Vesitilanne 1.6.2019

Etelä- ja Lounais-Suomen jokien virtaamat ovat kasvaneet vain vähän viime päivien sateiden vaikutuksesta. Lounais-Suomessa maaperä on edelleen kuivaa vähäsateisen huhtikuun ja toukokuun alun jäljitä, joten suurin osa sateista imeytyy kuivaan maahan. Seuraavan viikon aikana sademäärät jäänevät vähäisemmäksi ja virtaamat jatkavat laskua. Ensi viikon lopulla runsaatkin sateet ovat sääennusteiden mukaan mahdollisia, ennusteen luotettavuus sinne asti ei tosin ole kovin hyvä.

Järvien vedenkorkeudet ovat edelleen lähellä ajankohdan tavanomaista. Luonnontilaisen Artjärven Pyhäjärven vedenkorkeus on toukokuun lopun keskitasolla ja jatkaa ennusteen mukaan laskua tavanomaiseen tapaan aina syksyyn asti, mikäli kesän sademäärät eivät ole selvästi tyypillistä suurempia. Tuusulanjärvi on hieman ajankohdan tavanomaista alempana ja pysyy kesäkuun alkupuolen lähellä nykyistä tasoa. Hiidenveden vedenkorkeus on laskenut vähän keskimääräistä touko-kesäkuun vaihdetta alemmaksi ja pysyy ennusteen mukaan kesäkuun puoliväliin asti nykyisen tuntumassa. Lohjanjärvi on ajankohdan keskitasolla ja jatkaa alkukesällä laskuaan hitaasti, kesäkuun aikana laskua kertynee 5-10 cm.

Säkylän Pyhäjärvi on pysynyt ajankohdan keskitasolla ja pysyy kesäkuusakin keskimääräisenä tai hieman korkeammalla. Juoksutus järvestä on vielä keskimääräistä pienempi, se on pidetty alle 3 m3/s jo yli vuoden ajan. Painion vedenkorkeus on ajankohdan tavanomaista korkeammalla ja laskee kesäkuussa hiljalleen.

Vuoksen vesistössä keskimääräiseen kevättulvahuippuun nousseiden Koitajoen ja Lieksanjoen vedenkorkeudet ovat kääntyneet laskuun. Suurista järvistä Kallaveden ja Pielisen vedenkorkeuksien nousut ovat tasoittuneet. Saimaan vedenkorkeus jatkaa nousua vielä kesäkuun ajan.

Saimaan vedenkorkeus on noin 15 cm ajankohdan keskimääräisen tason yläpuolella ja toukokuulle tyypilliseen tapaan nousussa. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan vielä 5-15 cm kesäkuun loppuun mennessä. Heinäkuussa vedenkorkeus tasaantuu, jollei alkukesästä tule erityisen sateinen.

Pielisen vedenkorkeus on noin 10 cm keskimääräistä kevättulvahuippua korkeammalla. Vedenkorkeuden nousu on kuitenkin tasaantunut eikä suurta muutosta ole lähiviikkoina odotettavissa. Kesäkuun lopulla vedenkorkeus kääntyy todennäköisesti laskuun.

Kallaveden vedenkorkeus on ollut jo muutaman viikon ajan keskimääräisen kevättulvan tasolla. Vedenkorkeuden nousu tasaantui, kun Naapuksen kanavalta aloitettiin juoksutukset toukokuun alussa. Ennusteen mukaan vedenkorkeus kääntyy hitaaseen laskuun, jota kertyy 10-30 cm kesäkuun aikana.

Kymijoen vesistöalueella monien järvien vedenpinnat ovat nyt korkeimmillaan. Pienemmistä vesistöalueen latvoilla sijaitsevista järvistä moni on kääntynyt jo laskuun, kun taas eräät suuret järvet, kuten Päijänne ja Keitele, jatkavat vielä nousuaan. Talven lumimäärä oli vesistöalueella keskimääräistä tasoa ja toukokuussa on satanut melko paljon, mutta viime vuoden kuivuus vaikuttaa vielä järviin ja suurten säännöstelemättömien järvien vedenpinnat ovat jäämässä alkukesäksi keskimääräistä alemmaksi.

Päijänteen vedenpinta on lähellä ajankohdan mediaanitasoa ja vuodenajalle tyypilliseen tapaan nousussa. Ennusteen mukaan Päijänne nousee kesäkuun loppuun mennessä 10-20 cm, lähelle kesäkuun lopun pitkäaikaista mediaanitasoa. Vedenpinnan nousun myötä myös lähtövirtaama on vähitellen kasvanut ja on nyt noin 180 m3/s, vielä hiukan keskimääräistä pienempi. Kymijoen pääuoman virtaama on myöskin vielä hiukan keskimääräistä pienempi ja vaihtelee välillä 250-280 m3/s.

Vesistöalueen pohjoisosan suurista järvistä Keitele on noin 25 cm ajankohdan keskimääräistä tasoa alempana ja ennusteen mukaan nousee juhannukseen mennessä vielä 5-10 cm. Ero ajankohdan keskitasoon pysyy suunnilleen samana, sillä yleensäkin Keiteleen pinta on tähän aikaan vuodesta nousussa. Konneveden ja Pielavesi-Nilakan pintojen nousu on pysähtynyt noin 10 cm ajankohdan mediaania alemmalle tasolle. Ennusteen mukaan järvien pinnat kääntyvät kesäkuun aikana hitaaseen laskuun, mutta lähiviikkoina muutokset vedenkorkeuksissa ovat vähäisiä.

Mäntyharjun reitillä Puulan, Kyyveden ja Vuohijärven pinnat ovat nyt kevään huippukorkeuksissa ja hyvin lähellä ajankohdan mediaanitasoja. Kyyjärven ja Vuohijärven vedenkorkeudet kääntyvät pian laskuun, Puula pysynee kesäkuun loppuun saakka melko lähellä nykyistä tasoaan.

Kokemäenjoen vesistöalueella jokien virtaamat ovat ajankohdalle tavanomaisia, eikä tälle viikolle ennusteta merkittäviä muutoksia. Suurempien säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat nousemassa kohti tavanomaisia kesäkorkeuksia.

Suuret luonnontilaiset järvet laskivat viime vuonna kuivan kesän myötä selvästi tavanomaisia lukemia alemmaksi, ja vesitilanne jatkuu Mallasvedellä ja Längelmävedellä sekä Hauhon reitillä edelleen kuivana. Längelmäveden, Mallasveden ja Iso-Roineen vedenkorkeudet ovat 20-35 cm alle ajankohdan keskimääräisien tasojen, ja jäävät selvästi tavanomaisia alkukesän tasoja alemmaksi. Mallasveden pinnan liiallisen laskun estämiseksi Valkeakosken juoksutusta on rajoitettu elokuun alkupuolelta lähtien.

Karvianjoen vesistöalueella jokien virtaamat ovat pieniä, ja järvien vedenkorkeudet ovat lähellä ajankohdan keskimääräisiä tasoja. Lähiviikoille ei ennusteta merkittäviä muutoksia.

Pohjanmaan alueella vedenkorkeudet ja virtaamat ovat lähellä ajankohdalle tyypillisiä arvoja ja pysyvät tällä tasolla jatkossakin. Loppuviikolle ennustetut sateet saattavat tosin hieman nostaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan jokien virtaamia.

Säännöstellyt järvet ovat nousseet kesäkorkeuksiinsa Oulun eteläpuolisissa vesistöissä. Lappajärven pinta on noussut hieman tavoitevyöhykkeen yläpuolelle johtuen poikkeuksellisen pienistä juoksutuksista.

Iijoella virtaamat ja vedenpinnat ovat pääsääntöisesti laskussa kohti tyypillisiä kesälukemia. Livojoella ja Siuruanjoella sade tosin nostaa hieman vedenpintoja lähipäivien aikana. Kostonjärven ja Irninjärven juoksutukset ovat noin 4 m3/s.

Valunnat ja jokien virtaamat ovat laskussa Oulujoen vesistössä. Säännösteltyjen järvien pinnat nousevat edelleen kohti kesätasojaan, luonnontilaisten järvien pinnat ovat laskussa. Tälle viikolle ennustetut sateet hidastavat pienten järvien laskua.

Oulujärven kesäajan suositustaso NN+122.50 m saavutetaan kuun vaihteen tienoilla, juoksutuksista riippuen. Sotkamojärvien vedenkorkeudet ovat jo yli kesän alimman suositustason tai aivan sen tuntumassa. Kainuun suurten luonnontilaisten järvien, Lammasjärven ja Lentuan pinnat ovat ajankohdalle tavanomaisissa lukemissa. Järvien vedenkorkeudet laskevat kohti kesätasojaan lähiviikkojen ajan.

Kuusamon seudulla Kitkajärven vedenpinta nousee vielä parin viikon ajan. Muojärven nousu on jo tasaantunut ja vedenpinta on kääntymässä laskuun.

Lapin jokien vedenkorkeudet ovat laskeneet keskimääräistä aikaisempien kevättulvien jälkeen alkukesälle tavanomaiselle tasolleen. Seuraavien päivien sateet kääntävät jokien vedenpinnat pieneen nousuun loppuviikon aikana.

Lapin isojen järvien ja säännösteltyjen altaiden vedenpinnat jatkavat vielä pääosin nousuaan. Kemijärven pinta on kuitenkin jo saavuttanut kesäkorkeuden. Inarinjärven vedenpinta on nousussa joka jatkuu kevättä hitaampana kesäkuun loppuun asti. Kaitakosken juoksutus on vuodenaikaan nähden tavanomaista. Lokan ja Porttipahdan pinnat ovat myös vielä nousussa. Muuten Lapin järvien pinnat ovat nyt laskussa keväthuipun jälkeen.