Julkaistu: 18.1.2023

FRESHABIT LIFE IP-hankkeessa kunnostettiin 25 km puroja

FRESHABIT LIFE IP-hankkeessa kunnostettiin 25 km puroja

Uoman kunnostustoimet auttavat ekosysteemin toiminnan palautumista purouiton vuoksi tehtyjen perkausten ja metsätalouden ojitusten jäljiltä.

Uomassa kasvavat sammalet voivat parantaa veden laatua, minkä lisäksi ne ovat suoja- ja syönnöspaikkoja selkärangattomille ja kalanpoikasille. Puuaines toimii pohjaeläinten elinympäristönä sekä sammalien ja mikrobien kasvualustana uomassa. Pohjan rakenteellisella monimuotoisuudella on sammalten lajikirjoa ja runsautta lisäävä vaikutus. Puuaineksen avulla voidaan myös ohjata veden virtausta ja lujittaa pohjaa.

FRESHABIT LIFE IP-hankkeessa (2016 – 2022) kunnostustyötä tehtiin eri puolilla Suomea muun muassa talkooleireillä. Kunnostuksissa parannettiin muutettujen virtavesien elinympäristön monimuotoisuutta lisäämällä vesistöihin kiviä, kutusoraa, puuta ja vesisammalia. Suoristetuista ojamaisista puroista tehtiin mutkittelevia, virtauksen uomia vahvistettiin ja puroihin kasattiin pohjapatoja. Myös veden laatua parannettiin vähentämällä valuma-alueelta tulevaa kuormitusta vesiensuojelurakenteilla sekä soita ennallistamalla. Osana kunnostuksia poistettiin vaelluskalojen liikkumista estäviä tekijöitä.

Hankkeessa on laadittu vesistökunnostusten seurantaohje sekä seurattu hankkeen virtavesikunnostusten toteutusta ja tavoitteiden saavuttamista. Tuloksia on seurattu muun muassa pohjan laadun, vesisammalten määrän ja kalaston osalta.

Esimerkiksi Isojoella kunnostukset yhdessä vaellusesteiden poiston kanssa ovat lisänneet kesänvanhojen taimenen poikasten tuotantoa useilla paikoilla. Ala-Koitajoella tehtyjen seurantojen perusteella on viitteitä siitä, että näkinsammalen siirtoistutukset hyödyntävät lohen kesänvanhojen poikasten eloonjäämistä. Hankkeessa havaittiin, että kunnostuksen suunnittelussa on tarpeen kohdistaa kunnostustoimet niin, että ne sopivat kohteena olevien ikäluokkien vaatimuksiin. Pienissä virtavesissä tarvitaan myös riittävän pitkiä seurantoja, jotta mahdolliset kehityssuunnat voidaan tunnistaa, sillä hydrologiset olosuhteet aiheuttavat voimakasta vaihtelua lajien tiheyksissä.

Freshabit LIFE IP -hankkeen tavoitteet ja tulokset

Freshabit LIFE IP -hankkeen tarinakartta