Julkaistu: 9.10.2020
Vaelluskalakannat ovat pienentyneet 93 % 1979-luvulta Euroopassa

Living Planet Index -raportissa kerrotaan, että vuosina 1970–2016 vaelluskalapopulaatiot ovat pienentyneet maailmanlaajuisesti keskimäärin 76 prosenttia. Euroopassa kannat ovat pienentyneet keskimäärin jopa 93 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että Euroopassa on selvitysten mukaan maailman eniten jokia katkovia esteitä, jotka haittaavat kalojen vaellusta elinalueilleen. Suomessakin vaelluskalat ovat uhanalaisia, joskin osaa niistä saa edelleen vapaasti kalastaa, myydä ja syödä.
Vaelluskaloja ovat muun muassa lohi (Salmo salar), taimen (Salmo trutta) ja ankerias (Anguilla anguilla). Vaelluskalojen ahdingon suurimpana syynä on ihmisen: jokiin ja puroihin rakennetut padot ja muut vaellusesteet tukkivat kalojen reitit lisääntymisalueilleen. Myös ylikalastus ja elinympäristöjen tuhoutuminen ovat johtaneet kantojen taantumiseen. Lisäksi muita uhkia vaelluskaloille ovat ilmastonmuutos ja ympäristön saasteet.
Kalakantojen romahdus uhkaa myös ihmisten hyvinvointia ruuansaannin ja toimeentulon vaikeutumisena. Lisäksi vaelluskaloilla on merkittävää vaikutusta jokien, järvien ja kosteikkojen hyvään tilaan sekä elinympäristöjensä monimutkaiseen ravintoverkkoon.
Käänne parempaan vaatii töitä, kuten poliittisia päätöksiä sekä käytännön ratkaisuja ja tutkimusta vaelluskalojen pelastamiseksi. Esimerkiksi Euroopassa on jo olemassa vesipuitedirektiivi, joka täysimääräisesti toteutettuna auttaisi ahdingossa olevia vaelluskalakantoja. Lisäksi EU-komission biodiversiteettistrategian tavoitteena on, että Euroopan jokivesistöä on vapautettava esteistä vähintään 25 000 kilometriä vuoteen 2030 mennessä.
Lähde:
Lue koko raportti:
https://wwfeu.awsassets.panda.org/downloads/lpi_migratory_freshwater_fish_low_min_1.pdf