Julkaistu: 13.3.2023

Vedenpinnat nousevat Etelä-Suomessa – ennusteissa tavanomaisia kevättulvia

Kevättulvakausi on alkamassa. Jo tällä viikolla lämpenevä sää ja sateet nostavat jokien pintoja etelä- lounaisrannikolla keskiviikosta alkaen. Tulvavahinkoja ei kuitenkaan odoteta syntyvän, mutta vesi voi nousta alaville pelloille. Etelärannikolla pienet purot ja ojat tulvivat. Lämpenemisen ennustetaan jäävän lyhytaikaiseksi, mutta joet saattavat nousta tulvakorkeuksiin, jos yöpakkaset eivät hillitse sulantaa. Seuraavaa lämpenemistä odotetaan jo viikonlopuksi ja toteutuessaan tämä saa etelärannikon joet tulvimaan.

Kevättulvista ennustetaan tavanomaisia koko maahan

Koko maahan on ennustettu suhteellisen tavanomaisia kevättulvia, mutta varsinkin maan pohjoisosissa ennuste voi vielä muuttua, jos lunta sataa paljon lopputalven aikana.

Etelä- ja lounaisrannikolla tulvahuipun ennustetaan ajoittuvan maaliskuun lopun ja huhtikuun puolivälin tienoille. Pohjanmaalla huippu ajoittuu huhtikuun loppupuolelle ja Lapissa huippu on tyypillisesti ollut vasta toukokuussa.

Tulvaennusteeseen vaikuttaa sään lisäksi lumen määrä. Suurimmassa osassa maata lunta on vähemmän kuin maaliskuun puolivälissä keskimäärin. Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa sekä Tunturi-Lapissa lunta on keskimääräistä enemmän.

Sää sanelee tulvan lopullisen suuruuden ja jääpatojen riskin

”Tulvan lopullinen suuruus riippuu aina sulamisajan säästä. Pitkä lämmin ja sateinen kausi nostaa tulvan herkemmin vahinkorajalle. Toisaalta lyhyehköt lämpenemisjaksot yöpakkasineen saavat lumen sulamaan verkkaisemmin, jolloin tulvariski pienenee”, huomauttaa tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta.

Jos lumi ja jäät sulavat kahdessa tai useammassa jaksossa, tulvahuippu jää usein keskimääräistä pienemmäksi.

Jääpatojen ja merkittävien ongelmien riski kasvaa, jos virtaamat kasvavat nopeasti.

Lisätietoa

Tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskus (Syke), p. 0295 251 439, harri.myllyniemi@syke.fi

Seuraa vesi- ja tulvatilannetta (vesi.fi)