Julkaistu: 30.1.2025
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Lauha ja sateinen sää nostaa vedenpintoja: Loimijoki saattaa tulvia seututielle 213
Loimijoki on jo tulvinut Ypäjällä alavimmille pelloille. Loimijoen vedenpinnan ennustetaan nousevan seututien 213 pinnan tuntumaan huomenna torstaina. Puujoki ja Porvoonjoki saattavat nousta pelloille lähiaikoina. Taajamissa on hulevesitulvien riski.
Lauha ja sateinen sää aiheuttaa pienten jokien ja purojen tulvimista koko Etelä-Suomessa. Kokemäenjoen alueella jokien vedenpinnat nousevat tällä viikolla vähintään pienen kevättulvan lukemiin. Viime marraskuun tulvalukemiin ei kuitenkaan ennusteta päästävän, jolloin marraskuussa seututien 213 useaksi päiväksi sulkeneessa tulvassa Loimijoen virtaama viisinkertaistui. Virtaaman arvioidaan tällä kertaa ”vain” kolminkertaistuvan. Tulvasta ei myöskään ennusteta tulevan yhtä pitkäkestoista; vedenpinnan ennustetaan laskevan tavanomaisemmalle tasolle jo viikonlopun aikana.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Loimijoen vesi ehkä sittenkään nouse niin korkealle, että seututie 213 joudutaan sulkemaan liikenteeltä. Ennusteet tarkentuvat kaiken aikaa. Sademäärillä ja lämpötiloilla on suuri merkitys sille, kuinka korkealle Loimijoen tulva tulee yltämään, toteaa vesitalousasiantuntija Jukka Sainio Hämeen ELY-keskuksesta.
Puujoki saattaa tulvia pelloille Kärkölässä, Hausjärvellä ja Janakkalassa. Myös Porvoonjoen vesipinta on maltillisessa nousussa. Suurempien virtavesien lisäksi pienemmät ojat ja purot saattavat tulvia. Vantaanjoen ennustetaan kuitenkin pysyvän uomassaan Riihimäellä.
Taajamissa voi esiintyä sateen ja sulamisvesien aiheuttamia hulevesitulvia.
Talven pohjavesitilanne on Hämeessä hyvä
Hämeessä pohjavedenpinnat ovat nousseet loppusyksystä lähtien ja ovat tällä hetkellä ajankohdan keskimääräisellä tasolla. Normaalisti pohjavedet ovat talvisin laskusuunnassa, mutta tämän talven vaihteleva sää vesisateineen ja lumien sulamisineen ovat aiheuttaneet sen, että roudattomilla alueilla pohjavettä pääsee muodostumaan. Esimerkiksi Lammin Tullinkankaan pohjaveden seuranta-asemalla pohjavedenpinnat kääntyivät nousuun marraskuun alussa ja ovat siitä lähtien nousseet lähes puolimetriä. Tämänhetkisen ennusteen mukaan näyttää siltä, että talousvesikaivoissa tulee riittämään lopputalvenkin aikana hyvin vettä, eikä merkittävää kaivojen kuivumista todennäköisesti tule esiintymään.
Jatkuva varautuminen tarpeen myös talvisin
Ilmastonmuutoksen myötä on yhä tavallisempaa, että myös talvella tulvii. Siksi ranta-asukkaiden kannattaa ottaa tavaksi olla talvisinkin varautunut tulvien varalta ja siivota rannoilta veden varaan jäävää irtaimistoa ja varmistaa laiturien ja veneiden kiinnitykset. On asukkaiden ja yritysten omalla vastuulla suojella itseään ja omaisuuttaan tulvilta.
Ohjeita omatoimiseen varautumiseen sekä omaisuuden suojaamiseen löytyy vesi.fi-sivustolta täältä (vesi.fi).
Lisäksi on syytä muistaa, että tulvavedessä liikkumista tulee välttää. Virtaava vesi on voimakasta ja voi kaataa kulkijan jo matalillakin vesisyvyyksillä. Tierakenteiden rikkoutumista ei välttämättä havaitse samean tulvaveden alta, joten veden peittämällä tiellä liikkumista tulee harkita tarkkaan.
Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta
- https://www.vesi.fi/vesitilanne/
- https://www.vesi.fi/karttapalvelu/
- http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/vedenkorkeus/ham.htm
Lisätietoja
Jukka Sainio, vesitalousasiantuntija
Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 064
Petri Siiro, hydrogeologi
Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 230
Kuva: Viime marraskuussa Loimijoki tulvi Ypäjällä laajoille alueille. Lähipäivien tulvan ennustetaan jäävän marraskuun tulvaa pienemmäksi. © Sanni Manninen Johansen