Julkaistu: 9.3.2026
Tämän tiedon on tuottanut Elinvoimakeskus
Vesiosaamisen kehittämishanke
Kansallinen Vesiosaamisen kehittämishanke on saanut jatkoa. Uusien koulutuskokonaisuuksien sisältötarpeita kartoitetaan kyselyllä.
Työ- ja toimintaympäristön muutokset, teknologian huima kehitys, uusimmat tutkimustulokset ja valtava tiedon määrä vaativat meitä pitämään huolta jatkuvasta oppimisesta. Jatkuva oppiminen on koko elämän läpi kulkeva prosessi. Työssä oppiminen on iso osa tästä elämänlaajuisesta oppimisesta. Siksi onkin erinomaista, että kansallinen Vesiosaamisen kehittämishanke on saanut jatkoa! Hanke tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vahvistaa elinvoimakeskusten ja Lupa- ja valvontaviraston vesialan osaajien tietoja ja taitoja sekä kehittää uusien organisaatioiden välistä yhteistyötä.
Vesiosaamisen kehittämishankkeen tavoitteena on tukea työelämässä toimivia asiantuntijoita toteuttamalla täydennyskoulutusta. Samalla hanke edistää uusien osaajien houkuttelemista alalle.
Koulutusten pääkohderyhmänä ovat elinvoimakeskusten sekä Lupa- ja valvontaviraston vesitalous-, vesihuolto-, vesienhoito- ja vesistökunnostustehtävissä toimivat asiantuntijat. Mutta osa koulutuksista on ollut avoinna myös muille vesialan ammattilaisille ja kiinnostuneille.
Hanke käynnistyi vuonna 2020 ja jatkuu tällä tietoa 31.12.2027 asti. Hanketta rahoittavat maa- ja metsätalousministeriö (MMM) sekä ympäristöministeriö (YM). Hankkeessa tarkastellaan vesiosaamista erityisesti näiden hallinnonalojen vesialan tehtävien näkökulmasta.
Luvassa uusia koulutuskokonaisuuksia
Parhaillaan hankkeessa suunnitellaan tiedewebinaareja ja uusia koulutuskokonaisuuksia, joiden tämänhetkiset työnimet ovat veden laatu, veden määrä ja pohjavedet.
Uusien koulutusten suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota elinvoimakeskusten ja Lupa- ja valvontaviraston yhteistyöhön kehittämiseen. Uusia osaamis- ja koulutustarpeita saattaa tulla esiin organisaatioiden toiminnan käynnistymisen myötä.
“Pyrimme hankkeessa vastaamaan näihin tarpeisiin ja huomioimaan ne uusien koulutusten sisältöjen suunnittelussa. Tavoitteena on käynnistää yksi uusista koulutuskokonaisuuksista vuoden 2026 lopussa”, toteaa hankkeen projektipäällikkö Milla Torkkel.
Hankkeessa on aikaisemmin toteutettu 8 koulutuskokonaisuutta, jotka ovat:
1. Hydrologia ja hydrauliikka
5. Syventävä vesistökunnostus
2. Vesistökunnostukset
6. Operatiivinen tulvantorjunta
3. Vesioikeudellinen sääntely
7. Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta
4. Vesihuolto
8. Vesiasioiden varautuminen
Toteutuneet koulutukset ovat tavoittaneet yhteensä noin 1000 osallistujaa. Kaikki koulutusten materiaalit ovat opiskeltavissa eOppivassa (vaatii Virtu tunnistautumisen).
Osallistu kyselyyn ja vaikuta tulevien koulutusten sisältöön
Kaikki hankkeessa tähän mennessä toteutetut koulutukset ovat perustuneet tarvekartoituksiin. Myös tulevien koulutusten sisältötarpeita kartoitetaan kyselyllä.
Tervetuloa vastaamaan uusien koulutuskokonaisuuksien sisältötarpeita kartoittavaan kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/CBEDE9AF8F3C8C15
Vastauksesi on meille tärkeä! Kyselyn tuloksia hyödynnetään koulutusten sisällönsuunnittelussa. Voit halutessasi vastata vain sinua kiinnostaviin kysymyksiin. Mikään kysymyksistä ei ole pakollinen.
Vastaathan viimeistään 25.3.2026
Kiitos ajastasi kyselyyn vastaamisessa!
Kirjoittaja:
Milla Torkkel, Vesiosaamisen kehittämishankeen projektipäällikkö
Lapin elinvoimakeskus, p. 0295 025 215, milla.torkkel@elinvoimakeskus.fi
Lisätietoa: https://elinvoimakeskus.fi/vesiosaaminen
