Näitä kriteereitä ovat muun muassa:
- enemmän kuin 500–1000 vakituista asukasta erittäin harvinaisen tulvan (~1/1000 v) peittämällä asuinalueella,
- useita terveydenhuoltorakennuksia tai huoltolaitosrakennuksia, joissa on useita pysyviä vuodepaikkoja sekä lasten päiväkoteja erittäin harvinaisen tulva peittämällä alueella,
- alueen kannalta merkittävää asukasmäärää palveleva vedenottamo erittäin harvinaisen tulvan peittämällä alueella,
- jätevedenpuhdistamon toiminnan häiriintyminen terveyttä uhkaavalla tavalla,
- merkittävä voimalaitos tai useita sähköasemia erittäin harvinaisen tulvan peittämällä alueella,
- useita maanteitä, katuja, rautatieosuuksia tai vesiliikennereittejä katkeaa erittäin harvinaisella tulvalla
Myös huomattavat vahingot aiheuttava, useammin toistuva tulva (esim. ~1/100 v) tai tulvan kasvaminen ilmastonmuutoksen myötä voisivat olla riittäviä nimeämisperusteita. Samoin huomattava jäännösriski (tulvasuojeltujen alueiden haavoittuvuus) voi johtaa siihen, että tulvariskin merkittävyyden arvioinnissa sovelletaan tiukempia kriteerejä. Jos tarkastellulta alueelta on käytettävissä yksityiskohtaisia tulvakarttoja ja ilmastonmuutoksen ennustettu vaikutus tulviin on pystytty ottamaan huomioon, epävarmuuden pienentyminen tekee mahdolliseksi käyttää riskien arvioinnissa myös tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitettyjä, eri tavoitetasojen mukaisia tulvan suuruuksia.
Tulvariskialueiden tunnistamisen lähtötiedot
Tulvariskin merkittävyyden arvioinnissa hyödynnetään monipuolisesti tietoa tulvavaarasta eli tulvan todennäköisyydestä sekä tulvan aiheuttamista mahdollisista vahingoista eli riskikohteista.
Lähtötiedot voidaan jakaa 1) yksityiskohtaisiin tulvavaarakarttoihin ja niihin perustuviin riskikohteisiin sekä 2) yleispiirteisempiin, mutta alueellisesti kattavampiin tulvakarttoihin ja vahinkoarvioihin.
Seuraavissa luvuissa on esitetty erilaisia tulvariskien arvioinnin lähtötietoja. Tulvakartat kattavat vain osan Suomesta, mutta niitä on toisaalta laadittu juuri niille alueille, joiden tulvariskejä on ollut tarvetta selvittää tarkemmin.
Ovatko arviointimenetelmät ja lähtötiedot riittävän kattavia?
Tulvavaara- ja tulvariskikartat
Uudenmaan rannikkoalueen tulvariskien alustavassa arvioinnissa on hyödynnetty alueelle aiemmin laadittuja tulvavaara- sekä tulvariskikarttoja. Uudenmaan rannikkoalueella on kolme tulvavaara- ja riskikartoitettua aluetta, jotka muodostavat yhtäjaksoisen alueen Hangon ja Loviisan välillä: Uudenmaan meritulvakartta, Helsingin ja Espoon meritulvariskikartta ja Loviisan meritulvavaarakartta. Lisäksi koko Suomen rannikkoalueelta on laadittu meritulvakartat, joissa on otettu huomioon ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu.
Pienten valuma-alueiden osalta on laadittu tulvavaarakartat Espoonjoelle, Espoon Pitkäjärvelle sekä Loviisanjoelle. Tulvariskikohteita ei ole kartoitettu pieniltä valuma-alueilta.
Uudenmaan rannikon tulvariskien alustavan arvioinnin kriteerinä käytetään erittäin harvinaisen, kerran keskimäärin 250 vuodessa toistuvan tulvan nousukorkeutta vuonna 2100, kun tarkastellaan ns. keskitien päästöskenaariota. Uudenmaan rannikolla tulvan korkeus on Hangossa 2,57 m, Helsingissä 2,8 m ja Haminassa 3,19 m N2000-korkeusjärjestelmässä. (Pellikka 2023) Tämän tulvan korkeus vastaa likimain alimpia suositeltuja rakentamiskorkeuksia, jotka ovat alla olevassa taulukossa.
Alin suositeltu rakentamiskorkeus N2000+m | 1/250a tulvan korkeus keskitien ilmastoskenaariolla N2000+m | |
Hanko | 2,5 | 2,57 |
Helsinki | 2,8 | 2,8 |
Hamina | 3,2 | 3,19 |
Tulvakartat muodostavat perustan tulvariskien tehokkaalle hallinnalle. Tulvakarttoja on kahdenlaisia: tulvavaarakarttoja ja tulvariskikarttoja. Molemmat kartat pitää laatia kaikille niille alueille, jotka on nimetty merkittäviksi tulvariskialueiksi, mutta niitä voidaan laatia myös muille alueille.
Tulvavaarakartta kertoo, mille alueille tulva voi levitä. Tulvariskikartta taas kuvaa, mitä riskikohteita tulvavaara-alueilla sijaitsee. Tulvariskikartta antaa siis käsityksen mahdollisten tulvavahinkojen suuruudesta.
Taustatietoa
Merkittäville tulvariskialueille laadittavista tulvavaarakartoista säädetään tulvariskiasetuksessa (659/2010). Karttoja laaditaan useita, vähintäänkin sellaisille tulville, joiden vuotuinen todennäköisyys on 2 ja 1 prosenttia (tulvan toistuvuudet 1/50 v, 1/100 v), sekä tulvalle, joka on erittäin harvinainen mutta erityisoloissa mahdollinen. Arviot perustuvat mallinnukseen ja aiempiin hydrologisiin havaintoihin.
Tulvavaara-alueen asukasmäärä kuvataan kartalla ruuduilla, joiden sivun pituus on 250 metriä. Aineistona käytetään väestötietojärjestelmää, jonka tiedot yhdistetään tulvavaara-alueisiin. Tulvien peittämät tiet esitetään vastaavasti yhdistämällä tulvavaarakartat Väyläviraston Digiroad-aineistoon.
Tulvariskikartat laaditaan niin, että tulvavaarakarttoihin yhdistetään paikkatietoaineistoista ja esimerkiksi mahdollisilta maastokäynneiltä saatava tieto tulvavahingoille alttiista kohteista. Näin saadaan esitettyä kartalla, kuinka suuren vahingon tietyn suuruinen tulva saattaa aiheuttaa.
Lue lisää tulvakartoituksesta ja tutustu tulvavaara- ja tulvariskikarttoihin:
Tulvakartoitus
Tulvakarttapalvelu
Vesistötulvien tulvavaarakartoitetut ja tulvavaara-alueet
Tarkastellulla vesistö- tai rannikkoalueella sijaitsevat tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleisen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista, löydät tulvakarttapalvelusta.
Vesistötulvien tulvavaarakartoitetut ja tulvavaara-alueet
Tarkastellulla vesistö- tai rannikkoalueella sijaitsevat tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleisen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista, löydät tulvakarttapalvelusta.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Meritulvien tulvavaara-alueet nykyisessä ilmastossa
Tarkastellulla alueella sijaitsevat meritulvien tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleinen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista löydät tulvakarttapalvelusta.
Meritulvien tulvavaara-alueet nykyisessä ilmastossa
Tarkastellulla alueella sijaitsevat meritulvien tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleinen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista löydät tulvakarttapalvelusta.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Tulvakarttoihin perustuvat vahinkoarviot
Asukkaiden, rakennusten ja teiden määrä tulvavaara-alueella on oleellinen tieto arvioitaessa tulvan aikana syntyviä mahdollisia vahinkoja eli tulvariskiä. Tämä tieto on tuotettu kaikille tulvavaarakartoitetuille alueille. Paikkatietoanalyysissä on huomioitu ne asukkaat, jotka ovat suorassa tulvariskissä eli rakennus sijaitsee tulvavaara-alueella.
Tarkastele tulvavahinkoarvioita (asukkaat, rakennukset ja tiet) tulvavaarakartoitetuilla alueilla:
Tulvavahinkoarviot (asukkaat, rakennukset ja tiet) -visualisointityökalu
Visualisointityökalu on valtakunnallinen, mutta kattaa vain tulvavaarakartoitetut alueet.
Asukkaat, rakennukset ja tiet vesistöjen tulvavaara-alueella
Tarkastellulla vesistö- tai rannikkoalueella sijaitsevat tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleisen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista, löydät tulvakarttapalvelusta.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Asukkaat, rakennukset ja tiet merenrannikon tulvavaara-alueella
Taulukossa on esitetty tilastot asukkaista, rakennuksista ja teistä tulvavaarakartoitetuilla alueilla. Tilastot on laskettu useille tulvan toistuvuuksille (kerran vuodessa – tuhannessa vuodessa).
Tulvariskikartoituksien riskikohteet
Edellä mainitun paikkatietoanalyysin lisäksi ELY-keskukset ovat tehneet ainakin merkittäville tulvariskialueille tarkemman riskikohteiden kartoituksen. Kartoituksessa on hyödynnetty valtakunnallisten paikkatietoaineistojen ohella myös muun muassa kunnilta ja muilta toimijoilta saatuja tietoja.
Riskikohteet tulvavaara-alueella
Tarkastellulla vesistö- tai rannikkoalueella sijaitsevat tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleisen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista, löydät tulvakarttapalvelusta.
Taustatietoa
Tulvariskien hallinnan asetus (659/2010) velvoittaa, että tulvariskikartoilla esitetään seuraavat vahinkoluokat:
- asukkaiden arvioitu määrä
- erityiskohteet kuten sairaalat, oppilaitokset ja päiväkodit
- infrastruktuuri kuten tiet, energiaverkot, tietoliikenneverkot ja vesihuoltolaitosten laitteistot
- yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta merkittävä taloudellinen toiminta
- ympäristön pilaantumista aiheuttavat kohteet sekä pilaantumisesta kärsivät erityiset alueet
- lain nojalla suojellut taikka kaavassa suojelluiksi määrätyt kulttuuriperintökohteet
- muut tarpeelliset tiedot, kuten alueet, joilla tulva voi aiheuttaa jäiden haitallista kulkeutumista tai maaperän merkittävää eroosiota
Valuma-aluetasoinen tulvakartta
Valuma-aluetasoinen tulvakartta auttaa tunnistamaan riskialueet etenkin niillä vesistöalueilla, joille ei ole laadittu tarkempia tulvavaarakarttoja. Valuma-aluetasoinen tulvakartta on alueellisesti kattavampi kuin tulvavaarakartta, mutta epätarkempi, koska esimerkiksi uoman syvyystiedot puuttuvat.
Taustatietoa
Valuma-aluetasoinen tulvakartta hyödyntää Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kehittämää pintavaluntamallinnusta ja Syken Vesistömallijärjestelmää. Lähtötietoina mallille ovat Maanmittauslaitoksen KM2-korkeusmalli, Väyläviraston tie- ja ratarekisteri sekä maankäyttöaineistot. Imeytymisen ja virtausvastuksen laskennassa hyödynnetään lisäksi veden läpäisemättömyys -aineistoja. Uoman syvyystiedon puuttuminen on huomioitu korjauskertoimella.
Valuma-aluetasoinen tulvakartta
Tarkastellulla vesistö- tai rannikkoalueella sijaitsevat tulvakartoitetut alueet. Kartalla on esitetty kolmen suuruisen (yleisen, harvinaisen ja erittäin harvinaisen) tulvan peittämät alueet. Tarkemmat tulvakartat, jotka sisältävät mm. tiedot vesisyvyyksistä ja riskikohteista, löydät tulvakarttapalvelusta.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Muut lähtötiedot
Tulville haavoittuvia riskikohteita kartoittaessa voidaan hyödyntää lisäksi useita paikkatietoaineistoja mm. väestörakenteesta, rakennuksista, teistä, infrastruktuurista, ympäristölupavelvollisista toimijoista, luonnonsuojelualueista, vedenottopaikoista ja -kaivoista, vesistörakenteista, kulttuuriperintökohteista ja peltolohkoista.
Taustatietoa
Väestörakenteesta on saatavilla Tilastokeskuksen ruututietokanta (YKR), jota voidaan käyttää esimerkiksi sosiaalisen haavoittuvuuden arvioinnissa. Mahdollisesti sovellettavia muuttujia 250 m ruuduittain ovat mm. ikä, tulotaso, koulutus, työllisyys.
Rakennustietoja ylläpitää Digi- ja väestötietovirasto Rakennus- ja huoneistorekisterissä (RHR). Rekisteri sisältää tietoa kaikkien rakennusluvan vaatineiden rakennusten sijainnista, käyttötarkoituksesta, pinta-alasta, varustustasosta ja asukasmäärästä.
Tie- ja katuverkon sijaintitiedot ja tärkeimmät ominaisuustiedot (mm. väylätyyppi, toiminnallinen luokka, keskimääräinen vuorokausiliikenne sekä tien numero ja nimi) löytyvät Väyläviraston Digiroad-paikkatietoaineistosta.
Infrastruktuurikohteita kartoitettaessa tietoa löytyy Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä Maastotietokannasta, joka sisältää tiedot esim. muuntajista ja sähkölinjoista.
Riskiä tulvan aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta arvioitaessa voidaan hyödyntää tietoa tulvavaara-alueella sijaitsevista ympäristölupavelvollisista toimijoista, joiden toiminnasta saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Ympäristölupavelvolliset toimijat on rekisteröity YLVA-tietojärjestelmään.
Luonnonsuojelualueiden tietoja (mm. Natura 2000 -alueet, valtio- ja yksityisomisteiset luonnonsuojelualueet sekä koskiensuojelulailla suojellut vesistöt) ylläpitää Suomen ympäristökeskus.
Vesistörakenteiden, kuten patojen, penkereiden ja pumppaamoiden sijainti ja ominaisuustietoja löytyy Syke:n ylläpitämästä Vesistötyöt -tietojärjestelmästä (VESTY).
Vesihuoltolaitosten ja vedenottamoiden tietoja löytyy Syke:n ylläpitämästä vesihuollon tietojärjestelmästä (VEETI). Vedenottamoiden sijaintitiedot eivät ole julkisesti saatavilla
Pohjavesialueiden sekä vedenottokaivojen ja -hanojen sijainti- ja ominaisuustietoja löytyy Syke:n ylläpitämästä Pohjavesitietojärjestelmästä (POVET).
Museovirasto ylläpitää tietoaineistoja kulttuuriympäristöstä. Näihin kuuluvat valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY), muinaismuistolain tarkoittamat kiinteät muinaisjäännökset ja lainsäädännöllä (rakennussuojelulaki, kirkkolaki, rakennusperinnönsuojelulaki) suojellut rakennukset sekä maailmanperintökohteet.
Valuma-alueet, korkeussuhteet ja maaperä
Uudenmaan edustan merialue sijoittuu Hankoniemen ja Loviisan väliselle rannikkokaistaleelle Etelä-Suomessa. Alueen kaupunkeja ja kuntia ovat lännestä alkaen Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi, Espoo, Helsinki, Sipoo, Porvoo ja Loviisa. Lisäksi Vantaa ulottuu tarkastelualueelle Länsimäen ja Länsisalmen kaupunginosien kohdalla.
Suomenlahden rannikkoalueen (81.) pienet valuma-alueet sijoittuvat Loviisan, Porvoon, Vantaan, Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Lohjan ja Raaseporin kaupunkien sekä Lapinjärven, Sipoon, Vihdin, Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien alueelle. Saaristomeren rannikkoalueen (82.) Uudenmaan ELY-keskuksen alueella olevat pienet valuma-alueet sijoittuvat Raaseporin kaupungin alueelle. Läntisimmät pienet valuma-alueet sijoittuvat osin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueen Salon kaupungin alueelle.
Rannikkoalueen pieniä valuma-alueita on tässä tarkastelussa mukana 29 kpl. Jokainen valuma-alue pitää sisällään pääuoman, joka laskee Suomenlahteen.
Taustatietoa
Rannikko
Pinnanmuodoltaan Uusimaa viettää sisämaasta kohti Suomenlahtea, joskin pienemmässä mittakaavassa vaihtelua voi olla paljon. Uudenmaan maaperä on pääasiassa peruskalliota. Suurin osa rannikon pintamaasta on savea tai kalliopaljastumia, poikkeuksena Hangon niemi, jossa valtaosa pintamaasta on karkearakeisia maalajeja. Ranta-alueilla meritulva voi aiheuttaa sortumia. (Uudenmaan liitto 2021)
Maa kohoaa Suomen rannikolla paikkakunnasta riippuen 30–90 cm sadassa vuodessa, mikä osaltaan pienentää ilmastonmuutoksen aiheuttamaa merenpinnan nousua. Esimerkiksi Helsingissä maankohoaminen on n. 37 cm sadassa vuodessa. (Ilmatieteen laitos. 2024b)
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan itäisellä osalla valuma-alueiden pääuomat ovat Loviisanjokea lukuun ottamatta suhteellisen lyhyitä ja alue rajoittuu lähelle rannikkoa. Erityisesti Långänsbäckenin ja Storängsbäckenin alueiden korkeustaso on hyvin alhainen ja uoman pituuskaltevuus on vähäinen. Tällaisilla valuma-alueilla tulvariskien voidaan arvioida aiheutuvan pääasiassa meriveden noususta. Toisaalta esimerkiksi Loviisanjoen valuma-alue on pitkänomainen, ja korkeusvaihtelu on muita suurempaa, n. 0-80 metriä.
Läntisellä osalla korkeusvaihtelut ovat suurimmat Mankinjoella ja Fiskarsinjoella, missä valuma-alueen korkeimmat alueet ovat +100 metriä merenpinnan yläpuolella.
Onko tarkastelualue osattu kuvata riittävän kattavasti arviointia tukemaan?
Rannikkoalue
Päävesistöalueen sekä osavaluma-alueiden rajaukset.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Osavaluma-alueet
Vesistöalueen osavaluma-alueiden pinta-alat (km2) sekä järvien osuus pinta-aloista (%) (Ekholm 1993).
Korkeussuhteet
Vesistöalueen korkeussuhteet.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Joet ja järvet
Merialue kuuluu itäisen Suomenlahden rannikkoalueeseen. Alue on pääosin suhteellisen matalaa saaristoa, jossa vesisyvyys vaihtelee ranta-alueita lukuun ottamatta pääosin 10–20 metrin välillä. Yli 20 metrin syvyysvyöhyke alkaa varsinaisesti vasta ulkosaaristoalueella. Uudenmaan rannikkoalueella mereen laskee jokia, joista merkittävimmät ovat Vantaanjoki, Porvoonjoki sekä Karjaan- ja Mustionjoki.
Rannikon pienistä valuma-alueista suurimmat osa-alueet ovat Mankinjoki, Ingarskilanjoki, Espoonjoki, Fiskarsinjoki ja Loviisanjoki. Suurimmat järvisyysprosentit löytyvät Vitträskin ja Fiskarsinjoen alueilta.
Suurimmat järvet ovat Fiskarsinjoen valuma-alueen Määrjärvi ja Degersjön, Loviisanjoen Lapinjärvi, Vitträsk, Estbyån Humaljärvi sekä Bodomjärvi Espoonjoen valuma-alueen latvaosalla.
Valuma-alueista pienimmät ja vähäjärvisimmät ovat tulvaherkimpiä, ja virtaamavaihtelut ovat suuria. Pienimmillä alueilla rankkasateet saattavat nostaa uoman tulvakorkeuksiin hyvin lyhyen ajan kuluessa, mikä tekee tulvan ennustettavuudesta vaikeaa. Toisaalta esim. Fiskarsinjoen valuma-alueella on runsaasti virtaamaa tasaavia järviä, jolloin tulvavirtaamat ovat maltillisempia.
Virtaamat ja vedenkorkeudet
Uudenmaan rannikolla vedenkorkeuksiin vaikuttavat merkittävimmin Itämeressä oleva vesimäärä, tuulen voimakkuus, ilmanpaine, virtaukset Tanskan salmien läpi sekä jäätilanne. Nopeasti liikkuvat matalapaineet aiheuttavat merenpinnan heilahtelua, joka voi paikallisesti olla sekä nopeaa että voimakasta. Matalissa lahdissa vedenkorkeuden vaihtelut voivat olla selvästi suurempia kuin havaintoasemalla. Suomessa merivedenpinnan on havaittu laskevan tai nousevan enimmillään yli puoli metriä tunnin aikana. Matalapaineen vallitessa ja voimakkaan tuulen yhteisvaikutuksesta seisovan aaltoliikkeen (ns. seiche) aiheuttaman veden nousu voi olla suuri. Mikäli Itämeren pinta on valmiiksi korkealla, on tulvien syntyminen mahdollista. (Ilmatieteen laitos 2024a)
Uudenmaan rannikon pienille uomille on tunnusomaista suuret virtaamavaihtelut ja tulvimisherkkyys. Virtaama on ollut tyypillisesti korkeimmillaan keväisin lumen sulamisen seurauksena. Kesäisin uomien virtaamat ovat tavanomaisesti alhaisia, mutta kasvavat syksyä kohti mentäessä.
Rankkasateet voivat aiheuttaa kesäaikaan äkillistä ja voimakasta tulvimista erityisesti pienillä ja vähäjärvisilla valuma-alueilla.
Taustatietoa
Merivedenkorkeutta mitataan Suomen rannikolla Ilmatieteenlaitoksen 14 mareografiasemalla, joista Uudeltamaalta Suomenlahden pohjukkaan sijoittuu neljä asemaa. Helsingin asemalla on tehty havaintoja vuodesta 1904 lähtien, Hangossa sijaitsevalla asemalla vuodesta 1887, Haminassa sijaitsevalla asemalla vuodesta 1928 alkaen ja Porvoossa vuodesta 1999 alkaen. Nopeimpia merivedenpinnan vaihteluja ei havaita mareografilla, koska sen rakenne on suunniteltu suodattamaan pois nopeimmat vaihtelut, kuten aallokon. (Ilmatieteen laitos 2024a)
Vedenkorkeus vaihtelee Suomenlahden rannikolla keskivedestä noin -120 cm ja +200 cm välillä. Rannikkoalueen vedenkorkeuksien suurimmat arvot (HW) on mitattu tammikuussa 2005 Gudrun-talvimyrskyn yhteydessä. Vedenkorkeuden ääri- ja keskiarvot Hangon, Helsingin ja Haminan mareografeilla vuosien 1991–2020 tehtyjen havaintojen mukaisesti on esitetty alla olevassa kuvassa, ja ne ovat saatavilla myös Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Porvoon asemalta ei ole laskettu vastaavia tunnuslukuja johtuen lyhyestä havaintosarjasta. (Ilmatieteen laitos 2024b)
Korkeimmat havaintojakson vedenkorkeudet suhteessa keskiveteen ovat olleet Helsingissä 1,51 m (N2000+1,7 m), Hangossa 1,32 m (N2000+1,50 m) ja Haminassa 1,97 m (N2000+2,16 m). Keskimäärin kerran vuodessa toteutuva ylivedenkorkeus (MHW) suhteessa keskiveteen on ollut havaintojaksolla Helsingissä 0,98 m (N2000+1,17 m), Hangossa 0,81 m (N2000+0,98 m) ja Haminassa 1,26 m (N2000+1,45 m). (Ilmatieteen laitos 2024c)
Pienten valuma-alueiden vedenkorkeuksia tarkkaillaan jatkuvasti yhdeksällä havaintopaikalla. Virtaamia havaitaan Loviisanjoella, Espoonjoella ja Ingarskilanjoella.

Vedenkorkeudet
Vesistöalueella sijaitsevat vedenkorkeuden havaintoasemat sekä niille lasketut minimit (NW), vuosiminimien keskiarvot (MNW), keskivedenkorkeudet (MW), vuosimaksimien keskiarvot (MHW) sekä maksimit (HW).
Virtaamat
Vesistöalueella sijaitsevat virtaaman havaintoasemat sekä niille lasketut virtaaman minimit (NQ), vuosiminimien keskiarvot (MNQ), keskivirtaamat (MQ), vuosimaksimien keskiarvot (MHQ) sekä maksimit (HQ).
Vesien tila
Vesien ekologinen luokittelu kuvaa vesien tilaa. Pintavesien ekologisessa luokittelussa vedet jaetaan ekologisen tilansa perusteella viiteen tilaluokkaan: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä ja huono.
Rannikko
Vuonna 2020 tehdyn ekologisen luokittelun mukaan Suomenlahden rannikkovesien ekologinen tila on enimmäkseen tyydyttävä tai välttävä, mikä on parannus verrattuna edelliseen luokittelukauteen. Suuri ravinnekuormitus kuitenkin aiheuttaa leväkukintoja, rehevöitymistä ja pohjan hapettomuutta. (Mäntykoski 2023)
Kemiallisessa luokittelussa pintavedet jaetaan kahteen luokkaan: hyvä tila tai hyvää huonompi tila. Kemiallinen tila on hyvä, jos aineiden ympäristönlaatunormit eivät ylity. Hyvää huonompi tila on Helsingin ja Porvoon rannikkovesissä johtuen kohonneista tributyylitinapitoisuuksista (TBT). (Mäntykoski 2023)
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienet valuma-alueet kuuluvat Kymijoen-Suomenlahden –vesienhoitoalueeseen. Vuonna 2019 tehdyn ekologisen luokittelun mukaan viiden pisimmän uoman tilat ovat Ingaskilanjoen osalta hyvä-, Loviisanjoen tyydyttävä, Estbyån-Kvarnbyånin tyydyttävä, Mankinjoki-Gumbölenjoen hyvä- ja Raaseporinjoen välttävä. Valuma-alueiden suurimmista järvistä Määrjärvi-Orijärven tila on tyydyttävä, Degersjönin hyvä- ja Lapinjärven välttävä. Hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi pienillä valuma-alueilla tarvitaan mm. elinympäristökunnostuksia, kalankulkua helpottavia toimenpiteitä sekä säännöstelykäytännön kehittämistä.
Fysikaalis-kemialliselta tilaltaan Ingarskilanjoen, Loviisanjoen ja Estbyån-Kvarnbyånin luokitus on tyydyttävä, Mankinjoki-Gumbölenjoen hyvä/tyydyttävä ja Raaseporinjoen välttävä. Määrjärvi-Orijärven fysikaaliskemiallinen luokitus on tyydyttävä, Degersjönin hyvä ja Lapinjärven välttävä.
Pintavesien tila
Pintavesien ekologinen ja/tai kemiallinen tila. Pintavedet luokitellaan viiteen tilaluokkaan niiden ekologisten ja kemiallisten ominaisuuksien perusteella.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Nykyinen maankäyttö
Uudenmaan rannikkoalueen osalta laajimmat rakennetut alueet sijaitsevat Helsingissä ja Espoossa, Kirkkonummen, Inkoon ja Hangon keskustaajamissa, Raaseporissa Tammisaaren ja Karjaan taajamissa, Sipoossa Nikkilän ja Söderkullan taajamissa, Loviisassa keskustaajamassa ja Valkossa sekä Porvoossa keskustaajamassa ja Kilpilahdessa.
Uudenmaan rannikon pienistä valuma-alueista valtaosa on metsää ja avoimia kankaita. Poikkeuksia ovat Mätäojan ja Gräsanojan valuma-alueet, missä Helsingin ja Espoon rakennetut alueet kattavat valtaosan alueesta. Myös Krapuojan valuma-alueesta rakennettua aluetta on yli kolmannes.
Vesialuetta on suhteellisesti eniten Vitträskin ja Fiskarsinjoen valuma-alueilla. Maatalousalueita taas on eniten läntisellä Uudellamaalla Storängsbäckenin sekä Inkoonjoen ja Ingarskilanjoen valuma-alueilla. Yleisesti maatalousalueet ovat keskittyneet uomien varsille. Kosteikkojen ja avoimien soiden määrä on Uudellemaalle tyypillisesti vähäinen.
Taustatietoa
Uudenmaan rannikon länsi- ja itäosissa valtaosa pienistä valuma-alueista on maaseutuasutusta. Kylät ovat sijoittuneet uomien varsille ja pääasiassa niiden alajuoksulle. Taajama-alueiden määrä kasvaa pääkaupunkiseudulle tultaessa niin, että esim. käytännössä koko Mätäojan alue on taajama-aluetta.
Valuma-alueiden peltojen paikoin suurella määrällä voi olla jonkin verran vaikutusta tulviin. Peltoviljely ei tosin ole oleellisesti muuttunut, joten tulvariskien ei voida tältä osin arvioida oleellisesti kasvaneen. Metsämaiden ojitukset vähentävät metsien luontaista vedenpidätyskykyä, samoin kuin hakkuut. Toisaalta vaikutukset tulviin pienenevät, kun metsän puumäärä lisääntyy ja ojien vedenvälityskyky heikkenee.
Nykyinen maankäyttö
Eri maankäyttöluokkien pinta-alat ja suhteelliset osuudet vesistöalueen kokonaispinta-alasta. Pinta-alojen laskenta perustuu Corine maankäyttö- ja maanpeite 2018 -aineistoon.
Maankäyttö
Vesistöalueen maankäyttöaineisto, joka on jaettu kymmeneen luokkaan.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Suunniteltu maankäyttö
Uudellamaalla on voimassa useita maakuntakaavoja, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Näihin kuuluvat Uusimaa-kaava 2050, Östersundomin maakuntakaava ja neljännen vaihemaakuntakaavan tuulivoimaratkaisu. Uusimaa-kaava 2050 sisältää Helsingin seudun, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavat. Näissä maakuntakaavoissa on suunnittelumääräys, että yksityiskohtaisessa suunnittelussa on varauduttava sään ääri-ilmiöihin. (Uudenmaan liitto 2024).
Väestönkasvu ja elinkeinoelämän muutokset ovat muuttaneet pääkaupunkiseudun maankäyttöä voimakkaasti. Suuri asukastiheys lisää osaltaan paineita rakentaa yhä lähemmäs vesistöjä luontaisten tulva-alueiden tuntumaan.
Taustatietoa
Maakuntakaava
Uusimaa-kaavan kokonaisuuden selostuksessa todetaan, että ”Sään ääri-ilmiöihin ja tulviin varautumista ohjataan kaavan yleismääräyksen sekä taajamatoimintojen kehittämisvyöhykkeiden merkintään liittyvän kaavamääräyksen kautta.” Lisäksi Uusimaa-kaavan kokonaisuuteen kuuluvien vaihemaakuntakaavojen merkinnöissä ja määräyksissä mainitaan, että keskustatoimintojen alueella, taajamatoimintojen kehittämisvyöhykkeellä, raskaan raideliikenteen varikolla sekä tuotannon ja logistiikkatoimintojen kehittämisalueella: ”Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota hulevesien hallintaan ja varauduttava sään ääri-ilmiöihin”. Sama koskee myös Östersundomin alueen maakuntakaava koskien taajamatoimintojen aluetta, keskustatoimintojen aluetta, työpaikka-alueita ja teollisuusalueita. Uudenmaan neljännen vaihemaakuntakaavassa sama määräys on teollisuusalueilla, logistiikka-alueilla ja taajamatoimintojen alueella
Yleiskaavoitus ja asemakaavoitus
Osalla kunnista kuten Helsingillä ja Sipoolla on koko kunnan kattavat, hiljattain valmistuneet yleiskaavat. Toisilla kunnilla saattaa olla voimassa useita yleiskaavoja tai osayleiskaavoja. Helsingillä on myös maanalainen yleiskaava, jossa määrätään maanpintaan johtavien kulkuyhteyksien alimmasta ohjeellisesta korkotasosta. Tarkastelualueen asemakaavoitettu alue on näytetty alla olevassa kuvassa.

Kuntien rakennusjärjestykset
Alueen kunnat ohjaavat rakentamista kaavoituksen lisäksi rakennusjärjestyksillä, joihin voi sisältyä esimerkiksi ohjeistuksia rakennusten etäisyydestä tai korkeusasemasta suhteessa vesistön rantaviivaan. Rannikon kuntien rakennusjärjestyksissä on rakennuksen korkeusasemasta suhteessa keskivedenkorkeuteen tai N2000-järjestelmään määrätty alla olevan mukaisesti. Suluissa on rakennusjärjestyksen hyväksymis- tai voimaantulovuosi.
- Hanko (2001): Asunnon alimman lattiatason tulee olla vähintään 0,5 m ylävesirajaa korkeammalla. Ellei ylävesiraja ole tiedossa, on alimman lattiatason oltava vähintään 1,5 m keskivedenkorkeudesta. Kunnalta saadun tiedon mukaan rakennusvalvonta on kuitenkin pitänyt alimpana rakennuskorkeutena tasoa N2000+3 m.
- Raasepori (2018): Rakennuksien alimman rakentamiskorkeuden meren rannikolla alimman rakentamiskorkeuden tulee olla vähintään N2000+2,6 m + rakennuspaikkakohtaisesti erikseen määritettävä aaltoiluvara.
- Inkoo (2001): Merenrantaan rakennettaessa asuin- tai saunarakennuksen alimman lattiapinnan tulee olla vähintään 1 m yli tulvakorkeuden tai 2,5 m yli keskivedenkorkeuden.
- Siuntio (2019): Merenrannikolla alimman rakentamiskorkeuden tulee olla vähintään N2000+2,7 m + rakennuspaikkakohtaisesti erikseen määritettävä aaltoiluvara.
- Kirkkonummi (2020): Merenrannikolla alimman rakentamiskorkeuden tulee olla vähintään N2000+2,7 m + rakennuspaikkakohtaisesti erikseen määritettävä aaltoiluvara.
- Espoo (2012): Rakennuksen alimman lattiatason tulee olla vähintään 3 m keskiveden pintaa korkeammalla, kun rakennetaan merenrannalle.
- Helsinki (2023): Rakennettaessa ranta-alueella on rakennushankkeeseen ryhtyvän otettava huomioon vedenpinnan korkeusvaihtelut riittävän suurella varmuudella.
- Sipoo (2020): Rannikon läheisyyteen rakennettaessa tulee ottaa huomioon alin suositeltava rakentamiskorkeus, jonka alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia tai vahinkoa aiheuttavia rakenteita. Rannikon läheisyydessä suosituskorkeus on N2000 +3,1 metriä.
- Porvoo (2008): Muun rakennuksen kuin venevajan lattiatason on oltava vähintään 3 m keskivedenkorkeudesta.
- Loviisa (2022): Asuin- ja lomarakennuksen kosteudelle alttiiden rakennusosien tulee meren rannalla olla vähintään + 2,8 metriä keskivedenpinnan korkeudesta
Maankäytön suunnittelun tehtävänä on ohjata alueiden käyttöä ja rakentamista. Maankäyttöä ohjataan valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla ja kaavoituksella. Kaavoitus käsittää maakunta-, yleis- ja asemakaavat. Nämä yhdessä muodostavat maankäytön suunnittelujärjestelmän. Ranta-alueilla tapahtuvaa rakentamista, erityisesti loma-asutusta, ohjataan ranta-asemakaavalla. Rakentamista tulvariskialueiden ulkopuolelle ohjataan kaavamääräyksillä, joissa voidaan määrittää esimerkiksi alin lattiakorkeus. ELY-keskukset laativat suosituksia alimmista tulvan kannalta riittävän turvallisista rakentamiskorkeuksista. Haja-asutusalueilla rannoille rakennettaessa tarvitaan poikkeuslupa. Poikkeusluvassa otetaan tarvittaessa huomioon myös tulvariski.
Maakuntakaava
Alueen ajantasainen maakuntakaava niiltä osin kuin tulvariskien hallinnalle on oleellista.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Suojelualueet ja kulttuuriperintö
Rannikko
Uudenmaan rannikkoalueella sijaitsee yhteensä 16 Natura 2000 -kohdetta, jotka on listattu alla:
- Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue
- Tulliniemen linnustonsuojelualue
- Inkoon saaristo
- Medvastö – Stormossen
- Saltfjärdenin – Tavastfjärdenin lintuvedet
- Laajalahden lintuvesi
- Vanhankaupunginlahden lintuvesi
- Mustavuoren lehto ja Östersundomin lintuvedet
- Porvoonjoen suisto – Stensböle
- Söderskärin ja Långörenin saaristo
- Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualue
- Kullafjärdenin lintuvesi
- Siuntionjoki
- Kirkkonummen saaristo
- Ahvenkoskenlahti
- Santaniemenselkä – Tyyslahti
Lisäksi Uudenmaan rannikkon tulva-alueella sijaitsevat seuraavat luonnonsuojeluohjelma-alueet.
- Harjujensuojeluohjelma 6 kpl
- Lehtojensuojeluohjelma 17 kpl
- Lintuvesiensuojeluohjelma 17 kpl
- Maisemakokonaisuudet 8 kpl
- Rantojensuojeluohjelma 3 kpl
- Vanhojen metsien suojeluohjelmat 3 kpl
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla sijaitsee yhteensä 21 Natura 2000 –kohdetta. Muita suojelua-alueita ovat:
- Harjujensuojeluohjelma 3 kpl
- Lehtojensuojeluohjelma 11 kpl
- Lintuvesiensuojeluohjelma 10 kpl
- Maisemakokonaisuudet 4 kpl
- Rantojensuojeluohjelma 4 kpl
- Soidensuojeluohjelma 10 kpl
- Vanhojen metsien suojeluohjelmat 9
- Yksityisten maalla olevia suojelukohteita yli 200 kpl
Luonnonsuojelualueet
Vesistöalueella sijaitsevat luontodirektiivin (92/43/ETY) ja lintudirektiivin (79/409/ETY) mukaiset keskeiset suojelualueet eli ne Natura 2000 -alueet, jotka ovat merkittäviä vedestä riippuvaisten elinympäristöjen ja lajien suojelulle.
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Uudenmaan rannikolla tulvan alueella sijaitsee useita suojeltuja kohteita. Kuntakohtainen kooste rannikolla ja meritulvan alueella mahdollisesti olevista kohteista on esitetty alla. Arkeologisissa kohteissa ei ole otettu mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä. (Museovirasto 2017)
Kunta | arkeologiset kohteet | merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt | suojellut rakennukset |
Espoo | 4 | 7 | |
Hanko | 37 | 9 | |
Helsinki | 12 | 52 | 1 |
Inkoo | 3 | 4 | |
Kirkkonummi | 11 | 1 | |
Loviisa | 12 | 20 | |
Porvoo | 15 | 24 | 14 |
Raasepori | 17 | 24 | 2 |
Sipoo | 5 | 3 | |
Siuntio | 4 | 2 |
Uudellamaalla on 78 historiallista ei-vedenalaista valtakunnallisesti merkittävää arkeologista kohdetta (Museovirasto 2023). Ainoa maailmanperintökohde on Suomenlinna.
Uudenmaan rannikkoalueen pienillä valuma-alueilla sijaitsee yhteensä 30 valtakunnallisesti merkittävää aluemaista kulttuurihistoriallista kohdetta sekä 2 viivamaista kohdetta (Suuri Rantatie ja Kabanovin tykkitie).
Kulttuuriympäristökohteet
Vesistöalueella sijaitsevat valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY).
Lähennä karttaa nähdäksesi tarkempaa tietoa
Tulvasuojelu
Rannikko
Pääkaupunkiseudulla on toteutettu tai ollaan toteuttamassa useita tulvasuojeluhankkeita. Helsingissä toteutettiin edellisen suunnittelukauden aikana Vanhanväylänpuiston tulvasuojaushanke alueellisen hulevesijärjestelmän saneerauksen yhteydessä sekä laaja-alainen tulvasuojaus tulvapenkereen avulla Vartiokylänlahdelle. Lisäksi on toteutettu tulvapenkereitä pumppaamoineen Marjaniemeen, Laajasalon Kaitalahteen sekä Sarvastonkaari-Jollas-alueelle. (Uudenmaan ELY-keskus 2021a)
Espoon alueella on toteutettu edellisessä tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitettyjä tulvasuojaustoimenpiteitä Nuottaniemeen sekä Matinpuronkujalle. Lisäksi Otsolahden itärannalle on toteutettu pitkä tulvapenger, jolla suojataan tulvariskeiltä Tapiolan keskustan aluetta (Uudenmaan ELY-keskus 2021a). Espoon Kivenlahteen on rakenteilla tulvasuojaus.
Loviisan keskustan tulvapengertä korotettiin osittain vuonna 2017 Rantatien vesihuoltosaneerauksen yhteydessä ja samalla asennettiin kaksi uutta hulevesipumppaamoa tehostamaan penkereen tausta-alueen kuivatusta. (Uudenmaan ELY-keskus 2021b)
Muilta rannikon kunnilta pyydettyjen tietojen perusteella ei ole tiedossa, että Hangossa, Raaseporissa, Inkoossa, Siuntiossa, Kirkkonummella, Sipoossa tai Porvoossa olisi toteutettu uusia tulvasuojeluhankkeita.
Pienet valuma-alueet
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla on toteutettu muutamia laajamittaisia tulvasuojelua tukevia hankkeita.
Lapinjärven aiemmin laskettua vedenpintaa nostettiin 1982-1983 Helsingin vesipiirin suunnitelmien mukaisesti n. 90 cm. Hankkeen yhteydessä korotettiin Lapinjärvenjoen patoa, rakennettiin penkereitä ja pumppuasemia järven ranta-alueille sekä muokattiin ojastoja.
Espoonjoen pääuomaa on perattu 1950-luvulla rakennetun Turunväylän tulvahaittojen ehkäisyn vuoksi. Hankkeen seurauksena Kirkkojärvi kuivui lähes olemattomiin. Viimeisin Espoonjoen kunnostushanke toteutettiin vuonna 2021, jolloin pääuoman vedenvälityskykyä parannettiin Turunväylän ja Vanttilan välisellä osuudella. Samalla tehtiin kalataloudellisia kunnostuksia sekä rakennettiin kosteikkoja.
Espoon Kirkkojärven alueella sijaitsevien Keski-Espoon uimahallin, Kuninkaantien lukion ja liikuntahallin sekä etelämpänä sijaitsevan tuomiokapitulin tulvasuojaus toteutettiin vuosina 2020-2021 korottamalla alueella kulkevaa kevyen liikenteen väylää. Tausta-alueen kuivatus hoidetaan rakennetulla uudella pumppaamolla sekö osin tilapäisin pumppausjärjestelyin.
Espoossa Turunväylää VT1 korotettiin tulvaturvalliselle tasolle vuonna 2018 valmistuneessa hankkeessa. Samalla rakennettiin lisäkaistoja ja asennettiin betoniset vallit kaistojen lisäsuojaksi.
Espoossa virtaavan Gräsanojan kunnostussuunnitelma valmistui vuonna 2020 ja työt käynnistyivät syksyllä 2023. Hankkeen tavoitteena on parantaa uoman vedenvälityskykyä sekä mm. lisätä vesiluonnon monimuotoisuutta.
Perkauksia on tehty 1960-luvulla myös Mankinjoessa Espoonkartanonkoskesta ylöspäin ja Nuuksion Myllypurossa.
Loviisanjoella on toteutettu vuosien saatossa useita laajamittaisia kunnostushankkeita, viimeisimpänä pääuoman vedenvälityskykyä parannettiin vuosina 2020-21.
Vesistörakenteet ja vesistön käyttö
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän vesistötyötietojärjestelmän (VESTY) mukaan Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla on yhteensä 42 patoa. Merkittävimmät padot ovat Mankinjoessa Dämmanin vesilaitospato ja Fiskarsinjoessa Valsverksforsenin pato. Muita patoja käytetään pääasiassa yläpuolisen vedenpinnan säätelyyn, eikä niillä ole merkittävää vaikutusta tulvariskien syntyyn.
Uudenmaan rannikon pienillä valuma-alueilla ei ole tiedossa olevia toimivia voimalaitoksia. Käytännössä potentiaalia löytyy ainoastaan Mankinjoelta, Loviisanjoelta ja Fiskarsinjoelta, joista jälkimmäisen valuma-alueella on yksi käytössä oleva voimalaitos (Valsverksforsenin vesivoimalaitos, Raasepori).
Rannikkoalueen pienillä valuma-alueilla on 12 säännöstelyhanketta, säännöstelytilavuudeltaan suurimpina Bodominjärven ja Matalajärven sekä Nuuksion Pitkäjärven säännöstelyt.
Taustatietoa
Yksittäisen padon aiheuttama tulvariski on jo otettu huomioon patoturvallisuuslain ja -asetuksen määräämin toimenpitein. Pääsääntönä voidaan pitää, että pelkästään yksittäisen padon sortuman aiheuttaman tulvariskin perusteella ei ole perusteltua nimetä aluetta merkittäväksi tulvariskialueeksi.
Säännöstellyt vesistöt
Vesistöalueella sijaitsevat säännöstellyt vesistöt. Valitsemalla taulukosta säännöstelyn tai järven, saat kohdistettua kartan kyseiselle alueelle. Valinnan saa poistettua klikkaamalla valittua järveä uudestaan.
Viitteet
Gregow, H., Mäkelä, A., Tuomenvirta, H., Juhola, S., Käyhkö, J., Perrels, A., Kuntsi-Reunanen, E., Mettiäinen, I., Näkkäläjärvi, K., Sorvali, J., Lehtonen, H., Hildén, M., Veijalainen, N., Kuosa, H., Sihvonen, M., Johansson, M., Leijala, U., Ahonen, S., Haapala, J., Korhonen, H., Ollikainen, M., Lilja, S., Ruuhela, R., Särkkä, J. & Siiriä, S-M., 2021. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ohjauskeinot, kustannukset ja alueelliset ulottuvuudet. Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2021
Helsingin Sanomat. 2023. Merivesi nousi epätavallisen korkealle Helsingissä, ainakin Lauttasaaressa tulvia. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009924655.html
Ilmatieteen laitos. 2024a. Vedenkorkeuden mittaaminen. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/mareografi
Ilmatieteen laitos. 2024b. Vedenkorkeusvaihtelut Suomen rannikolla. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/teematietoa-vedenkorkeus
Ilmatieteen laitos. 2024c. Vedenkorkeustilastot. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/vedenkorkeustilastot
Museovirasto. 2017. Museoviraston kulttuuriympäristöaineisto, suojellut kohteet.
Museovirasto. 2023. VARK-alueiden kuulemisaineisto. https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/VARKL/asp/v_default.aspx
Myrskyvaroitus.com. Myrskyhistoria. https://myrskyvaroitus.com/index.php/info
Mäntykoski, Antti (toim.); Nylander, Esko; Ahokas, Tiina; Olin, Sini; Vähä-Vahe, Annukka; Närhi, Mari-Anna. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2022–2027. Saatavilla: https://www.doria.fi/handle/10024/184240
Pellikka, Havu, Milla M. Johansson, Maaria Nordman, and Kimmo Ruosteenoja. 2023. “Probabilistic Projections and Past Trends of Sea Level Rise in Finland.” Natural Hazards and Earth System Sciences 23, no. 4 (April 28, 2023): 1613–30. https://doi.org/10.5194/nhess-23-1613-2023
PRONTO. 2024. Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto.
Uudenmaan ELY-keskus. 2010. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikkoalueiden alustava tulvariskien arviointi.
Uudenmaan ELY-keskus. 2021. Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2022–2027. Saatavilla: https://www.doria.fi/handle/10024/183928
Uudenmaan ELY-keskus. 2021. Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2022–2027. Saatavilla: https://www.doria.fi/handle/10024/183927
Uudenmaan liitto. 2021. Maaperäkartta.
Uudenmaan liitto. 2023. Tilastoja väestöstä. https://uudenmaanliitto.fi/tietoa-uudestamaasta/tilastot/vaesto/
Uudenmaan liitto. 2024. Voimassa olevat maakuntakaavat. https://uudenmaanliitto.fi/kaavoitus-ja-liikenne/maakuntakaavat/tulkinta-voimassa-olevasta-maakuntakaavatilanteesta/
- Valuma-aluekohtaiset tulvakartat (TIIMA-hanke)
- Parjanne, Antti, Rytkönen, Anna-Mari, Veijalainen, Noora. 2020. Ilmastonmuutoksen ja vesienhoidon huomioon ottaminen tulvariskien hallinnassa.
- Parjanne, Antti; Silander, Jari; Tiitu, Maija; Viinikka, Arto, 2018. Suomen tulvariskit nyt ja tulevaisuudessa – Varautuminen maankäytön, talouden ja ilmaston muutokseen.
- Perrels, Adriaan; Haakana, Juha; Hakala, Outi; Kujala, Susanna; Láng-Ritter, Ilona; Lehtonen, Heikki; Lintunen, Jussi; Pohjola, Johanna; Sane, Mikko; Fronzek, Stefan; Luhtala, Sanna; Mervaala, Erkki; Luomaranta, Anna; Jylhä, Kirsti; Koikkalainen, Kauko; Kuntsi-Reunanen, Eeva; Rautio, Tuukka; Tuomenvirta, Heikki; Uusivuori, Jussi; Veijalainen, Noora (2022-04-28) Kustannusarviointi ilmastonmuutokseen liittyvästä toimimattomuudesta (KUITTI)
- Veijalainen, N., Jakkila, J., Nurmi, T., Vehviläinen, B., Marttunen, M. ja Aaltonen, J. 2012 Suomen vesivarat ja ilmastonmuutos – vaikutukset ja muutoksiin sopeutuminen WaterAdapt-projektin loppuraportti. Suomen ympäristö 16/2012. Helsinki. 138 s. ISBN (pdf) 978–952–11-4018-1.
Tallenna PDF