Julkaistu: 28.5.2024
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Lapissa jokien tulvahuiput olivat lähes kaikissa vesistöissä keskimääräistä suurempia
Lapin vesistöjen tulvahuiput on ohitettu. Tulvat olivat tänä keväänä Simojokea lukuun ottamatta keskimääräistä suuremmat. Suuremmilta vahingoilta säästyttiin.
Lapissa kaikkien vesistöjen tulvahuiput on ohitettu, ja vedenkorkeudet ovat laskeneet nopeasti kohti kesän tavanomaisia vedenkorkeuksia. Muonionjoella on odotettavissa toinen tulvahuippu kuun vaihteessa, kun loput lumet sulavat tunturialueilta. Toisen tulvahuipun ennustetaan jäävän keskimääräisen kevättulvan suuruiseksi ja todennäköisesti ensimmäistä huippua pienemmäksi.
Lapin tulvista ei aiheutunut laajempia vahinkoja. Ylitorniolla tulvan vuoksi suljettuna olleet Poikkilahdentie Kainuunkylässä ja kevyenliikenteen väylä Taroniemessä on avattu liikenteelle.
Simojoki: Simojoen tulva oli kaksihuippuinen. Ensimmäinen tulvahuippu oli 5.5. ja toinen 16.5. Tulvahuippu oli hieman suurempi kuin viime vuosina, mutta keskimääräistä kevättulvaa pienempi.
Tornionjoki ja Muonionjoki: Torniossa tulvahuippu saavutettiin 23.5. ja Pellossa 21.5. Huippu jäi Torniossa noin 30 cm ja Pellossa noin 60 cm viime kevään tulvakorkeuden alapuolelle. Tornionjoen tulva oli keskimääräistä kevättulvaa suurempi ja hieman suurempi kuin vuosina 2018, 2020 ja 2021.
Muonionjoella Muoniossa tulvahuippu oli 21.5., ja se oli keskimääräistä kevättulvaa suurempi. Viime kevään tulvakorkeudesta jäätiin reilu 50 cm.
Tulvan vuoksi jouduttiin sulkemaan Poikkilahdentie Ylitornion Kainuunkylässä ja kevyenliikenteen väylä Taroniemessä. Vesi nousi Ruotsin puolella toiselle ajokaistalle Aavasaksalta Matarenkiin johtavalla maantiellä.
Ounasjoki ja Kemijoki: Ounasjoella tulvahuippu oli 20.5. Tulva oli keskimääräistä suurempi. Kittilässä ja Kaukosessa vedenkorkeus nousi muutamia senttimetrejä viime kevättä korkeammalle ja vahinkorajan yläpuolelle. Kittilässä vedenkorkeus jäi noin 70 cm vuoden 2005 ennätystulvan alapuolelle. Vesi nousi Köngäs-Tepasto maantielle, jota korotettiin tilapäisesti liikennöitävyyden säilyttämiseksi. Sodankyläntiellä toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan.
Ivalojoki: Ivalossa tulvahuippu oli 20.5., ja tulva oli keskimääräistä suurempi. Tulvavesi nousi Näverniementielle ja muutamalle muulle kadulle. Vesi jäi noin 70 cm vuoden 2005 ennätystulvan alapuolelle.
Tenojoki: Tenojoen tulvahuippu oli Onnelansuvannossa 20.5. ja Karigasniemellä 19.5. Tulva oli keskimääräistä suurempi. Onnelansuvannossa vastaavan kokoinen tulva on ollut myös kahtena edellisenä keväänä. Karigasniemellä vesi nousi noin 50 cm kolmea edellistä kevättä korkeammalle.
Taulukko 1. Kevään 2024 tulvavirtaama, keskimääräinen tulvavirtaama ja vuoden keskimääräinen virtaama muutamilla Lapin vesistöjen havaintopaikoilla.
Vesistö
| Tulvavirtaama 2024
| Keskimääräinen tulvavirtaama
| vuoden keskimääräinen virtaama
|
Simojoki (Simo) | 349 m3/s | 401 m3/s | 44 m3/s |
Tornionjoki (Karunki) | 3128 m3/s | 2216 m3/s | 393 m3/s |
Muonionjoki (Muonio) | 1113 m3/s | 910 m3/s | 126 m3/s |
Ounasjoki (Marraskoski) | 1327 m3/s | 960 m3/s | 133 m3/s |
Kemijoki (Valajaskoski) | 3034 m3/s | 2535 m3/s | 532 m3/s |
Ivalojoki (Pajakoski) | 811 m3/s | 485 m3/s | 40 m3/s |
Tenojoki (Onnelansuvanto) | 1361 m3/s | 1187 m3/s | 140 m3/s |
Lapin ELY-keskuksen kevään tulvatiedottaminen päättyy tähän tiedotteeseen.
Ajantasainen vesitilannetieto vesi.fi-palvelussa
Tulvakeskuksen tulvatilannepalvelu vesi.fi-palvelussa
Kuva: Kemijoki virtaa vuolaana, ja taustalla on kaupunki. © Lapin ELY-keskus