Julkaistu: 13.3.2026

Tämän tiedon on tuottanut Elinvoimakeskus

Poikkeuksellisen aikaiset tulvahuiput viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalla

Nopeasti lämmennyt sää ja vesisateet nostavat Oulun eteläpuoliset joet tulvahuippuihinsa viikonlopun tai ensi viikon alun aikana. Tulvahuiput ovat tavanomaista pienempiä mutta poikkeuksellisen aikaisia, tiedottavat Lapin elinvoimakeskus ja Tulvakeskus.

Oulun eteläpuolisissa joissa virtaamien nopea nousu saattaa saada jäät liikkeelle. Tulvahuiput ovat kuitenkin ennusteiden mukaan jäämässä selvästi keskimääräistä pienemmiksi vähäisen lumen vuoksi. Tulvahuiput ovat poikkeuksellisen aikaisessa. Kalajoen Hihnalankoskella kevättulvahuippu on noin sadan vuoden havaintojakson aikaisin.

Oulun pohjoispuolisissa joissa tulvahuiput ovat tulossa ensi viikon aikana. Virtaamien nopea nousu saattaa saada jäät liikkeelle. Kiiminkijoen tulva tulee olemaan monihuippuinen. Ennusteiden mukaan toinen huippu on odotettavissa huhti-toukokuussa.

Myös Iijoen tulva tulee olemaan monihuippuinen ja ensimmäinen tulvahuippu on tulossa ensi viikolla. Tulva tulee ennusteiden mukaan jäämään keskimääräistä pienemmäksi.

Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi palvelussa:

LestijokiKalajokiPyhäjoki, Siikajoki,  PattijokiOulujokiKiiminkijokiIijokiKuivajoki

Lisätietoa:

Lapin elinvoimakeskus:
Vesitilanne: vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho, p. 050 396 0753
Säännöstely: vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, p. 0295 038 817
Tulvantorjuntatoimenpiteet: vesitalousasiantuntija Tarmo Pyykkönen, p. 0295 038 104
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Valtakunnallinen tulvakeskus:
Vesistömallin ennusteet Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskusm 040 861 7743
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen, Suomen ympäristökeskus, 0295 251 287
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@syke.fi

Kuva © Lapin elinvoimakeskus: