Julkaistu: 9.4.2024
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat 9.4.2024
Oulun eteläpuolisella alueella tulvasta ennustetaan keskimääräistä suurempaa. Lunta on Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa paikoin 50 % keskimääräistä enemmän. Lisäksi esimerkiksi Temmeksellä on keskimääräiseen verrattuna runsaasti lunta. Lestijoella ja Kalajoella tulvahuipun ennustetaan olevan huhtikuun puolivälissä, niiden pohjoispuolella sijaitsevilla vesistöalueilla tulvahuippujen ennustetaan olevan välillä huhtikuun loppu – toukokuun alku. Tarkkoja tulvahuippujen ajankohtia tai niiden suuruutta ei voida kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ennustaa sään vaihtelevuuden vuoksi.
Jokien virtaamat kasvavat tällä viikolla Pohjois-Pohjanmaan eteläosilla sään voimakkaasta lauhtumisesta johtuvan lumen sulamisen ja vesisateiden vuoksi. Virtaamien kasvaessa voi muodostua jääpatoja, jos vahvat jäät lähtevät liikkeelle laajemmin. Jääpadot voivat aiheuttaa nopeaa vedenpintojen nousua.
Jäätä on ollut tänä vuonna selvästi keskimääräistä enemmän. Jääsahaukset on suoritettu loppuun viikon 14 aikana. Lestijoen ja Kalajoen alueilla jäät lähtevät mahdollisesti liikkeelle jo kuluvan viikon aikana. ELY-keskus seuraa jäätilannetta.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa varautumisen tärkeyttä kiinteistöjen tulvasuojauksessa. Tulva-alueilla asuvien ihmisten on itse varauduttava mahdollisiin kevättulviin hyvissä ajoin ja ennakoiden. Hyvissä ajoin varautuminen on tärkeää myös siksi, että tulvatilanteet muuttuvat nopeasti.
Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi-palvelussa:
Vesitilanne ja ennusteet verkossa:
- Pientalon tulvaturvallisuusopas (youtube.com)
- Vesitilanne ja ennusteet (vesi.fi)
- Pohjois-Pohjanmaan tulva- ja vesistötietoa @POPtulvat (twitter.com)
Lisätietoja:
Vesitilanne: vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho
p. 050 396 0753, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Säännöstely: vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen
p. 0295 038 817, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tulvantorjuntatoimenpiteet: johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen
p. 0295 038 341, etunimi.k.sukunimi@ely-keskus.fi
Valtakunnallinen tulvakeskus:
vesistömallin ennusteet Harri Myllyniemi
p. 0295 251 439
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
ryhmäpäällikkö Ari Koistinen
p. 0295 251 287
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Kuva: Kalajoki. © Jouni Murtomäki.