Vesiosaamisen kehittämishanke
Kansallinen Vesiosaamisen kehittämishanke on saanut jatkoa. Uusien koulutuskokonaisuuksien sisältötarpeita kartoitetaan kyselyllä. Työ- ja toimintaympäristön muutokset, teknologian huima kehitys, uusimmat tutkimustulokset ja valtava tiedon määrä vaativat meitä pitämään huolta jatkuvasta oppimisesta. Jatkuva oppiminen on koko elämän läpi kulkeva prosessi. Työssä oppiminen on iso osa tästä elämänlaajuisesta oppimisesta. Siksi onkin erinomaista, että kansallinen Vesiosaamisen kehittämishanke on saanut […]
Kevättulvat jäämässä monin paikoin pieniksi
Kevättulvat ovat jäämässä hyvin pieniksi maan etelä-, länsi- ja keskiosissa, koska lunta on ollut harvinaisen vähän. Lapin lumitilanne ennakoi tavanomaisia tai hieman pienempiä tulvia. On kuitenkin hyvä huomioida, että tulvan koko riippuu aina lopulta sulamisajan sateista ja lämpötilasta. “Vähäisen lumimäärän takia kevättulvat ovat todennäköisesti jäämässä laajalti pieniksi. Tulvaennuste voi silti elää Itä- ja Pohjois-Suomessa, koska […]
Vesienhallinnan teemauutinen osa 1: Tulviin ja kuivuuteen vastaaminen
Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat sään ääri-ilmiöt, kuten kevätkuivuudet ja rankkasateet, haastavat yhä useammin maanomistajia eli niin viljelijöitä, asukkaita, yrityksiä kuin kuntiakin. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen kautta avustettujen hankkeiden ja yhteistyön avulla etsitään paikalliselle toimijoille ratkaisuja, joilla voidaan vastata alueiden vesienhallintaan liittyviin ongelmiin. Vesienhallinta tarkoittaa toimia, joilla ohjataan veden liikettä ja parannetaan sen laatua esimerkiksi viivyttämällä vettä maassa ja rakenteissa. […]