Vesitilanne ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos nostaa lämpötiloja ja lisää sateisuutta. Mitä se vaikuttaa järvien ja jokien vesitilanteeseen? Kuinka pian muutokset näkyvät?

Maailmanlaajuiset ilmastomallit ennustavat, että sademäärät kasvavat Suomessa vähintään viisi prosenttia, enimmillään jopa 30 prosenttia.

Varsinkin talvisateet lisääntyvät. Lumipeite ei silti paksune – paitsi aivan pohjoisimmassa Suomessa – koska ilmasto myös lämpenee. Lämpenemisen vuoksi talvikausi lyhenee ja suurempi osa sateesta tulee vetenä. Rankkasateet voivat yleistyä.

Lisääntynyt sadanta saa joet virtaamaan vuolaammin. Tulvariski kasvaa, ja tulvia voi esiintyä myös keskellä talvea. Kevättulvat voivat toisaalta lieventyä, ainakin suuressa osassa Suomea.

Kun sadevesi lankeaa sulaan ja paljaaseen maahan, maahiukkaset lähtevät herkästi liikkeelle. Kivennäismaata, humusta ja kasviravinteita huuhtoutuu jokiin ja järviin. Vesistöt samenevat ja rehevöityvät. Itämeressä suolapitoisuuden ennustetaan vähenevän, koska sinne tulee entistä enemmän makeaa vettä.

Muutokset evät näy heti; osa niistä saattaa aluksi peittyä luontaisten vaihteluiden alle. Aikaistuneet keväät ja leudontuneet talvet kuitenkin osoittavat, että muutos on jo meneillään.

Tämän tiedon on tuottanut
SYKE