Valtakunnallisen sinileväseurannan yhteenveto kesä–syyskuu 2026: Sinilevää esiintyi loppukesällä ja alkusyksyllä monin paikoin tavallista enemmän

Sisävesillä sinilevätilanne pysyi kesällä pääosin tavanomaisena, mutta sinilevähavainnot runsastuivat loppukesää kohti ja havaintojen huippu ajoittui syyskuun alkuun. Rannikkoalueilla sinilevää esiintyi loppukesällä ja alkusyksyllä pääsääntöisesti pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Avomerialueilla sinilevän esiintyminen painottui keskikesään, jolloin sinilevää esiintyi useilla Suomen lähimerialueilla sekä veteen sekoittuneena että pintakukintoina. Kansalaisten aktiiviset havainnot täydensivät virallista seurantaa eri puolilta Suomea ja toivat […]

Lue lisää

Valtion vesiteemaisia avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa

Elinvoimakeskuksissa avautuu 15.9.2026 useita vesiin, vesistöihin ja kalatalouteen liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa vesien- ja merenhoidon toimiin, pohjavesien suojeluun, vesitalouden toimiin, vesihuoltolaitosten yhteistyöhön sekä kalataloudellisiin kunnostuksiin. Hakuajat päättyvät 30.10.2026. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen harkinnanvaraisia valtionavustuksia haetaan elinvoimakeskuksista. Elinvoimakeskukset suosittelevat käyttämään avustusten hakemiseen sähköistä aluehallinnon asiointipalvelua. Asiointipalvelussa käytetään vahvaa tunnistautumista. Tarkemmat hakuohjeet […]

Lue lisää

Sisävesien sinilevähuippu osui poikkeuksellisesti syyskuulle

Sisävesien sinilevätilanne on nyt syyskuussa harvinaisen runsas, ja sinilevää havaittiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin tänä kesänä. Rannikkoalueilla tilanne on rauhoittunut viime viikosta, mutta on edelleen hieman tavanomaista huonompi. Viime viikkojen sää on ollut monin paikoin sateinen ja tuulinen, mutta melko lämmin. Väliin on mahtunut myös poutapäiviä. Järvien pintavedet ovat viikolla 36 olleet pääosin tavanomaista lämpimämpiä, […]

Lue lisää