Julkaistu: 20.10.2023
Vesijärvestä otetaan 315 vesinäytettä joka vuosi

Päijät-Hämeessä Vesijärven tilan seuranta on kiinteä osa vesistön kunnostus- ja hoitotyötä. Vuonna 2022 Vesijärvestä ja sen valuma-alueelta otettiin 315 vesinäytettä. Näytemäärä on kutakuinkin vakio vuosittain. Lisäksi Vesijärven tilaa seurataan automaattimittauksin sekä biologisin seurannoin. Seurannan avulla voidaan kohdentaa hoitotoimenpiteitä ja todentaa niiden vaikutuksia.
Vesijärvi oli vielä 1980-luvulla yksi Suomen pahiten saastuneita ja rehevöityneitä järviä. Määrätietoinen, pitkäjänteinen ja monipuolinen työ Vesijärven tilan parantamiseksi on parantanut järven tilaa. Vesijärvisäätiö tekee työtä Lahden seudun vesienhoidon tieteellisen, taloudellisen ja sosiaalisen toimintaympäristön säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi. Säätiön perustivat vuonna 2007 Esan kirjapaino Oy, Kemppi Oy, Lahden Teollisuusseura ry, Lahden kaupunki ja Asikkalan ja Hollolan kunnat.