Hoitokalastusta Tyräjärvellä

  • Vesistösankari Olavi Kammonen,
    Jokijärven kylän kalastuskunta

Olavi Kammonen on toiminut VYYHTI II-hankkeen kunnostusyhdyshenkilönä aktiivisesti Tyräjärven hyväksi ja ollut mukana luomassa toimivaa yhteistyötä eri tahojen välillä.

Mikä synnytti kipinän vesien kunnostamiseen?

Kun mökkijärveni kunnosta uutisoitiin muun muassa Kaleva-lehdessä vuonna 2016, pohdimme kaverin kanssa mitä voisimme asialle tehdä. Päätimme hakea pilottikohteeksi ProAgrian Vyyhti II -projektiin. Emme kuitenkaan päässeet mukaan, sillä Tyräjärvi, jota halusimme kunnostaa, oli siihen hankkeeseen liian suuri. Lopulta homma alkoi edetä, kun osallistuin samaisen Vyyhti II -hankkeen Kuusamossa järjestämään kunnostusyhdyshenkilöiden koulutustilaisuuteen.

Mitä vesistötekoja olet tehnyt?

Olen toiminut Tyräjärven ja Koviojärven kunnostuksen parissa lähinnä houkuttelemalla mukaan eri toimijoita sekä hoitamalla rahoitushakemuksia. Ensisijainen kunnostusmuoto on ollut hoitokalastus eli etenkin särkikannan vähentäminen järvestä. Olemme saaneet toimintaan mukaan Tyräjärven nuottamiehet sekä Tyräjärven Kalan. Yhteisvoimin on saatu hankittua myös lisää kalastusvälineitä. Ohessa on parannettu rantautumispaikkojakin rakentamalla laituri sekä veneenlaskuluiska. Parhaillaan on tekeillä lisäksi huoltotiloja rannan läheisyyteen. Olen hoitanut yhteyksiä muun muassa ELY-keskuksen suuntaan. Sitä kautta on saatu hankittua toiminnalle Ympäristöministeriön rahoitusta sekä vihdoin myös selvitys järven nykytilasta sekä toimenpideohjelma, jonka avulla järven tilaa on tarkoitus kohentaa lähivuosien aikana.

Mikä on mielestäsi merkittävin vesistötekosi?

Kokonaisuuden kannalta on ollut oleellisinta saada ELY mukaan järjestämään selvitys järven nykytilasta sekä toimenpideohjelma, joka kattaa sekä valuma-alueen että järven sisäisen kuormituksen. Nykytilan selvityksen ja toimenpideohjelman toteutti Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho. Kustannuksista vastasivat ELY-keskus, Taivalkosken kunta ja Jokijärven kylän kalastuskunta. Kalastuskunnan osuus kustannuksista oli talkootyö koeverkkokalastuksessa. Kaiken on mahdollistanut hyvä tuuri sekä se, että olen ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Terveiset muille vesistökunnostajille

Projekteja aloitteleville kunnostajille sanoisin, että selvittäkää ensin mistä vesistön huono kunto johtuu ja laatikaa selvitysten pohjalta toimenpideohjelma. Älkääkä odottako kovin nopeita tuloksia. Mikkelin vesistökunnostusverkoston vuosiseminaarissa kuulin, että Tuusulanjärveä on kunnostettu jo 160 vuotta ja töitä riittää edelleen. Olkaa siis kärsivällisiä! Vesistöjen kunnostus on pitkäjänteistä työtä.