Julkaistu: 21.5.2026

Tämän tiedon on tuottanut Elinvoimakeskus

Kätkänjärven ohitusuoman rakentaminen käynnistyi Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla

Alajärven Lehtimäellä sijaitsevan Kätkänjärven säännöstelypadon kunnostusurakka on käynnistynyt toukokuun puolivälissä ohitusuoman rakentamisella. Sen kautta vedet ohjataan säännöstelypadon ohi kunnostuksen ajan. Kunnostustyön valmistuttua ohitusuoma muotoillaan kalatieksi. Ohitusuoma säätää myös järvestä lähtevän veden määrää vesitilanteen mukaan ja vähentää osaltaan säännöstelytarvetta.

Säännöstelypadon kunnostus toteutetaan ohitusuoman rakentamisen jälkeen. Hankkeen luvanhaltijana ja rakennuttajana toimii Lounais-Suomen elinvoimakeskus, jolle on keskitetty läntisen Suomen vesitaloustehtävät vuoden 2026 alusta alkaen. Urakoitsijana toimii Destia Oy. Ohitusuoman rakentamisen ja säännöstelypadon kunnostamisen arvioidaan valmistuvan lokakuun aikana. Hankkeen kustannusarvio on 580 000 €. Työn aikana Kätkänjärven vedenpinta pyritään pitämään normaalilla tasolla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (nykyisin Lupa- ja valvontavirasto) myönsi joulukuussa 2025 luvan Kätkänjärven säännöstelyn muuttamiselle ja ohitusuoman rakentamiselle. Lupapäätöksen myötä järven säännöstelystä tehtiin joustavampaa, jotta esimerkiksi keväinen vedenpinnan lasku voidaan toteuttaa kulloisenkin lumitilanteen mukaisesti.

Muutoksen tavoitteena on, että Kätkänjärven vedenpinta saadaan ilmastonmuutoksen myötä yleistyvien vähälumistenkin talvien jälkeen nostettua kesäksi tavanomaiselle tasolle. Lounais-Suomen elinvoimakeskus otti uuden luvan mukaisen säännöstelyn käyttöön maaliskuun alussa 2026.

Lisätietoja:

Lounais-Suomen elinvoimakeskus
vesitalousasiantuntija Petri Issakoff puh. 0295 028 019, petri.issakoff@elinvoimakeskus.fi
johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto puh. 0295 027 794, katja.haukilehto@elinvoimakeskus.fi

Kuva © Lounais-Suomen elinvoimakeskus