Vesistökunnostusverkoston uutiskirje lokakuu 2025
Vesialan oppimisen turvaaminen – yhteinen tehtävämme
Vesialalle on perustettu kansallinen oppimisverkosto, joka kokoaa yhteen koulutustoimijoita, koulutettavia ja työnantajia. Oppimisverkosto kokoontui ensimmäisen kerran Vesistökunnostusverkoston Turun seminaarin yhteydessä järjestetyssä työpajassa. Tapaamisessa ideoitiin verkoston toimintaa ja se antoi hyvän pohjan verkostotyön käynnistämiselle.
Verkostoitumisen tavoitteena on tiivistää vuoropuhelua, sekä kehittää ja lisätä oppilaitosten yhteistyötä koulutusten sisältöjen ja opetusmateriaalien tuottamisessa. Tavoitteena on, että, vesialan koulutus vastaisi jatkossakin työelämän tarpeisiin ja alalle syntyisi lisää käytännön yhteistoimintaa.
Yhteiset tavoitteet suuntaviivoina
Vesialan koulutusta on Suomessa tarjolla eri koulutusasteilla: ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Jatkuvaan oppimiseen tähtäävää koulutusta tarjoavat myös muut koulutustoimijat kuten opistot ja järjestöt. Vesialan koulutuksen kehittämiseen liittyvissä selvityksissä on tullut esille eri koulutustoimijoiden sekä yritysten ja opiskelijoiden välisen yhteistyön tiivistämisen tarve.
Oppimisverkosto perustetiin vastaamaan tähän tarpeeseen. Verkoston toiminnan suunnitteluun on osallistunut aktiivinen joukko asiantuntijoita eri oppilaitoksista, valtiohallinnosta ja vesialan työnantajaorganisaatioista. Yhteissuunnittelu on antanut hyvän pohjan verkostotyölle.
Verkoston toiminnan tavoitteiksi on määritelty:
- oppilaitosten yhteistyön lisääminen opetusmateriaalien ja opintokokonaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa
- tarjolla olevien koulutusten ja opintojaksojen saaminen yhteiseen tietoisuuteen
- jatkuvan oppimisen edellytysten parantaminen täydennyskoulutusten näkyvyyttä lisäämällä
- oppilaitosten ja työelämän välisen keskustelun tiivistäminen, jotta opetus vastaisi jatkossakin työelämän tarpeisiin
- opiskelijoiden ja työelämän vuoropuhelun lisääminen, jotta opiskelijat saisivat nykyistä helpommin harjoittelupaikkoja ja yritykset työntekijöitä
- eri koulutusasteiden ja -alojen vuoropuhelun lisääminen kokonaisuuksien ja synergioiden ymmärtämiseksi (esim. vesihuolto – akvaattiset tieteet)
- vesialan eri toimijoiden vuorovaikutuksen lisääminen hankkeiden ja muun yhteistoiminnan lisäämiseksi
Oppimisverkosto toimii Vesiyhdistyksen jaostona
Vesiyhdistyksen jaostona toimivaan verkostoon ovat tervetulleita mukaan kaikki vesialan osaamisen kehittämisestä kiinnostuneet. Verkoston verkkosivut löytyvät Vesiyhdistyksen sivujen alta osoitteesta vesiyhdistys.fi. Verkosto tiedottaa toiminnastaan myös mm. vesi.fi-sivustolla ja sähköpostitse. Verkosto kokoontuu kerran vuodessa alan jonkin muun tapahtuman yhteydessä ja muutoin etäyhteyksien välityksellä.
Verkostot vesille-hanke
Vesialan oppimisverkoston rakentaminen on osa Verkostot vesille -hanketta (2024–26). Oppimisverkoston rakentamisen lisäksi hankkeessa kartoitetaan olemassa olevaa vesialan koululutustarjontaa ja koulutustarpeita, viestitään vesialan eri koulutusmahdollisuuksista ja oppimispoluista sekä kootaan opetusmateriaaleja ja -tarjontaa yhteen. Hankkeen ”Uratarinoita vesialalta”-blogisarjassa pääsee tutustumaan alan ammattilaisten tarinoihin ympäri Suomen ja kuulemaan, mikä sai heidät innostumaan vesialasta ja mitä he työssään arvostavat. Blogi on luettavissa vesi.fi-sivustolla.
Hanketta toteuttavat Suomen ympäristöopisto SYKLI, Savonian ja Turun ammattikorkeakoulut sekä Suomen vesistösäätiö. Hanke saa rahoituksen Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+)-ohjelmasta ja Maa- ja vesitekniikan tuki ry:ltä.
Lisätietoa:
Liisa Hämäläinen, Suomen vesistösäätiö, liisa.hamalainen@vesistosaatio.fi
Artikkelikuva:
Verkoston toimintaa ideoitiin yhteissuunnittelun menetelmin Karjalohjan Heponiemessä järjestetyssä työpajassa marraskuussa -24. Kuva: Liisa Hämäläinen, Suomen vesistösäätiö.




