Julkaistu: 2.12.2019

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Vesijohtoverkoston kunto

Sininen ja punainen vesiputki

Vesiputket rapistuvat ajan myötä. Jos ikääntynyt putki rikkoontuu, vesijohtovesi voi likaantua. Vesijohtoverkosto vaatiikin jatkuvaa ylläpitoa.

Pääosa Suomen vesijohtoverkostoista on rakennettu 1960- tai 1970-luvulla. Osa on vieläkin vanhempia. Näiden verkostojen uusimisaika on käsillä, sillä putkien tekninen käyttöikä on noin 50 vuotta.

Saneeraustarve kasvaa, koska monessa kunnassa korjauksia on lykätty säästösyistä. Noin kuusi prosenttia maamme vesijohtoverkostoista vaatisi jo kiireellistä korjausta. Korjausvelkaa on satoja miljoonia euroja.

Verkostojen huono kunto näkyy siinä, että putkirikot ja venttiiliviat yleistyvät. Vikojen takia joudutaan entistä useammin antamaan vesijohtoveden keittokehotuksia tai kieltämään veden käyttö kokonaan. Pahimmissa tapauksissa vesi likaantuu huomaamatta ja aiheuttaa vatsatautiepidemian. Näitäkin on koettu viime vuosina.

Myös monien talojen vesiputket ovat korjausiässä. Vesiputkien saneeraus kannattaa tehdä oikeaan aikaan – ei liian myöhään eikä turhan aikaisinkaan. Kun putkiremonttiin valmistaudutaan ajoissa, pysyvät kustannukset hallinnassa.

Kuva: © Marja-Leena Hautala, Vastavalo

Sukella syvemmälle tähän aihepiiriin

  • Vesihuoltoverkostot kaipaavat kunnostusta

    Vesijohtoverkostoja ja viemäriverkostoja pitäisi kunnostaa vauhdilla, jotta putkirikkojen määrä pysyy kohtuullisena. Tärkeää on, että verkostojen …

  • Juomaveden terveysriskit

    Yleisin syy talousvedestä koituviin terveyshaittoihin on se, että raakavesi on mikrobiologisesti saastunutta eli siinä on …

  • Talousveden laatu

    Vesijohtoveden pitää olla puhdasta ja terveellistä ja sen tulee täyttää tietyt laatuvaatimukset. Vesilaitokset huolehtivat veden …