Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaarit
Vesistökunnostusverkosto järjestää vuosittain kaikille avoimen ja maksuttoman seminaarin. Tilaisuuksissa käsitellään vesistöjen kunnostukseen liittyviä ajankohtaisia aiheita ja palkitaan vesien kunnostustyössä ansioitunut toimija Vuoden vesistökunnostajapalkinnolla. Seminaarin yhteydessä järjestetään näyttely, jossa esitellään kunnostukseen liittyviä tutkimustuloksia, hankkeita ja yritystoimintaa.
Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2022 Kokkolassa

Vesistökunnostusverkoston yhdestoista vuosiseminaari järjestettiin 23.-25.8.2022 Kokkolassa. Vuosiseminaarin teemoina olivat 1) Itämeri ja rannikkovedet, 2) virtavedet sekä 3) valumavesien hallinta. Tapahtuman yhteydessä juhlistimme myös Itämeripäivää!
Vuosiseminaari järjestettiin yhdessä Kokkolan kaupungin, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen, Keski-Pohjanmaan Kalatalouskeskuksen (ProAgria), vesiensuojelun tehostamisohjelman, maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen sekä Freshabit LIFE IP ja EMKR-ohjelman hankkeiden kanssa.
Paikan päällä oli yli 150 osallistujaa.
Seminaariohjelma 23.–25.8.2022
Tiistai 23.8.
- kello 17:00 – 19:30 Tervetuliaistilaisuus Kokkolan kaupungintalolla, järj. Kokkolan kaupunki
Keskiviikko 24.8.
Yhteinen aloitussessio, Kokkola-sali
- 09:00 Tilaisuuden avaus ja tervetulotoivotukset, Karoliina Laakkonen-Pöntys, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 09:15 Kohennetaan meren tilaa – onko tutkimukselle vielä sijaa?, Jouni Lehtoranta, Suomen ympäristökeskus
- 09:40 Ainutlaatuisen Itämeren puolesta – säätiöiden merkitys kunnostuksissa, Miina Mäki, John Nurmisen Säätiö
- 10:00 Ajankohtaista ympäristöministeriöstä, Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö
- 10:20 Kahvit ja vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista (60 min)
- 11:20 Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä, Matti Vaittinen, Maa- ja metsätalousministeriö
- 11:40 Kokkolan edustan merialueen tila – tutkimusta jo 50 vuotta, Heli Jutila, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry
- 12:00 Uudet menetelmät rannikkokunnostuksissa ja tavoitteiden yhteensovittaminen, Anette Bäck, Metsähallitus
- 12:20 Keskustelua
- 12:30 Lounas (60 min)
Teemasessio 1) Rannikkovedet ja Itämeri
- 13:30 Teemaryhmän aloitus, Jari Ilmonen, Metsähallitus
- 13:35 Mereiset avainluontotyypit ja niiden suojelu, Lauri Kuismanen, Suomen ympäristökeskus
- 13:55 Pohjanmaan rannikonläheiset pienvedet kalojen kutualueina, Marina Nyqvist, Österbottens Fiskarförbund
- 14:15 Haukitehdas-hanke (Nisulanpotti) ja Kirkkolehdon kosteikko, Juhani Hannila, Kokkolan kaupunki
- 14:35 Kahvit ja Vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista (40 min)
- 15:15 LIFE-IP BIODIVERSEA, Fiia Haavisto, Metsähallitus
- 15:35 Rannikkovesikunnostusten seuranta ja seurannan merkitys, Vincent Westberg, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 15:50 Paneelikeskustelu: Rannikkovedet ja Itämeri – Tulevaisuuden näkymät. Paneelin puheenjohtaja: Vincent Westberg, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Panelistit: Anette Bäck (Metsähallitus), Leif Kaarto (Österbottens Fiskarförbund), Jouni Lehtoranta (SYKE), Leena Nikolajev-Wikström (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus), Miina Mäki (John Nurmisen Säätiö)
- 16:15 Yleisökommentit ja keskustelua
- 16:30 Seminaaripäivä päättyy
Teemasessio 2) Virtavedet:
- 13:30 Teemaryhmän aloitus, Eero Hakala, Keski-Pohjanmaan Kalatalouskeskus / Pro Agria Keski-Pohjanmaa
- 13:35 Perhonjoen säännöstelyn muutokset, kunnostukset ja padon purku
- 13:55 Virtavesikunnostusten seuranta – esimerkkinä Imatran kaupunkipuro, Markus Tapaninen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus
- 14:15 Virtavesikunnostusten hyvät käytännöt – kokemuksia virtavesikunnostuskurssilta, Juha-Pekka Vähä (LUVY ry) ja Janne Tolonen (Valonia)
- 14:35 Kahvit ja vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista (40 min)
- 15:15 Virtavesikunnostajien verkostoitumista & kunnostussuunnittelua pienryhmissä, Juha-Pekka Vähä ja Janne Tolonen
- 16:20 Seminaaripäivä päättyy
Teemasessio 3) Valumavedet:
- 13:30 Teemaryhmän aloitus, Johanna Helkimo, Ympäristöministeriö
- 13:35 Operandum-hanke – luontopohjaiset ratkaisut metsänhoitotoimenpiteiden aiheuttaman vesistökuormituksen vähentämiseksi, Liisa Ukonmaanaho, Luonnonvarakeskus
- 13:55 Vesistö- ja valuma-aluekunnostukset Natura2000 -alueilla: uusi toimintamalli tukee suunnittelussa, Laura Härkönen, Suomen ympäristökeskus
- 14:15 Valuma-alueen toimet ja happamat sulfaattimaat, Mats Willner, Varsinais-Suomen ELY-keskus
- 14:35 Kahvit ja Vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista (40 min)
- 15:15 Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta – mistä on kyse?, Pasi Valkama, Suomen ympäristökeskus
- 15:35 Keskustelua valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan hyödyistä, riskeistä ja huhuista (45 min)
- 16:20 Seminaaripäivä päättyy
- klo 18:00 – 23:00 Vuosiseminaarin illallinen, Ravintola Mustakari. Tilaisuudessa palkitaan Vuoden 2022 vesistökunnostaja.
TORSTAI 25.8.
Teemasessio 1) Rannikkovedet ja Itämeri
- 08:15 Sisäänkirjautuminen
- 08:30 Toisen päivän teemaryhmän aloitus, Satu Järvenpää, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry
- 08:35 Hiekkarantakunnostukset Helmi-hankkeessa, Jussi-Tapio Roininen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 08:55 Mitä kuuluu nahkiaisille?, Riku Rinnevalli, Luonnonvarakeskus
- 09:15 Pohjanlahden vaellussiikakantojen tila ja tulevaisuuden näkymät, Erkki Jokikokko, Luonnonvarakeskus
- 09:35 Keskustelua
- 09:45 Kahvit ja Vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista ulkona (60 min)
Teemasessio 2) Virtavedet:
- 08:15 Sisäänkirjautuminen
- 08:30 Toisen päivän teemaryhmän aloitus, Riku Palo, Etelä Pohjanmaan ELY-keskus
- 08:35 Ähtävänjoen ja Isojoen raakkujen pelastusoperaatio, Eero Mäenpää, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 08:55 Meritaimenkannan seurantatutkimukset Lapväärtin-Isojoella, Linus Lähteenmäki, Åbo Akademi
- 09:15 Purojen käsityökunnostuksista Pohjamaalla, Eero Hakala, Keski-Pohjanmaan Kalatalouskeskus
- 09:35 Keskustelua
- 09:45 Kahvit ja Vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista ulkona (60 min)
Teemasessio 3) Valumavedet:
- 08:15 Sisäänkirjautuminen
- 08:30 Toisen päivän teemaryhmän aloitus, Eeva Nuotio, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 08:35 Globaalit standardit ja kriteeristöt luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuuden arvioinnissa valuma-alue-kunnostuksissa, Anna-Kaisa Ronkanen, Suomen ympäristökeskus
- 08:55 Peltojen valumavedet – työkalut päästöjen hallintaan, Jussi Knaapi, agronomi, NEUVO-konsultti
- 09:15 Valumavesien pidättäminen apuna ilmastonmuutokseen sopeutumisessa (KLIVA-hanke), Mari Lappalainen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 09:35 Keskustelua
- 09:45 Kahvit ja Vesistökunnostusnäyttelyyn tutustumista ulkona (60 min)
Yhteinen sessio
- 10:45 Yhteisen session aloitus, Anna-Stiina Heiskanen, Suomen ympäristökeskus
- 10:55 Tee hyvää itsellesi ja ympäristölle – syö kalaa!, Katriina Partanen, Pro Kala ry
- 11:15 Baltic Sea Action Group:n painopisteet Itämeren suojelussa, Eija Hagelberg, Baltic Sea Action Group
- 11:40 Seminaarin päätössanat ja kiitokset, Anna-Stiina Heiskanen, SYKE
- 11:45 Ohjeistus maastoretkille ja Pulahdukseen, Marko Aalto, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- 11:50 Lounas (40 min)
- 12:30 Lähtö maastoretkille
Maastoretket:
Torstai 25.8. klo 12:30 – 16:15
- 1) Kokkolan lähialue
- 2) Maakuntakohteet, maakuntaretken oheismateriaalit: Pedersören Bärklarsforsenin ranta‐ ja vesikasvillisuustutkimus 2019 ja Vuosiseminaarin maastoretken maakuntakohteet
klo 16:15 – 17:15 Villa Elba: Mahdollisuus Pulahdukseen ja saunomiseen Itämeripäivän juhlimiseksi. Tai tule muuten mukaan viihtymään rannalle ja verkostoitumaan!
klo 17:15 Kotiinlähtö bussilla rautatieasemalle tai jatkot saunalla