Julkaistu: 17.9.2021

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Virtavesien kunnostus

Joet ja purot ovat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä mutta myös herkkiä elinympäristöjä. Virtavesien kunnostus tähtää siihen, että niiden ekologinen tila kohenee. Kalakannat ja muu eliöstö voivat hyvin, ja vesistön arvo ihmiselle lisääntyy.

Virtavedet ovat monimuotoisia elinympäristöjä. Kosket vuorottelevat suvantopaikkojen kanssa; uoman leveys ja syvyys sekä pohjan laatu vaihtelevat. Eri kokoiset kivet ja veteen sortuneet puut ohjaavat virtauksia ja luovat pieniä suvantotaskuja. Ajoittain voi nousta tulva, toisinaan taas vesi vähenee ja virtaus heikkenee.

Virtavesiin huuhtoutuu valuma-alueen maaperästä jatkuvasti eloperäistä ainetta ja ravinteita. Ne kulkeutuvat veden mukana uomaa alaspäin. Virtaava, hapekas vesi sekä suojapaikkojen ja ravinnon runsaus luovat edellytykset monimuotoiselle eliöstölle. Haaroittuva jokivesistö on kuin laaja ekologinen käytäväverkosto, jota pitkin eläimet ja kasvit vaeltavat, liikkuvat ja leviävät.

Ekologinen tila heikompi kuin järvissä

Virtavedet ovat kokeneet vuosikymmenien saatossa monenlaisia muutoksia, joiden seurauksena niiden ekologinen tila on heikentynyt. Suomen jokipituudesta vain 65 prosenttia arvioidaan ekologiselta tilaltaan hyväksi tai erinomaiseksi, loput sijoittuvat heikompiin luokkiin. Joet voivat keskimäärin selvästi huonommin kuin järvet.

Luonnontilaisia puroja on jäljellä hyvin vähän. Tilanne on huonoin Etelä-Suomessa. Luontotyyppien uhanalaisuusarviointi osoittaa, että Etelä-Suomen kaikki purotyypit ovat joko uhanalaisia tai niin huonosti tunnettuja, ettei niiden uhanalaisuutta ole pystytty arvioimaan.

Vaivana padot ja perkaukset

Monen virtaveden heikko tila johtuu vesirakentamisesta. Lähes kaikki Suomen suurimmat Itämereen laskevat joet on padottu. Padot estävät vaelluskalojen kulkua, minkä seurauksena kalakannat ovat uhanalaistuneet tai vaarantuneet.

Myös pienemmissä virtavesissä on paljon vaellusesteitä, kuten liian ahtaita tai väärin asennettuja silta- ja tierumpuja. Huomattava osa virtavesistä on lisäksi perattu, mikä on muuttanut uoman rakennetta, hydrologisia oloja ja luonnontilaa.

Perkauksia on tehty eri syistä: aikoinaan muun muassa tukin uiton takia, mutta useimmiten maankuivatuksen tai tulvasuojelun vuoksi. Perkausten yhteydessä uomia on monesti suoristettu ja rantoja pengerretty. Kaupunkialueilla puroja on myös putkitettu ja padottu.

Valuma-alueelta tuleva kuormitus heikentää virtavesiä

Purot ja joet vastaanottavat valuma-alueelta tulevaa kuormitusta: rehevöittäviä ravinteita sekä liettymistä aiheuttavaa kiintoainetta. Kuormituksen suurimpia lähteitä ovat valuma-alueen maa- ja metsätalous, turvetuotanto ja haja-asutus.

Kiintoainekuormitusta syntyy, kun valuma-alueen maaperää muokataan ja ojitetaan. Myös maaperän eroosiosta tulee vesiin kiintoainesta. Uomaan päätynyt maa-aines kulkeutuu virran mukana. Virran heiketessä aines laskeutuu pohjaan – ensiksi painavimmat hiukkaset, sitten pienemmät ja kevyemmät. Uoman pohja liettyy, vesi madaltuu ja samenee. Eliöstön elinympäristöt muuttuvat, ja esimerkiksi kalojen mätimunat tai simpukoiden toukat saattavat tukahtua. Uoma alkaa myös herkästi kasvaa umpeen, mikä hidastaa virtausta entisestään.

Puroihin ja jokiin valuvat ravinteet kulkeutuvat virran mukana alaspäin ja vaikuttavat rehevöittävästi koko alapuoliseen jokiosuuteen. Haitat ovat kuitenkin suurimpia kuormituslähteen tuntumassa – sekä toisaalta jokisuussa, jonne kertyy paljon ravinteita jokivarren eri kuormituslähteistä. Rehevöityminen näkyy voimakkaimmin loppukesällä, jolloin virtaama on yleensä vähäistä eivätkä ravinnepitoisuudet laimene tehokkaasti.

Virtaveteen voi tulla valuma-alueelta muitakin haitta-aineita, kuten metalleja ja happamoittavia aineita. Riski on suurin rannikon happamilla sulfiittimailla eli alunamailla. Happamat sulfiittimaat ovat entistä merenpohjaa, ja niiden sisältämät sulfidit voivat hapettua rikkihapoksi, jos maata kuivataan. Rikkihappo happamoittaa vesistöjä ja liuottaa maaperästä myrkyllisiä metalleja, kuten alumiinia, kadmiumia ja kuparia.

Kaupunkialueille puroihin ohjataan myös hulevesiä, jotka sisältävät käsittelemättöminä vesiluonnolle haitallisia aineita, kuten öljyjä, kiintoainetta, metalleja ja klorideja. Kloridit ovat peräisin tiesuolasta, ja ne ovat haitallisia muun muassa kalojen herkille mätimunille.

Kunnostaminen alkaa ongelmien tunnistamisesta

Joen tai puron kunnostuksen päätavoite on saavuttaa ja turvata virtaveden hyvä ekologinen tila sekä edistää vaelluskalojen luontaista lisääntymistä.

Jotta kunnostamisen tavoite saavutetaan, pitää ensin selvittää, mitkä seikat heikentävät vesistön tilaa. Kunnostettavat kohteet ovat usein moniongelmaisia: puro- tai jokiuomaa on perattu ja suoristettu, uomassa on vaellusesteitä ja lisäksi valuma-alueelta tulee vesistöön kuormitusta. Tällaisissa tapauksissa kunnostustoimia tarvitaan sekä valuma-alueella että uomassa.

Kunnostusta tehdään monella taholla

Virtavesiä on kunnostettu niin sanottuna velvoitetöinä, kun uittoa varten tehdyt rakenteet on määrätty purettaviksi ja perattu uoma kunnostettavaksi. Osa kunnostuksista on ollut kalataloudellisia, toiset ovat liittyneet erilaisiin ohjelmiin ja hankkeisiin.

Pienempiä joki ja puroja kunnostetaan paljon osakaskuntien, vesiensuojeluyhdistysten ja muiden kansalaisjärjestöjen organisoimana talkootyönä. Kaupunkialueella kunnostajana voi olla kaupunki, tai hanke toteutetaan kaupungin ja asukkaiden yhteistyönä. Taajamien ulkopuolella kunnostuksia tehdään myös maa- ja metsätalouden luonnonhoitotöinä.

Valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto välittää tietoja ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta. Verkoston sivuilta löytyy muun muassa paljon avointa opetusmateriaalia jokien ja purojen kunnostuksesta sekä kattava lista ja linkkejä kunnostusmenetelmistä kertoviin videoihin.

Vesistökunnostusverkosto

Kunnostamisella palautetaan uoman monimuotoisuus

Aikoinaan perattuja jokia ja puroja kunnostetaan lisäämällä uoman rakenteellista monimuotoisuutta: kiveämällä koskia, rakentamalla kutusoraikkoja ja sijoittamalla uomaan puunrunkoja ja muuta puuainesta. Kunnostuksen ansiosta joki tai puro muuttuu jälleen virtaus- ja syvyysoloiltaan vaihtelevaksi.

Polveileva ja vaihteleva uoma luo hyvät elinolot virtaveden eliöstölle. Puunrunkojen ja kivien taakse jää pieniä suvantoja, jotka pidättävät hiekkaa ja kariketta sekä tarjoavat sopivia elinpaikkoja pohjaeläimille. Vahvistunut virtaus puurunkojen alla puhdistaa pohjaa, jolloin pohjasora paljastuu. Puuaines toimii pohjasammalten kasvualustana, millä on iso merkitys pohjaeläimille. Pohjasta irti olevat puunrungot myös varjostavat uomaa.

Kalanpoikaset löytävät suojaa puiden ja kivien kyljestä. Toisaalla taas vesi virtaa vuolaasti, mikä sopii lohikaloille, simpuille ja muille virtahakuisille kaloille.

Vaellusesteet poistetaan

Kunnostuksen yhteydessä poistetaan mahdollisuuksien mukaan eliöiden liikkumista ja leviämistä haittaavat esteet. Esimerkiksi ahtaat tierummut korvataan väljemmillä, jotka asennetaan niin, ettei niiden alapäähän jää jyrkkää kynnystä. Lisäksi selvitetään, voidaanko purkaa ne aikoinaan rakennetut padot, joilla ei ole suurta merkitystä tulvasuojelulle tai sähköntuotannolle.

Nousuesteiden poistaminen on aina ensisijainen vaihtoehto, kun pyritään turvaamaan vaelluskalojen pääsy kutualueille. Jos patojen purkaminen ei ole mahdollista, voidaan rakentaa luonnonmukaisia ohitusuomia, jotka toimivat kaikille kalalajeille ja joissa myös pohjaeläimet viihtyvät.

Kalojen nousu voidaan mahdollistaa myös kalateiden avulla. Lisäksi pitää turvata kalojen kulku jokea alas, ohi padon ja voimalaitoksen turbiinien. Alasvaelluksen mahdollistavat rakenteet vähentävät kalojen kuolleisuutta.

Ulkoista kuormitusta vähennetään valuma-aluekunnostuksen avulla

Pelkkä uoman kunnostus ei useinkaan riitä. Kunnostuksen vaikutukset jäävät lyhytaikaisiksi, ellei samalla puututa valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen ja valuma-alueen riskitekijöihin. Valuma-alueen kunnostuksella pyritään vähentämään maaperän eroosiota sekä estämään ravinteiden ja muiden haitta-aineiden pääsy vesistöön.

Valuma-aluekunnostuksessa on olennaista tarkastella veden liikkeitä koko valuma-alueella ja pyrkiä kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin, jotka tukevat myös muita tavoitteita: maa- ja metsätalouden vesienhallintaa, maisemanhoitoa ja valuma-alueen luontoarvoja.

Lisää tietoa aiheesta:

Muualla verkossa: Koskien kunnostaminen