Julkaistu: 24.6.2021

Sinilevähavainnot hieman lisääntyneet, tilanne kuitenkin vielä hyvä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Sinilevätilanne on pysynyt vielä toistaiseksi rauhallisena ja ajankohtaan nähden tyypillisenä. Levää on havaittu muutamalla vakioseurantapisteellä meri- sekä sisävesialueella. Tilanne voi kuitenkin huonontua nopeastikin lämpimän sään vuoksi.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannassa on havaittu sinilevää vähäisiä määriä Selkämerellä Pyhärannan edustalla ja saaristomeren puolella sisäsaaristossa ELY-keskuksen ja Rotarien havaintopisteillä.

Sisävesialueilla sinilevää on havaittu ELY-keskuksen ja Rotarien havaintopisteillä Satakunnan alueella muun muassa Säkylän Pyhäjärvessä.

Tarkemmat levätiedot havaintopisteittäin: www.järviwiki.fi > Havainnot

Aurinkoinen ja lämmin sää voi runsastuttaa sinileväesiintymiä, mutta sinileväkukintojen muodostumiseen vaikuttavat myös muut vallitsevat sääolot. Sinilevätilanne voi myös muuttua hyvin nopeasti tuulen suunnan vaihtuessa, minkä vuoksi esimerkiksi veden uintikelpoisuus tulee aina arvioida ensisijaisesti paikan päällä.

Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä ole este veden käyttämiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä eikä se sovellu uimiseen. Lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää, sillä lapset ja lemmikit voivat juoda sinileväpitoista vettä. Sinileväkukinta näkyy aluksi vedessä vihertävinä tikkuina, hippusina tai palleroina. Lopulta sinilevä kohoaa veden pinnalle muodostaen viiruja ja lauttoja. Rantaan kasautuessaan sinilevä saattaa muodostaa paksun kerroksen, joka kuivuessaan muuttuu sinivihreäksi. Sinilevistä muodostuneet lautat tai massat hajoavat kepillä koskettaessa hippusiksi, eivätkä takerru tikkuun.

Levähavainnoista ilmoittaminen

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 02 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/. Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta (linkki alla) voi tarkastella kansalaisten ilmoittamia sinilevähavaintoja vuodesta 2003 tähän päivään. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi. Levänäytteen lähettämisestä tulee ensin sopia ELY-keskuksen kanssa (0295 022 530).

Linkkejä:

· Levätilanne (Ely-keskus.fi)
· Järvi-meriwiki  (jarviwiki.fi)
· Havaintolähetti(jarviwiki.fi)
· Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
· Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)

Lisätietoja:

Harjoittelija Leevi Ahonen, puh. 0295 022 530
Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel, puh. 0295 022 879

Tämän tiedon on tuottanut
ELY-keskus