Vesitilanne 10.7.2019

Etelä- ja Lounais-Suomessa pienten jokien virtaamat kasvoivat viime viikolla sateiden vuoksi, mutta ovat edelleen pieniä varsinkin Lounais-Suomessa jossa suurin osa sateista imeytyi kuivaan maaperään. Virtaamat pysyvät seuraavalla viikolla lähellä nykyistä tasoa.

Järvien vedenkorkeudet ovat osin ajankohdan tavanomaista alempana. Luonnontilaisen Artjärven Pyhäjärven vedenkorkeus on lähellä ajankohdan keskimääräistä, ja laskee lähiviikkoina hitaasti ajankohdalle tavanomaiseen tapaan. Tuusulanjärvi on noussut sateiden vaikutuksesta lähelle mediaanitasoa, ja pysyy lähiviikkoina nykytason tuntumassa, riippuen juoksutuksesta. Hiidenvesi on noin 15 cm ja Lohjanjärvi muutaman sentin ajankohdalle tyypilllistä alempana. Ennusteiden mukaan niiden pinnat laskevat hitaasti lähiviikkoina.

Lounais-Suomessa Säkylän Pyhäjärven vedenkorkeus jatkaa laskua ja on tällä hetkellä noin 5 cm ajankohdan keskitasoa alempana. Painio on lähellä ajankohdan tavanomaista tasoa, ennusteen mukaan se pysyy seuraavalla viikolla lähellä nykyistä tasoa.

Vuoksen vesistössä lämmin ja vähäsateinen kesäkuu on saanut suurten järvien vedenkorkeudet hieman tavallista nopeampaan laskuun. Maaperä on verrattain kuivaa ja sään ennustetaan pysyvän vähäsateisena, joten vedenkorkeuksien ennustetaan jatkavan laskua.

Saimaan vedenkorkeus on lähellä ajankohdan keskitasoa ja kääntynyt hitaaseen laskuun. Ennusteen mukaan vedenkorkeus laskee 5-35 cm elokuun loppuun mennessä ja pysyy todennäköisesti pitkälle syksyyn asti tavallista alempana.

Pielisen vedenkorkeus on hieman ajankohdan keskitason alapuolella. Vedenkorkeuden ennustetaan laskevan kesälle tyypilliseen tapaan, noin 20-60 cm elokuun loppuun mennessä.

Kallaveden vedenkorkeus on 10 cm ajankohdan keskitason alapuolella ja heinäkuulle tyypillisessä laskussa. Ennusteen mukaan laskua kertyy 5-20 cm heinäkuun loppuun mennessä.

Kymijoen vesistöalueella suurimpienkin järvien pintojen nousu on pysähtynyt ja vedenkorkeudet ovat kääntyneet laskuun. Vesistöalueen latvoilla sijaitsevista pienemmistä järvistä moni on ollut laskussa jo monta viikkoa, mutta suuremmat järvet jatkoivat nousuaan pitempään.

Päijänteen vedenpinta on noin 5 cm ajankohdan mediaanitason alapuolella. Ennusteen mukaan Päijänteen vedenkorkeus laskee heinäkuun loppuun mennessä 5-15 cm. Kalkkisen säännöstelypadon luukut on suljettu kokonaan ja virtaus tapahtuu pelkästään Kalkkisen luonnonkoskesta, mikä hieman hidastaa Päijänteen vedenkorkeuden laskua. Päijänteen lähtövirtaama ja Kymijoen pääuoman virtaama ovat keskimääräistä pienempiä, ja Kymijoen virtaama pienentynee vähitellen kesän edetessä.

Vesistöalueen pohjoisosan suurista järvistä Keitele on runsaat 20 cm ajankohdan keskimääräistä tasoa alempana. Keiteleen pinta pysynee keskimääräistä alempana koko kesän. Konnevesi ja Pielavesi-Nilakka ovat 10-15 cm ajankohdan mediaanitason alapuolella ja laskussa.

Mäntyharjun reitillä Puulan, Kyyveden ja Vuohijärven pinnat ovat ajankohtaan nähden keskimääräisillä tasoilla ja niinikään laskusuunnassa. Puulan pinnan aleneminen on Kissakosken varsin pienen juoksutuksen ansiosta toistaiseksi hyvin hidasta.

Kokemäenjoen vesistöalueella jokien virtaamat ovat kasvaneet viime viikon sateiden vuoksi vähän, mutta ovat vielä ajankohdalle tavanomaisia lukemia pienempiä esimerkiksi Mustajoella ja Puujoella. Virtaamat pysyvät seuraavalla viikolla lähellä nykyistä tasoa. Suurempien säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat pääosin lähellä tavanomaisia kesäkorkeuksia. Vanajaveden pinta on kuitenkin selvästi ajankohdan keskimääräistä tasoa alempana.

Suuret luonnontilaiset järvet laskivat jo viime vuoden kuivan kesän aikana selvästi tavanomaisia lukemia alemmaksi, ja vesitilanne jatkuu Mallasvedellä ja Längelmävedellä sekä Hauhon reitillä edelleen kuivana. Längelmäveden, Mallasveden, Iso-Roineen ja Tarjanteen vedenkorkeudet ovat 10-30 cm tavanomaisia heinäkuun alkupuolen tasoja alempana. Mallasveden pinnan liiallisen laskun estämiseksi Valkeakosken juoksutusta on rajoitettu viime elokuusta lähtien ja rajoitusta jatketaan edelleen. Seuraavan kahden viikon aikana järvet laskevat ennusteiden mukaan noin 5 cm verran.

Karvianjoen vesistöalueella jokien virtaamat ovat pieniä, ja järvien vedenkorkeudet ovat ajankohdan keskimääräisellä tasolla tai hieman alempana. Lähiviikoille ei ennusteta merkittäviä muutoksia.

Etelä-Pohjanmaalla vedenkorkeudet ja virtaamat ovat tavanomaista pienempia. Alueen eteläosassa selvästi pienempiä kuin tyypillisesti alkukesästä. Esimerkiksi Lapväärtinjoen virtaama on ollut näin pieni viimeksi vuonna 2006. Myös Keski-Pohjanmaan joissa virtaamat ovat laskeneet tavallista pienemmiksi. Koko Pohjanmaan alueella Iijokea lukuunottamatta virtaamat laskevat lähipäivinä.

Vähäsateinen ja lämmin jakso on saanut järvien pinnat laskuun. Lappajärven pintakin on palannut tavoitevyöhykkeelleen. Lapuanjoen Hirvijärven pinta on 20cm tavanomaista alempana ja laskussa.

Iijoella vedenpinnat ovat hieman keskimääräistä korkeammalla viime viikon sateiden jäljiltä, mutta ne ovat nyt laskussa ja jatkavat ennusteen mukaan laskuaan seuraavan viikon. Kostonjärven ja Irninjärven juoksutukset ovat noin 20-25 m3/s.

Vesitilanne on ajankohdalle tavanomainen Oulujoen vesistössä. Säännöstellyt järvet ovat keskimääräisillä kesätasoilleen ja luonnontilaisten järvien pinnat laskevat hitaasti. Sääennuste on vähäsateinen, joten valunnat pienenevät lähiviikkojen ajan.

Oulujärven vedenkorkeus pysyy lähellä nykylukemia tai nousee hieman kesän aikana, juoksutuksista riippuen. Säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat heinäkuun alun keskitasojensa tuntumassa. Kainuun suurten luonnontilaisten järvien, Lammasjärven ja Lentuan vedenkorkeudet ovat kesäkuun lopulle tyypillisissä lukemissa. Lentuan vedenpinta laskee kesän aikana vielä noin 10-20 cm ja Lammasjärven 20-30 cm sademääristä riippuen.

Kuusamon seudulla Muojärven ja Kitkajärven pinnat laskevat hitaasti kesäajalle tyypilliseen tapaan. Kitkajärven pinta on nyt 10 cm ajankohdan keskitasoaan korkeammalla ja pysyy tavanomaisia kesätasoja korkeammalla ainakin syksyyn asti. Oulankajoen vedenpinta nousi 40 cm viime viikon sateiden vuoksi, mutta vedenkorkeus on nyt laskussa.

Lapin jokien virtaamat ovat ajankohdalle tavanomaisissa lukemissa. Kesäkuussa jokien vedenkorkeudet nousivat ja laskivat sateiden tahdissa, mutta nyt sääennuste näyttää vähäsateiselta ja jokien virtaamat pienenevät lähiviikkoina.

Luonnontilaisten järvien pinnat ovat laskussa ja pääosin lähellä ajankohdan tavanomaisia tasojaan. Säännöstellyistä järvistä Inarinjärvi on noin 20 cm heinäkuun tavanomaista tasoa ylempänä. Kaitakosken juoksutus on vuodenaikaan nähden tavanomaista suurempaa, noin 250 m3/s. Lokan ja Porttipahdan pinnat ovat vielä nousussa.