Uutiskirjeen etusivulle

Piitsonsuon ennallistaminen lisää monimuotoisuutta sekä vähentää päästöjä vesiin ja ilmakehään

Karuja ja vähäpuustoisia, mutta aikoinaan ojitettuja soita Suomessa riittää. Arviosta riippuen noin 1–3 miljoonalla hehtaarilla ei metsänkasvatus nykyisellä kustannustasolla kannata. Näiden kohteiden ennallistamisella on mahdollista vastata niin suoluonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, vesiensuojelun tarpeisiin kuin ilmastopäästöjen vähentämiseenkin – ja vieläpä taloudellisesti kestävällä tavalla.

Tornatorin omistama Piitsonsuo Ilomantsissa, Koitajoen valuma-alueella on hyvä esimerkki vaikutuksiltaan merkittävästä ja laajasta ennallistamiskohteesta. Piitsonsuo rajautuu lähes suoraan Koitajokeen. Se on myös osa isompaa, satojen hehtaarien ennallistettujen soiden kokonaisuutta, josta vedet laskevat Koitajokeen. Lähialueella on myös useita suojeltuja soita, muun muassa kuuluisa Kesonsuo. Ennallistettujen soiden kytkeytyminen toisiin samalla valuma-alueella sijaitseviin soihin lisää vesiensuojelun vaikuttavuutta. Kytkeytyminen suojelusoihin puolestaan tuo säilyneille populaatioille yhä laajenevaa suotuisten habitaattien määrää ja auttaa siten nopeasti uhanalaistakin lajistoa.

Ennen ojituksia Piitsonsuo on ollut lähes puuton avosuo. Ojituksista huolimatta etenkin suon pohjoisosassa on kuitenkin paikoin säilynyt alkuperäinen rimpien ja jänteiden muodostama pinnanmuoto.

Ilmakuvat Piitsonsuolta vuodelta 1944 (vas.) ja 2017 (oik.). Kuvat Maanmittauslaitos.

Ennallistamisella useita tavoitteita

Vaikka ojituksilla ei olekaan saavutettu merkittävää muutosta puuston kasvuun, on suo kuitenkin muuttunut kasvillisuuden ja muun lajiston osalta luonnontilasta. Vesitalouden palautus antaa suoekosysteemin omille prosesseille mahdollisuuden alkaa korjata vaurioita. Samalla turpeen lahoaminen päättyy, eli hiilipäästöt suosta loppuvat. Ojien virtauksen loppuessa kiintoaines, ravinteet ja raskasmetallit pysähtyvät suolle.

Rahkasammalen peittäessä ja umpeenkasvattaessa ennallistamisessa syntyneet kuopat ja ojalinjoille jääneet hetteiköt, suon luonnonprosessit luovat lisää tilaa luonnontilaisen suon lajistolle. Tästä saatiinkin Piitsonsuolla jo ensimmäisenä ennallistamisen jälkeisenä kesänä vakuuttavaa näyttöä linnustossa: lirojen määrä nousi parikymmentä paria, pikkukuovi palasi pesimälajiksi ja keltavästäräkkejä runsastui kolmenkymmenen parin vahvuiseksi. Ilmeisesti ennallistamisessa syntyvät allikot muodostavat ensimmäisinä vuosina niin hyvän hyönteishautomon, että parimäärät nousevat luonnontilaista suota suuremmiksi.

Toinen nopeasti hyötyvä eliöryhmä ovat suoperhoset, joista ensimmäisenä kesänä Piitsonsuolla havaittiin mm. suonokiperhonen ja suohopeatäplä – molemmat maan eteläpuoliskossa selvästi uhanalaistuneita lajeja.

Ennallistamisen myötä turpeen maatuminen ja siitä aiheutuvat hitaasti kasvavat typen ja fosforin huuhtoumat kääntyvät laskuun. Viive voi olla vuosien pituinen tai se voi tapahtua heti – se riippuu paitsi paikasta myös käytetyistä menetelmistä. Pidemmällä aikavälillä ennallistaminen joka tapauksessa vähentää suolta tulevaa vesistökuormitusta.

Ennallistettu Piitsonsuo pidättää vesiä huomattavasti ojitettua pidempään etenkin tulva-aikoina. Tällä on positiivinen vaikutus niin ravinteiden kuin kiintoaineksen huuhtoumiin ja myös alapuolisen vesistön tulvien ja kuivuusjaksojen säätelyyn. Myös ennallistetun alueen ulkopuolelta tulevien, mutta ennallistetun alueen kautta laskevien, vesien osalta voidaan saada kiintoaineita ja raskasmetalleja sidottua suohon.

Piitsonsuolla tällaisia alueen ulkopuolelta tulevia vesiä on ohjattu ennallistetulle alueelle sen sijaan, että vedet laskisivat ojia pitkin suoraan vesistöön. Vesien suodattuessa turvekerrosten ja rahkasammalen läpi, ennallistetun suon voikin todeta toimivan jättimäisenä pintavalutuskenttänä. Keskeistä on kuitenkin valuma-alueen laajuuden ja suokokonaisuuden välinen suhde. Piitsonsoilla ennallistettu suo on lähes valuma-alueensa kokoinen.

Ennallistamisen ilmastovaikutus on pidemmällä aikavälillä selvästi positiivinen. Alussa metaanin tuotto lisääntyy ja puuston poisto pienentää hiilivarastoa. Viive ilmastovaikutuksen kääntymisessä positiiviseksi on suhteellisen pitkä, koko Piitsonsoiden alueella ehkä jopa pari vuosikymmentä. Kuitenkin heti ojien tukkimisen myötä hiilipäästö lakkaa ja turvekerroksen kasvaessa hiilinielu käynnistyy.

Sen sijaan ojitetulla suolla kaikki turvekerroksesta vapautuva hiili jää nk. lyhyeen kiertoon ilmakehän ja kasvillisuuden välillä ja lisää siten ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Siksi soiden ennallistaminen on planeetan tasolla yksi keskeisimpiä ilmastotoimia, jota on tehtävä mitä pikimmin siitäkin huolimatta, että lähimmän vuosikymmenen aikana tarkasteltaessa ennallistamisen kasvihuonekaasuvaikutus voi olla negatiivinen. Lisäksi ilmastovaikutukseen liittyy monia tutkimuksessa toistaiseksi heikosti tutkittuja tekijöitä, kuten vesistöihin suolta valuman mukana siirtyneen orgaanisen aineksen hajoamisen tuottamat päästöt. Myös ilmastomielessä Piitsonsoiden ennallistaminen on siis ehdottoman hyödyllinen toimi.

Yhteistyö ja toimijoiden roolit

Piitsonsoiden noin 360 hehtaarin laajuisella kokonaisuudella tarvitaan melko monenlaista osaamista ja melko paljon rahaa. Varsinaisen ennallistamissuunnittelun tekivät Vesistö- ja Luontokunnostus Janne Raassina ja Hiilipörssin Risto Sulkava. Hiilipörssi Oy hankki pääosan ennallistamisen vaatimasta rahoituksesta ilmastohyvitysten myymisellä. ELY-keskus tuki toimia vesiensuojelun tehostamisohjelman, vesien- ja ympäristönhoidon edistämisen määrärahoista.

Lisäksi hankkeelle saatiin tutkimusrahoitusta ja Tornator omarahoitti joitakin toimia. Ennallistamisen konetyön toteutti Esa Pesonen ky, Esan ja Hannun voimin. Kaksikko on todellinen suolla koneilla liikkumisen ja ennallistamistyön käytännön kauhomisen osaaja! Pikkuapuja hankittiin vielä muiltakin toimijoilta.

Laaja yhteistyö myös paikallisten ihmisten suuntaan oli hedelmällistä. Kalastusalue ja osakaskunnat tukivat toimintaa. Lähes kaikki naapurimaanomistajat antoivat suostumuksen tukkia myös varsinaisen ennallistamisalueen rajaojat ja samalla ennallistettiin pieni yksityismaan lisäaluekin.

Hakkuut teki Stora Enso, ja suon läpäisevän metsätien korotuksen Tornatorin sopimusyrittäjä. Lisäksi vesiensuojelurakenteille tarvittiin kiviainesta. Piitsonsuolla tehdään myös tutkimusta rahkasammalen siirron mahdollisista hyödyistä yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Suomen luonnonsuojeluliiton sekä paikallistoimijoiden kanssa. Kokonaisuutta yritti hallita hankevastaava, eli Hiilipörssin Risto Sulkava.

Puita pois ja vesitalous kuntoon

Soiden ennallistamisessa yleisimmät toimenpiteet ovat puustorakenteen palauttaminen luonnontilaan hakkuin, sekä ojien patoaminen ja tukkiminen, jolla palautetaan suon vesitalous. Toimenpiteitä ei kuitenkaan tehdä kaavamaisesti, vaan toteutukseen vaikuttavat tavoitteenasettelu sekä tapauskohtaisesti suon ominaisuudet, kuten valuma-alueen koko, pinnan kaltevuus, ojakohtaiset virtaamat ja aiempi ojitustapa.

Ennallistamisen tavoitteiden saavuttamiseksi oli tarpeen hakata puustoa noin kolmasosalla aluetta. Hakkuilla vähennetään puuston aiheuttamaa haihduntaa ja siten parannetaan suon vesitalouden palautumisen mahdollisuuksia. Lisäksi monet lajit kuten osa suolinnuista ja etenkin päiväperhoset suosivat avoimia suoympäristöjä. Hakkuita tehtiin suon parhaiten puuta kasvaneilla alueilla.

Täydellistä avosuota ei Piitsonsuolla ollut tarkoitus tehdä. Ennallistettavalle alueelle jäi etenkin vanhoja, ennen ojitusta kasvaneita suomäntyjä sekä pieniläpimittaista, kitukasvuista puustoa. Osa puustosta kuolee hiljalleen keloiksi suolle.

Ennallistettavan suon hakkuussa liikutaan ”normaaliin” talousmetsään verrattuna pehmeillä, helposti upottavilla kohteilla. Tämä vaatii huolellista suunnittelua sekä sopivan kaluston ja osaavan henkilöstön. Pahimmassa tapauksessa hakkuista jäävät ajourat voivat toimia matalina ojina vaikeuttaen ja hidastaen suon palautumista.

Vesiensuojelun ja luontoarvojen parantamisen sekä ilmastovaikutuksen välisiä takaisinkytkentöjä on suunnittelussa aina syytä pohtia, vaikka yhtä oikeaa tapaa ei välttämättä edes ole. Esimerkiksi puuston poistomäärä vaikuttaa toisaalta haihdutukseen, toisaalta hieskoivun taimettumiseen.

Kunnolla tehty ojien tukkiminen estää virtailut kokonaan, mutta tukkimista varten on kaivettava monttuja ojan täyttämistä varten ja syntyy kasvittomia allikoita ja mahdollisia metaanipäästäjiä. Piitsonsuollakin virtaukset pysäytettiin patoamalla, ja ojaa koko matkalta tukkimalla nopeutettiin rahkasammalen leviämistä.

Ohikulkevien ojavesien ohjaus suolle puhdistaa vedestä kiintoainetta ja ravinteita sekä raskasmetalleja, mutta ei humuspäästöjä. Lisävesi voi kyllä nopeuttaa ennallistumista ja tappaa liikapuustoa suolta, mutta samalla myös luoda epänormaalin ravinteikkaita saraneva-alueita. Tasapainoilua tarvitaan. Ja lopulta on aina hyvä muistaa, että täydelliseen alkutilaansa suota ei saa. Jos aapa on kasvanut keitaaksi, ei se aapasuoksi palaa – mutta sama muutos tapahtuu toki hitaammin luonnossakin. Kun vesitasapaino ja suon luonnonprosessit saadaan palautettua, se yleensä johtaa nykytilasta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Miten ennallistaminen onnistui?

Lopputulos on Piitsonsoilla mallikas. Kohteelle on myös helppo päästä, eli kannattaa käydä katsomassa! Iso Piitsonsuon keskiosan allikkoalue on nyt hyvin märkä, eli aiemmin kuivillaan olleet allikot ovat pääosan vuotta veden vallassa. Samalla pesimään palasi mm. metsähanhi ja useampia sorsalajeja.

Suon laitaosissa on myös suhteellisen kuivia alueita. Osa niistä on ollutkin ja monet osat niistä joka tapauksessa muuttuvat hiljalleen rämeiksi. Etenkin Pienellä Piitsonsuolla on laajoja alueita, joilla puustoa poistettiin paljon ja jotka ovat ojien tukkimisen jäljkeen voimakkaasti vettyneitä. Nämä alueet ovat keltavästäräkkien mieleen.

On mielenkiintoista seurata millaiseksi suoksi alue palaa. Toisilla osa-alueilla puustoa ei poistettu lainkaan. Ne ovat rämeitä olleet ja nyt vähän suuripuustoisempina ja märempinä rämeinä jatkavat. Siellä muutos on hyvin hidasta, paitsi sen suhteen, että ojien tukkimisen myötä turpeen hajoaminen on päättynyt ja vesi poistuu suolta aiempaa puhtaampana.

Kirjoittajat:

Risto Sulkava, Hallituksen pj, tieteellinen johtaja, Hiilipörssi Oy, etunimi.sukunimi@hiiliporssi.fi

Rauli Perkiö, luonnonhoidon asiantuntija, Tornator Oyj, etunimi.sukunimi@tornator.fi

Artikkelikuva:

Ennallistamisen seurauksena vesi ohjautuu ojista suon alimmille pinnoille. Kuva: Risto Sulkava.