Vesitilanne 29.5.2019

Lounais-Suomessa maaperä on kuivaa ja jokien virtaamat laskeneet jo varsin pieniksi. Huhti- ja toukokuun sademäärät ovat jääneet vähäisiksi, sadetta on kertynyt paikoin vain 10-20 mm. Toukokuun lopulle on luvassa runsaitakin sateita, jotka helpottavat hieman tilannetta.

Etelärannikolla Vantaanjoen itäpuolisten pienten jokien, Mustijoelta Taasianjoelle, virtaamat ovat pienentyneet noustuaan parin viikon takaisten rankkasateiden jälkeen paikoin pienen tulvan tasolle. Lähipäivien sateet voivat jälleen nostaa pienten jokien vedenkorkeuksia.

Järvien vedenkorkeudet ovat pysyneet lähellä ajankohdan tavanomaista. Luonnontilaisen Artjärven Pyhäjärven vedenkorkeus on ajankohdan keskimääräisen tuntumassa ja pysyy ennusteen mukaan seuraavan kahden viikon ajan lähellä nykyistä, kun sateita on luvassa. Tuusulanjärvi on hieman ajankohdan tavanomaista alempana, mutta nousee lähipäivien sateista muutaman sentin verran. Myös Hiidenvesi ja Lohjanjärvi ovat ajankohdalle tyypillisellä tasolla. Ennusteen mukaan Hiidenvesi nousee parin seuraavan viikon aikana hieman ja Lohjanjärvi pysyy nykyisellään.

Säkylän Pyhäjärvi on pysynyt ajankohdan keskitasolla, vaikka sateet ovat olleet vähissä huhtikuun alun jälkeen. Toukokuun lopulla sateita on tulossa, vedenkorkeus pysyy lähellä tämän hetken tasoa vielä kesäkuun alkupuolellakin. Painion vedenkorkeus on ajankohdan tavanomaista korkeammalla ja pysyy toukokuun lopussa lähellä nykyistä. Mahdolliset rankkasateet voivat kuitenkin nostaa vedenpintaa kesäkuun alussa.

Vuoksen vesistön koillisosassa Lieksanjoen ja Koitajoen sekä Viiksinselän ja Viinijärven vedenkorkeudet ovat nousseet keskimääräiseen tai hieman keskimääräistä suurempaan tulvahuippuun. Suurista järvistä Kallavesi on myös saavuttanut tämän kevään tulvahuipun. Pielisen ja Saimaan vedenkorkeudet jatkavat vielä nousua.

Kallaveden vedenkorkeus on nyt keskimääräisen kevättulvahuipun tasolla. Vedenkorkeuden nousu on pysähtynyt, kun Naapuksen kanavalta aloitettiin juoksutukset toukokuun alussa. Vedenkorkeuden ennustetaan pysyvän lähellä nykyistä tasoa parin seuraavan viikon ajan ja voi vielä noustakin, mikäli seuraavien viikkojen sää on tavallista sateisempi.

Pielisen vedenkorkeus on jo nyt 10 cm keskimääräistä kevättulvahuippua korkeammalla. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan kesäkuun puoliväliin mennessä 5-20 cm eli lähes viime kevään tulvahuipun tasolle.

Saimaan vedenkorkeus on hieman ajankohdan keskimääräisen tason yläpuolella ja toukokuulle tyypilliseen tapaan nousussa, jonka ennustetaan jatkuvan heinäkuulle asti. Heinäkuun puoliväliin mennessä vedenkorkeuden ennustetaan nousevan 10-40 cm ja olevan tuolloin ajankohtaan nähden hieman tavallista korkeammalla.

Simpelejärvi on sateisen kevään johdosta 10 cm ajankohdan keskitasoa korkeammalla ja Juankosken juoksutukset ovat tavallista suurempia. Ennusteen mukaan vedenkorkeus pysyy parin seuraavan viikon ajan lähellä nykyistä tasoa.

Kymijoen vesistöalueella monien järvien vedenpinnat ovat nyt korkeimmillaan. Pienemmistä vesistöalueen latvoilla sijaitsevista järvistä moni on kääntynyt jo laskuun, kun taas eräät suuret järvet, kuten Päijänne ja Keitele, jatkavat vielä nousuaan. Talven lumimäärä oli vesistöalueella keskimääräistä tasoa ja toukokuussa on satanut melko paljon, mutta viime vuoden kuivuus vaikuttaa vielä järviin ja suurten säännöstelemättömien järvien vedenpinnat ovat jäämässä alkukesäksi keskimääräistä alemmaksi.

Päijänteen vedenpinta on lähellä ajankohdan mediaanitasoa ja vuodenajalle tyypilliseen tapaan nousussa. Ennusteen mukaan Päijänne nousee kesäkuun loppuun mennessä 10-20 cm, lähelle kesäkuun lopun pitkäaikaista mediaanitasoa. Vedenpinnan nousun myötä myös lähtövirtaama on vähitellen kasvanut ja on nyt noin 180 m3/s, vielä hiukan keskimääräistä pienempi. Kymijoen pääuoman virtaama on myöskin vielä hiukan keskimääräistä pienempi ja vaihtelee välillä 250-280 m3/s.

Vesistöalueen pohjoisosan suurista järvistä Keitele on noin 25 cm ajankohdan keskimääräistä tasoa alempana ja ennusteen mukaan nousee juhannukseen mennessä vielä 5-10 cm. Ero ajankohdan keskitasoon pysyy suunnilleen samana, sillä yleensäkin Keiteleen pinta on tähän aikaan vuodesta nousussa. Konneveden ja Pielavesi-Nilakan pintojen nousu on pysähtynyt noin 10 cm ajankohdan mediaania alemmalle tasolle. Ennusteen mukaan järvien pinnat kääntyvät kesäkuun aikana hitaaseen laskuun, mutta lähiviikkoina muutokset vedenkorkeuksissa ovat vähäisiä.

Mäntyharjun reitillä Puulan, Kyyveden ja Vuohijärven pinnat ovat nyt kevään huippukorkeuksissa ja hyvin lähellä ajankohdan mediaanitasoja. Kyyjärven ja Vuohijärven vedenkorkeudet kääntyvät pian laskuun, Puula pysynee kesäkuun loppuun saakka melko lähellä nykyistä tasoaan.

Kokemäenjoen vesistöalueella jokien virtaamat ovat ajankohdalle tavanomaisia, eikä tälle viikolle ennusteta merkittäviä muutoksia. Suurempien säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat nousemassa kohti tavanomaisia kesäkorkeuksia.

Suuret luonnontilaiset järvet laskivat viime vuonna kuivan kesän myötä selvästi tavanomaisia lukemia alemmaksi, ja vesitilanne jatkuu Mallasvedellä ja Längelmävedellä sekä Hauhon reitillä edelleen kuivana. Längelmäveden, Mallasveden ja Iso-Roineen vedenkorkeudet ovat 20-35 cm alle ajankohdan keskimääräisien tasojen, ja jäävät selvästi tavanomaisia alkukesän tasoja alemmaksi. Mallasveden pinnan liiallisen laskun estämiseksi Valkeakosken juoksutusta on rajoitettu elokuun alkupuolelta lähtien.

Karvianjoen vesistöalueella jokien virtaamat ovat pieniä, ja järvien vedenkorkeudet ovat lähellä ajankohdan keskimääräisiä tasoja. Lähiviikoille ei ennusteta merkittäviä muutoksia.

Pohjanmaan alueella vedenkorkeudet ja virtaamat ovat lähellä ajankohdalle tyypillisiä arvoja ja pysyvät tällä tasolla jatkossakin. Loppuviikolle ennustetut sateet saattavat tosin hieman nostaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan jokien virtaamia.

Säännöstellyt järvet ovat nousseet kesäkorkeuksiinsa Oulun eteläpuolisissa vesistöissä. Lappajärven pinta on noussut hieman tavoitevyöhykkeen yläpuolelle johtuen poikkeuksellisen pienistä juoksutuksista.

Iijoella virtaamat ja vedenpinnat ovat pääsääntöisesti laskussa kohti tyypillisiä kesälukemia. Livojoella ja Siuruanjoella sade tosin nostaa hieman vedenpintoja lähipäivien aikana. Kostonjärven ja Irninjärven juoksutukset ovat noin 4 m3/s.

Valunnat ja jokien virtaamat ovat laskussa Oulujoen vesistössä. Säännösteltyjen järvien pinnat nousevat edelleen kohti kesätasojaan, luonnontilaisten järvien pinnat ovat laskussa. Tälle viikolle ennustetut sateet hidastavat pienten järvien laskua.

Oulujärven kesäajan suositustaso NN+122.50 m saavutetaan kuun vaihteen tienoilla, juoksutuksista riippuen. Sotkamojärvien vedenkorkeudet ovat jo yli kesän alimman suositustason tai aivan sen tuntumassa. Kainuun suurten luonnontilaisten järvien, Lammasjärven ja Lentuan pinnat ovat ajankohdalle tavanomaisissa lukemissa. Järvien vedenkorkeudet laskevat kohti kesätasojaan lähiviikkojen ajan.

Kuusamon seudulla Kitkajärven vedenpinta nousee vielä parin viikon ajan. Muojärven nousu on jo tasaantunut ja vedenpinta on kääntymässä laskuun.

Lapin jokien vedenkorkeudet ovat laskeneet keskimääräistä aikaisempien kevättulvien jälkeen alkukesälle tavanomaiselle tasolleen. Seuraavien päivien sateet kääntävät jokien vedenpinnat pieneen nousuun loppuviikon aikana.

Lapin isojen järvien ja säännösteltyjen altaiden vedenpinnat jatkavat vielä pääosin nousuaan. Kemijärven pinta on kuitenkin jo saavuttanut kesäkorkeuden. Inarinjärven vedenpinta on nousussa joka jatkuu kevättä hitaampana kesäkuun loppuun asti. Kaitakosken juoksutus on vuodenaikaan nähden tavanomaista. Lokan ja Porttipahdan pinnat ovat myös vielä nousussa. Muuten Lapin järvien pinnat ovat nyt laskussa keväthuipun jälkeen.