Julkaistu: 12.1.2022
Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus
Joulukuu oli tavanomaista kylmempi ja vähäsateisempi Pohjois-Karjalassa
Lunta satoi joulukuussa tavallista vähemmän, mutta marraskuun lumisuuden ansiosta lunta oli kertynyt vuodenvaihteeseen mennessä n. 10–20 cm normaalia enemmän.
Joulukuu oli Pohjois-Karjalan maakunnassa reilun neljä astetta tavanomaista kylmempi. Esimerkiksi Valtimolla mitattiin joulukuun keskilämpötilaksi -10,7 astetta, kun se tavallisesti on -6,3 astetta. Vastaavasti Joensuun lentoasemalla mitattiin joulukuun keskilämpötilaksi -9,8 astetta, kun pitkän ajan keskiarvo on -5,5 astetta.
Joulukuun sademäärä vaihteli Pohjois-Karjalan maakunnassa 35–44 mm, kun tavallisesti joulukuussa sataa 52 mm. Vuodenvaihteessa lunta oli 40–50 cm, eli noin 10–20 cm normaalia enemmän. Lumen vesiarvo vaihteli joulukuun lopussa 71–90 mm, kun se vuodenvaihteessa on keskimäärin 60 mm.
Pohjois-Karjalan maakunnan järvien vedenpinnat ovat talvisissa lukemissa. Pakkaset voivat aiheuttaa avoimena olevilla jokiosuuksilla hyydepatoja.
Pielisen vedenkorkeus on 4 cm ajankohdan keskiarvoa alempana ja lievässä laskussa. Orivesi-Pyhäselän vedenkorkeus on 13 cm ajankohdan keskiarvoa alempana, eikä suuria muutoksia vedenpintaan ole odotettavissa alkuvuoden aikana. Kajoonjärven, Viinijärven, Varisveden ja Kermajärven vedenkorkeudet ovat 1–6 cm tavanomaista ylempänä.
Suurempien jokien virtaamat vaihtelivat joulukuussa keskimääräisen molemmin puolin. Pielis- ja Lieksanjoen joulukuun keskivirtaamat olivat lähes tavanomaiset. Koitajoessa vettä virtasi lähes kolmanneksen keskimääristä vähemmän. Karvionkoskella joulukuun virtaama oli hieman keskimääräistä suurempi.
Pienempien jokien virtaamat joulukuussa olivat yleisesti tavanomaista pienempiä. Jänisjoen Ruskeakoskella ja Saramojoen Roukkajankoskella virtasi vettä joulukuussa viidenneksen keskimääräistä vähemmän. Puntarikoskella joulukuun virtaama oli vain puolet normaalista.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä Kontiolahden Jakokoskella ja Jaamankankaalla, Nurmeksen Juutilankankaalla sekä Ilomantsin Kuuksenvaarassa pohjavedenkorkeus oli joulukuun lopussa 2–17 cm ajankohdan keskiarvoa ylempänä.
Routaa em. mittauspaikoissa oli joulukuun lopussa 3–7 cm, kun sitä normaalisti on noin 11 cm.
Joulukuun päättyessä jäänpaksuus oli Pyhäselän Roukalahdella 25 cm ja Pielisellä Nurmeksessa 30 cm. Eilisen (11. päivä tammikuuta) lukemat ovat vastaavasti Pyhäselällä 35 cm ja Pielisellä 34 cm. Lukemat osoittavat jään olevan 5–10 cm tavallista paksumpaa. Kohvan osuus jään kokonaispaksuudesta Pielisellä on 11 cm ja Pyhäselällä 19 cm. On huomioitava, että kohvajään kantavuus on vain puolet teräsjään kantavauudesta.
Vuosi 2021 – ennätyslämmin kesäkuu
Vuosi 2021 oli keskilämpötilaltaan tavanomainen, vaikka kesä oli lämmin. Kesäkuussa keskilämpötilat olivat ennätyksellisen korkeita. Sen sijaan helmi-, syys- ja joulukuu olivat selvästi tavanomaista kylmempiä kuukausia.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2021 oli Pohjois-Karjalassa keskilämpötilaltaan vain kymmenyksen alle pitkän ajan eli vuosien 1991–2020 keskiarvon. Ainoastaan helmi-, elo-, syys ja joulukuu olivat maakunnassamme keskimääräistä kylmempiä. Suhteellisesti lämpimintä oli kesäkuussa, jolloin Pohjois-Karjalassa kuukauden keskilämpötila oli lähes viisi astetta normaalia lämpimämpi.
Kuluneen vuoden sädemäärä Pohjois-Karjalassa oli normaali. Pielisjoen, Höytiäisen, Koitajoen ja Jänisjoen sadannan aluearvo oli keskimäärin 676 mm, kun tavallisesti sataa 672 mm. Sateisin kuukausi oli elokuu. Tuolloin sademäärät olivat puolitoistakertaiset tavanomaiseen verrattuna. Vähiten satoi maalis-, huhti- ja joulukuussa.
Maakunnan järvien vedenkorkeudet olivat keskimääräistä ylempänä aina elokuulle asti. Viileän ja vähäsateisen syyskuun aikana järvien vedenkorkeudet laskivat ajankohdan keskiarvojen alapuolelle. Loka- ja marraskuun lauha sateinen sää sai järvien vedenkorkeudet nousemaan ajankohdan keskitason tuntumaan tai vähän sen yläpuolelle.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä pohjaveden pinnat pysyttelivät keskimääräisen yläpuolella koko vuoden.
Talvella 2021 lunta oli koko maakunnan alueella 10–25 cm tavallista vähemmän. Järvien jäänpaksuus oli maaliskuun lopussa 10–15 cm tavanomaista ohuempaa. Keväällä maakunnan järvien jäidenlähtö ajoittui huhti-toukokuun vaihteeseen. Orivesi–Pyhäselkä vapautui jäistä 28. huhtikuuta ja Pielinen 8. toukokuuta. Molempien edellä mainittujen järvien jäidenlähtö oli noin viikon etuajassa.
Lisätietoja:
Esa Päivinen
vesitaloussuunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
puh. 0295 026 218
Vesitilannekatsaus, Pohjois-Karjala, joulukuu 2021 (pdf)
Vesitilannekatsaus, Pohjois-Karjala, vuosi 2021 (pdf)
Kuva: Joulukuussa riitti pakkasta Pohjois-Karjalassa. © Ilkka Elo / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.